”Hamstraus on outo juttu, 2010-luvulla! Elämme hullussa tavarapaljoudessa ja vielä säilömme, mitä varten? Luulen, että aika paljon siinä on unelmaa: jos mulla olisi kesämökki, sitten kun olen laihtunut, kohta leivon superkakun, ajattelin tehdä terveellisempää ruokaa… Siis ihminen ei hyväksy itseään sellaisena kuin on! Miksi en muka kelpaisi ihan tavis-maijana?” Näin pohdiskeli ystäväni, joka oli heivannut 5 Ikean kassillista (uusi tavaran mittayksikkö :)) kamaa kirpputorille ja kokenut vapautuksen tunteen, jonka kassillisten poistuminen mukanaan tuo.

Mikä saa meidät keräilemään? Onko kyse opistusta tavasta, suomalaiseen alitajuntaan syöpyneestä pula-ajasta? Koskaan ei tiedä, jos vaikka tarvitaan. Pitää varautua pahimman varalle.

Onko kyseessä kiltteys, suomalaisten niin ihana ja rasittava luonteenpiirre? Jos on saanut lahjaksi, ei voi heittää pois, ettei lahjan antajalle tule paha mieli. Vaikka lahjan antaja olisi jo unohtanut antaneensa sen ja se olisi ostettu pakolliseksi vastalahjaksi.

Vai onko ostaminen niin kivaa, että kama on vain ikävä sivutuote? Olen raivannut talouksia, joista löytyy kaupan muovipussissa vaatteita hintalaput yhä paikallaan. Vaate ei ole päässyt henkariin asti, saati käyttöön. Ja kun ostamisesta on muutama vuosi, vaate on jo poissa muodista ja joutuu kirpputorille. Second-handin ostaja saa first-handin tuotteen.

Onko tässä mitään järkeä? En usko, että ihmiset ovat olleet onnellisempia ennen SEN VUOKSI, että heidän omaisuutensa on saattanut mahtua matkalaukkuun. Luulen, että he ovat olleet onnellisia SIITÄ HUOLIMATTA. Miksi me emme ole tyytyväisiä? Siksi, että meillä on liikaa. Luulen minä.

PS. Ystäväni, tavis-maijana sinä olet juuri Sinä, eli riittävän hyvä ja ihana! Kelpaat minulle, kelpaa siis itsellesikin!

Advertisement