Voiko onnellisuutta ostaa?

Onnellisuus on laaja käsite. Minä ymmärrän sen tunteena tai asenteena elämään. Raivatessani ihmisten kaappeja ja komeroita olen alkanut pohtia onnellisuuden ja tavaran suhdetta ja tiivistäisin tämänhetkisen näkemykseni näin:

Onnellisuutta ei saa kaupasta. Sitä ei voi ostaa. Sitä voi saada. Siihen voi itse vaikuttaa. Rahalla on tekemistä onnellisuuden kanssa. Ihmiset vaikuttavat suuressa määrin toistensa onnellisuuteen. Nauru ja ilo lisäävät onnellisuutta. Luonto lisää onnellisuutta.

Ajattelen, että ihminen tarvitsee kodin, vaatteita ja ruokaa elääkseen hyvää elämää. Niiden ylläpitämiseen, valmistamiseen ja säilyttämiseen tarvitaan tavaroita. Kun perustarpeet pystytään tyydyttämään niin, että huomisesta  ei tarvitse murehtia, on periaatteessa koossa onnellisuuden perusta. Ainakin fyysisesti.

Tiedän ja olen nähnyt, että ylenpalttisuus ei lisää onnellisuutta. Kaupasta ostetaan ruokaa, mutta liika, jääkaappiin mätänevä ruoka, ei lisää onnellisuutta.  Kaupasta saa ostaa myös vaatteita, mutta vaatehuoneen tukkivat ja kaapeista ulospursuavat vaatepinot eivät lisää onnellisuutta. Kohtuullinen määrä on hyvä. Mielestäni pitäytyminen kohtuullisuuteen lisää onnellisuutta.

Tällaiset asiat ovat viime kuukausina lisänneet minun onnellisuuttani. Niitä ei löydy meidän S-Marketin hyllystä.

Advertisement

Maria: Tavaravirran blokeeraus, osa 2.

Jos tavaraa ei kanna ovesta sisään, sitä ei siis kerry. Vai miten se nyt oli?

Miten tavaravirran voisi padota jo kaupassa? Lupasin ainakin yhden vinkin.

Mene kauppaan. Sovittele vaatteita kaikessa rauhassa. Laita sopivat vaatteet ostoskoriin. Kävele ostoskorin kanssa ympäri kauppaa, katsele kenkiä, laukkuja, huiveja. Kerää kaikki ihanat ostoskoriisi.

Kun kori on täynnä, aloita uusi kierros. Katso kriittisesti jokaista tavaraa korissa.

Aiotko ihan oikeasti käyttää sitä?
Mahtuuko se kaappiin?
Sopiiko se entisten kanssa yhteen?
Tarvitsetko sitä?
Tykkäätkö siitä?
Jos miettisit yön yli, tulisitko ostamaan sen huomenna?

Jos vastaus kaikkiin kysymyksiin on kyllä, osta tuote. Jos vastaus suurimpaan osaan kysymyksistä on ei tai ehkä, vie tuote takaisin paikoilleen. Katso kuitenkin sen hinta. Kun olet käynyt läpi kaikki ”ihanat” ja ”tarpeelliset” tuotteet ostoskorista kysellen itseltäsi samat kysymykset, laske paljonko poisvietävät olisivat maksaneet yhteensä. Maksa oikeasti tarvittavat tuotteet ja iloitse niistä 🙂

Kotiin palattuasi siirrä poisvietyjen tavaroiden yhteissumma toiselle pankkitilille. Jos olisit ostanut tuotteet, olisi summa mennyt tililtäsi kuitenkin. Nyt se voi olla vaikkapa alkupääoma matkarahastolle. Jos ovestasi kävelee tavaraa ulos, esimerkiksi kirpputorin tai huutonetin kautta myytyinä, säästä saadut rahat samalle tilille.

Toinen vinkki on opetella sanomaan EI.

Naapurin muuttaessa ja tarjotessa kuluneita parveketuolejaan voit hyvällä omallatunnolla sanoa ”Ei kiitos”. Hyvää tarkoittavat sukulaiset mielellään tarjoavat vanhoja lastenvaatteita. Niillekin voi sanoa ”Ei kiitos”, jos olet varma, ettet aio käyttää niitä kuitenkaan. Lahjoille on vaikea sanoa ”Ei kiitos”, mutta niitäkin voi laittaa kiertoon. Eivät sukulaiset muista pari vuotta aiemmin annettuja lahjoja.

Ja sitäkin voi miettiä, mitä itse vie lahjaksi. Miniälle kauneushoitolan lahjakortti ja lupaus hoitaa lapsia käynnin aikana on luultavasti paljon mieluisampi syntymäpäivälahja kuin jättitarjotin tai kahviastiasto. Vai onko?

Maria: Miten blokeerata sisään virtaava tavara? Osa 1.

Näin kyseli Annika Ordinaren Facebook-sivuilla. Tässäpä ensin vähän mietteitä.

Tavara tulee kotiin yleensä ovesta. Joku päästää tavaran ovesta sisään. Normaalisti tämä joku on joko ostanut tai saanut tavaran. Jos tavaralle ei avaa ovea, sen tie on blokeerattu.

Noin periaatteessa.

Entäpä käytännössä?

Elääksemme tarvitsemme ruokaa sekä jonkin verran vaatteita, astioita, huonekaluja, liinavaatteita… Niiden lisäksi haluamme viihde-elektroniikkaa, printterin, koristetyynyjä, pelejä, merkkilaukkuja, takkeja eri käyttöön, pöytäliinoja, kirjoja, vöitä ja korkokenkiä ja vähintään vuoden välein uuden kännykän.

Olisi kovin helppoa, jos uuden tietokoneen ostettuamme veisimme vanhan kierrätykseen. Mutta use(imm)at meistä jättävät vanhan kaappiin (varakoneeksi). Kaappiin päätyy myös tietokoneen pahvipakkaus (jos muutossa pakataan kone siihen). Kaapissa seurana ovat kaikki Nokian mallit vuodesta 1991 (varakännyköitä) sekä pari toimivaa printteriä (jos nykyinen lakkaa toimimasta kesken tulostuksen).

Uusia huonekaluja on kivaa ostaa, kun Ikeassa niitä myydään halvalla. Kolme vuotta vanhan sohva on jo niin epätrendikäs, että se on suorastaan pakko kierrättää omilleen muuttavalle sukulaistytölle. Kun kerran Ikeaan ollaan menossa, sieltä voi ostaa tuoksukynttilöitä (syksy tulossa), uuden kylpyhuoneen maton (vanha on väärää sävyä), muutaman keittiövälineen (ai mikäs tämä on, tätä meillä ei olekaan), pussilakanat koko perheelle (onpa halpaa!) ja napata mukaan pari kourallista lyijykyniä (lapset saa piirtää). Kaikki tämä kannetaan ovesta sisään. Ulos lähtee vain sohva.

Alennusmyynnit ja hullut päivät ovat tavarablokeerauksen haasteellisinta aikaa. Kivoja vaatteita saa alle puoleen hintaan. Ei ole juurikaan väliä, että kaapissa on ennestään käyttämätön vaaleansininen paitapusero. Mutta kun halvalla saa, on pakko ostaa. Kiireessä ei ehdi sovittaa ja kotona muistuu mieleen, miksi toinenkin paitapusero on käyttämättä. Sekä uusi että vanha ovat samaa kokoa, numeron liian pientä. Palauttaminen unohtuu ja paitakaksoset jäävät vierekkäin kaappiin odottamaan identtistä kolmostaan, joka saapuu seuraavana vuonna. Eikä vaaleansininen paitapusero ole suinkaan ainoa ovesta kotiin kävelevä aletuote. Sen kaverina saapuvat uudet sandaalit (vaaleanpunaisia ei ollutkaan), miehelle pari kesäpaitaa (se vaan aina käyttää niitä samoja kauhtuneita), ihana huivi (jos tulisi vaikka juhlia) ja pantterikuosinen käsilaukku (siis niin ihana). Mitään ei kävele ulos.

Kaikki tavara ei edes maksa. Lehden kylkiäisenä tulee fleecetakki, limsapullon koodeilla t-paita, wc-paperin keräilymerkeillä pehmo-orava ja kirjakaupasta kolmas pokkari kaupan päälle. Sukulaistäti tuo arvokkaan lasimaljakon syntymäpäivälahjaksi ja naapurin muutossa hylkäämät tuolit odottelevat maalausta parvekkeella. Mitään ei vastaavasti poistu oven kautta.

Onko siis ihme, että koti on tavaran valtaama?

Seuraavassa osassa ajattelin jakaa pari vinkkiä. Miten sinä patoat sisääntulevaa tavaravirtaa? Vai patoatko?

Maria: Mikä saa meidät keräämään tavaraa?

”Hamstraus on outo juttu, 2010-luvulla! Elämme hullussa tavarapaljoudessa ja vielä säilömme, mitä varten? Luulen, että aika paljon siinä on unelmaa: jos mulla olisi kesämökki, sitten kun olen laihtunut, kohta leivon superkakun, ajattelin tehdä terveellisempää ruokaa… Siis ihminen ei hyväksy itseään sellaisena kuin on! Miksi en muka kelpaisi ihan tavis-maijana?” Näin pohdiskeli ystäväni, joka oli heivannut 5 Ikean kassillista (uusi tavaran mittayksikkö :)) kamaa kirpputorille ja kokenut vapautuksen tunteen, jonka kassillisten poistuminen mukanaan tuo.

Mikä saa meidät keräilemään? Onko kyse opistusta tavasta, suomalaiseen alitajuntaan syöpyneestä pula-ajasta? Koskaan ei tiedä, jos vaikka tarvitaan. Pitää varautua pahimman varalle.

Onko kyseessä kiltteys, suomalaisten niin ihana ja rasittava luonteenpiirre? Jos on saanut lahjaksi, ei voi heittää pois, ettei lahjan antajalle tule paha mieli. Vaikka lahjan antaja olisi jo unohtanut antaneensa sen ja se olisi ostettu pakolliseksi vastalahjaksi.

Vai onko ostaminen niin kivaa, että kama on vain ikävä sivutuote? Olen raivannut talouksia, joista löytyy kaupan muovipussissa vaatteita hintalaput yhä paikallaan. Vaate ei ole päässyt henkariin asti, saati käyttöön. Ja kun ostamisesta on muutama vuosi, vaate on jo poissa muodista ja joutuu kirpputorille. Second-handin ostaja saa first-handin tuotteen.

Onko tässä mitään järkeä? En usko, että ihmiset ovat olleet onnellisempia ennen SEN VUOKSI, että heidän omaisuutensa on saattanut mahtua matkalaukkuun. Luulen, että he ovat olleet onnellisia SIITÄ HUOLIMATTA. Miksi me emme ole tyytyväisiä? Siksi, että meillä on liikaa. Luulen minä.

PS. Ystäväni, tavis-maijana sinä olet juuri Sinä, eli riittävän hyvä ja ihana! Kelpaat minulle, kelpaa siis itsellesikin!