Jos olisin tiennyt, että kodin raivaus on näin helppoa, olisin…

Olen 66-vuotias nainen. Asun pääkaupunkiseudulla. Vuonna 2008 sairastuin syöpään. Hoidoissa meni vuosi. Seuraavana vuonna mieheni sairastui syöpään. Hänen syöpänsä ei hoidoista huolimatta parantunut. Menetin elämäni rakkauden vuonna 2010. Perintöriita hänen sukulaistensa kanssa kesti vuoden. Halusin itsekin lähteä mieheni perään. Ainoa asia, joka piti minua elämässä kiinni, oli rakas koirani. Hänen (ja kirjoitan ihan tarkoituksella näin) avullaan selvisin jotenkuten päivästä toiseen. Hänen hoitamisensa antoi elämääni sisältöä.

Kotini ikkunat pääsivät pölyyntymään, en jaksanut imuroida, en edes lakaista. Mieheni vaatteet roikkuivat edelleen kaapeissa, kengät eteisessä, hatut hattuhyllyllä, jopa hammasharja hammasmukissa. Neljä vuotta.

Eteiseen kasvoi pahvilaatikkoröykkiö. Mieheni huolehti aina pahvien viemisestä. Nyt häntä ei ollut.

Mikään ei tuntunut miltään. En juuri poistunut kotoa, kävin vain kaupassa ostamassa ruokaa ja postissa hakemassa paketteja. Elämäni sisällöksi oli nimittäin muodostunut nettishoppailu. Aina kun tunsin itseni alakuloiseksi, klikkasin itseni ulkomaisiin kauppoihin, joista löytyy tyylikästä päällepantavaa aikuiseenkin makuun. Tilailin jakkuja, housuja, hameita, kenkiä, takkeja ja sain tilaajalahjoiksi koruja, huiveja, shaaleja. Kun kaapeista loppui tila, hankin erillisen rekin. Lopulta rekkejä oli viisi. Ja vaatteita oli heitetty vielä rekkien päällekin. Osaa, ehkä jopa suurinta osaa, näinä vuosina hankkimistani vaatteista en ole käyttänyt koskaan.

Jo vuosia aiemmin jostain naistenlehdestä olin lukenut ammattijärjestäjistä. Ajatus jäi muhimaan, mutta siirsin asian selvittämistä aina työlistalta seuraavalle. Häpeä oli liian suuri. Ja minun ikäiseni ihmiset on opetettu siihen, että kaikki pitää tehdä itse. Avun pyytäminen on heikkouden merkki. Niinpä tein itse, tai siis jätin tekemättä.

Ajattelin, että sitten joskus otan itseäni niskasta kiinni, sitten joskus siivoan, sitten joskus raivaan. Asia tuntui saavan suunnattomat mittasuhteet, kun asunnossani on yli 100 neliötä. Osa huoneista ”muurautui umpeen” eli en käynyt niissä kuukausiin, jopa vuosiin. Kaaos imi kaiken energiani.

Alkuvuodesta sain tarpeekseni. Laitoin yhteydenoton Tavararemonttiin ( www.tavararemontti.fi ) ja minulle soitettiin heti seuraavana päivänä! Kun juttelin heidän kanssaan minulle vahvistui, että asiani oli hoidossa. Yhteydenotto heidän suuntaansa riitti ja sen jälkeen kaikki sujui kuin itsestään. Sain vain olla ”kyydissä”, eikä minun tarvinnut enää ponnistella eikä lykätä.

Varasimme ajan, itse asiassa kaksi päivää saman tien. En ollut osannut kuvitellakaan, että ammattijärjestäjä ihan oikeasti tekee työn puolestani, minun tarvitsee vain olla mukana ja tehdä päätökset, mitä säästetään ja mitä jätetään. Tavarat kulkeutuivat lajiteltuina alas autotalliin ja Tavararemontin kautta järjestyi sekä hyväntekeväisyyteen lahjoitettavien että Sortti-asemalle menevän tavaran nouto. Minun ei tarvinnut soittaa yhtään puhelua, ei etsiä numeroita, ei mitään! Minun ei tarvinnut myöskään hävetä eikä selitellä sotkua, pölyä, paperikinoksia eikä tavaravuoria. Ammattilainen ei vähästä hätkähdä.

Tavaroitani ja minua käsiteltiin arvostavasti ja hienovaraisesti. Sain kertoa niiden tarinoita, muistella mistä ne on ostettu. Sain hyvästellä minulle kerran niin rakkaat, mutta nyt tarpeettomaksi käyneet tavarani ja ne saivat ”arvokkaan lähdön” ja osa vielä uuden kodinkin jonkun muun luona. Minun ei tarvinnut luopua mistään, mistä en halunnut. Kaikesta henki täydellinen luotettavuus ja ymmärrys elämäntilannettani kohtaan. Minua ei pakotettu luopumaan eikä syyllistetty säästämisestä. Olin vapaa päättämään, mitä kotiini jää ja mitä annan pois. Vaikka minun oli vaikea luopua mieheni vaatteista, laitoin osan jo kierrätykseen. Loput jäivät odottelemaan seuraavaa kierrosta. Hammasharja sai lähteä.

Rakkauteni miestäni kohtaan ei ollutkaan hänen tavaroissaan, vaan sydämessäni ja muistoissani. Oli ihanaa palata menneisiin ja tavaroita läpikäytäessä monet jo unohtuneet muistot palasivat mieleen. Yhdestä kasasta löytyi mieheni kirjoittama lappunen. Olin unohtanut sen olemassaolon ja viesti lämmitti ehkä jopa enemmän kuin silloin, kun sen alun perin sain.

Oloni keveni jokaisen lähteneen säkin ja kirppisnyssykän myötä. Jo ensimmäisen kuuden tunnin päivän makuuhuone vaatehuoneineen oli raivattu! Varasin heti lisäpäiviä. Yhteensä työpäiviä ammattijärjestäjän kanssa tuli kuusi.

Olen sellainen, että kun johonkin ryhdyn, haluan heti valmista, joten ajoitimme ne neljän viikon sisään. Hintaa tuli 1 974 €, josta saan kotitalousvähennystä 788,30 € ja kuljetukset maksoivat 200 €. Vapautuneita neliöitä eli käyttökelpoista tilaa tuli noin 30 neliömetriä, joten yhden neliön hinnaksi tuli 46 €. Hauskinta oli se, miten nopeasti neliöt vapautuivat. Eteisen pahvilaatikot ja kengät, joita olin väistellyt vuosikausia, häädettiin vartissa.

Saimme kaikki huoneeni kuntoon! Viimeisenä päivänä vielä soitimme yhdessä siivousfirmaan ja sain sovittua suursiivouksen ikkunanpesuineen samaan rytäkkään. Ilman ammattiapua tuskailisin samojen asioiden kanssa aamusta iltaan, päivästä toiseen.

Nyt voin suunnata katseeni eteenpäin energisenä ja täynnä toivoa!

Jos olisin tiennyt, että kodinraivaus on näin helppoa, olisin jo vuosi sitten täyttänyt tämän lomakkeen (linkki http://www.tavararemontti.fi/yhteyslomake ).

Neuvoni sinulle, joka tuskailet liian tavaran ja ryhtymättömyyden kanssa, on seurata amerikkalaisen lenkkarimerkin ohjetta: JUST DO IT!

Jälkeenpäin kadut korkeintaan sitä, ettet tehnyt tätä jo paljon aiemmin.

Terveisin, Riitta

Advertisement

Vaatehamsterista minimalistiksi – osa 2

Viime viikolla pääsitte lukemaan Oma Koti Valkoinen -blogin kirjoittajan Miian haastattelua siitä, kuinka hän kyllästyi kotinsa kaaokseen ja päätti hankkiutua eroon kaikesta turhasta tavarasta. Nyt jatko-osassa Miia kertoo millaista hänen elämänsä on nyt ja kurkistetaan, miltä hänen kotonaan näyttää tällä hetkellä.

 

Kuvat: Miia Salmi 

 

Kauanko järjestämisprosessi  kesti ja mitä hyötyä siitä on sinulle ollut?

Kodin kuntoon saaminen kesti neljä vuotta, jonka aikana hankkiuduin eroon lähes kaikesta turhasta. Olen kulkenut todella pitkän ja hetkittäin erittäin kivisen tien, jotta olen päässyt nykyiseen tilanteeseeni ja siihen etten enää ripustaudu tavaraan. Olen huomannut, että mitä enemmän minulla on varastoitavaa tavaraa, sen enemmän koen niistä huolta. Tavaralla on alitajunnallinen tapa hallita ihmismieltä, on sitten kyse kodista ja sen irtaimistosta, autosta, pyörästä tai harrastusvälineistä. Olen joskus harkinnut muuttavani isompaan kotiin, jotta tavaroille olisi enemmän tilaa, ja siten olisin maksanut asumisesta huomattavasti enemmän. Olen pelännyt että tilanpuutteen vuoksi varastossa säilyttämäni harrastusvälineet varastetaan, tai että vesivahinko pilaa ne. Tätä turhan huolehtimisen kuormaa olen halunnut pienentää ja kurssi oikeaan suuntaan on otettu. Hermoilen jatkossa vain sellaisista tavaroista joita todella tarvitsen arkeani helpottamaan ja kaunistamaan.

 

Moni saattaa ajatella että tavaramäärän vähentäminen ja eteenpäin kierrättäminen tarkoittaa etten osaisi arvostaa sitä mitä minulla on, mutta oikeastaan se on täysin päinvastoin. Arvostan itseäni ja elinympäristöni niin paljon, että olen valmis karsimaan turhat asiat ja tavarat kokonaan pois. Näin annan jäljelle jääville tavaroilleni sellaisen tarkoituksen mihin ne on luotu eli käyttöön.

 

Nykyään Miian vaatteet mahtuvat tähän hyllykköön.

 

Onko uusissa tavoissasi tapahtunut lipsumista?

Lipsumista on tapahtunut vuosien varrella muutamia kertoja. Pahin takapakki koettiin vuoden 2012 alkupuolella, kun sain

idean muuttaa kotini sisustustyylin hotellimaisen tyylikkääksi ja sen seurauksena innostuin ostelemaan sisustustavaraa aivan liikaa. En alussa huomannut yhtäläisyyksiä vanhoihin hamstraamiseen johtaneisiin tapoihini, mutta kodin täyttyessä sisustustavarasta aloin potemaan tavaraähkyä, enkä tuntenut kotiani omakseni. Voimakkaiden epäonnistumisen tunteiden saattelemana myönsin tehneeni vääriä valintoja ja aloin korjaamaan tapahtunutta vahinkoa. Opin myös sen, ettei kaikkea kaunista tarvitse aina omistaa, joskus riittää vähempikin.

 

 

 

Miten rahankäyttösi on muuttunut?

Olen ottanut käyttööni karenssiksi nimeämäni viikon mittaisen harkintajakson, jonka aikana mietin tarkkaan onko uusi ihana tavara todella tarpeen ja ostamisen arvoinen. Suurin osa harkinnan alla olevista tavaroista jää ostamatta ja heräteostoksia tulee tehtyä uuden käytäntöni vuoksi hyvin harvoin. Ostokriteerini ovat myös muuttuneet – nykyisin panostan kotimaisuuteen sekä laatuun. Hinta on arvojärjestyksessään vasta kolmantena, kun aikaisemmin se oli ensimmäinen ja tärkein määritelmä uusien tavaroiden ja vaatteiden ostamiselle. Vaikka joka kuukausi tuleekin hankittua jotakin uutta, pääasiassa sisustukseen liittyvää tavaraa, jää rahaa säästöön enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Minusta on tullut selvästi pihimpi ja käytän rahani järkevämmin, jonka vaikutuksen huomaa erityisesti ruokaostoksista. Käymme ruokamarketissa kauppalistan kanssa viikon välein ja ostamme suuremman satsin ruokatarpeita kerralla, satunnaisia puutteita kuten maitoa haen tarvittaessa lähikaupasta. Ennakkoon suunniteltu viikon mittainen ruokalista säästää aikaa ja rahaa sekä pienentää ruokajätteen määrää. Tavaran karsimisprojektini seurauksena minusta on kasvanut fiksumpi kuluttuja.

 

 Ihmisten varastot ovat usein ääriään myöten täynnä. Ei tämä!

 

Miltä tuntuu nyt?

Mitä vähemmän omistan kiinteää maallista mammonaa, sen vapaammaksi olen kokenut itse elämän. Se sai minut innostumaan minimalistisesta elämäntavasta sekä sisustustyylistä, ja olenkin jatkanut prosessin parissa työstäen useita elämäni eri osa-alueita sekä omia ongelmakohtiani.

Tavaramäärän vähentyessä olen karsinut myös säilytystilaa, sillä kaapeilla on taipumus täyttyä uudelleen. Yksi tärkeimmistä itselleni asetetuista tavoitteistani on ollut, että jokainen omistamani tavara on katseenkestävä ja niitä voi pitää halutessaan esilläkin. Yritänkin välttää tavaran säilyttämistä kaapin kätköissä viimeiseen asti ja mietin jopa keittiövälineiden kohdalla niiden ulkonäköä ja sisustukseen sopivuutta. Monesta tämä saattaa olla hassua, mutta minulle on tärkeää että omistan vain sellaisia tavaroita joita haluan katsella ja käden ulottuvilla ollessaan niitä tulee myös käytettyä. Tämä on arkipäivän estetiikkaa parhaimmillaan!

 

 

Miten jatkossa?

Noudatan yksi sisään ja yksi ulos –taktiikkaa, joka on vähentänyt ostamisen määrää ja pitänyt tavarapaljouden kurissa. Lisäksi käyn kodin kaikki huoneet tarkalla syynillä läpi joka kevät ja syksy, ja kierrätän turhiksi osoittautuneet tavarat ja pieneksi jääneet vaatteet pois nurkista pyörimästä. Näin tavarakasoja ei pääse enää syntymään ja koti säilyy helppohoitoisena.

Olen hyödyntänyt myös nykyteknologiaa ja laajentuvia sähköisiä palveluvalikoimia, jotka ovat tuoneet avun mm. tärkeiden papereiden säilytykseen. Tietokoneelle skannaamisen kautta paperisilppuriin päätyi pankkien tiliotteita, palkkakuitteja, työeläke- ja vakuutuspapereita takuukuitteja ja muita lippulappusia 20-vuoden ajalta, joiden paperiversioita ei tarvinnut säästää. Skannattuja sivuja kertyi yli 1000 ja nyt löydän minkä tahansa dokumentin suoraan koneeltani ilman että joudun pläräämään läpi suurta paperinivaskaa. Tästä on tullut käytännöllinen tapa, jonka ansiosta paperipinkkani pysyy pienenä myös jatkossa.

 

Onko sinun kaapeissasi näin väljää?

 

Onko mahdollista, että palaat takaisin entiseen?

Kotona vallitsee rauhaisa tunnelma, tavarat eivät ole koskaan kadoksissa ja merkittävin parannus on se, että siivoamiseen kuluu viikossa aikaa vain 1-2 tuntia, sisältäen lakanoiden vaihdonkin.  Myös vaatekriisit ovat olleet historiaa jo pitkään ja olen kasvanut sinuiksi itseni kanssa. Entisen kaltaiseen elämäntyyliini en ainakaan vapaaehtoisesti aio palata, sillä koen nykyisen tilanteeni olevan kaikenpuolin parempi. Voin käyttää vapaa-aikani siivoamisen sijaan johonkin mukavaan, se jos mikä on vapauttavaa!

 

 

Miian elämä on kyllä muuttunut huikealla tavalla, eikö totta!

Jos sinä tarvitset apua oman kotisi – ja elämäsi – muuttamisessa tai alkuun pääsemisessä, me autamme mielellämme! Nyt lokakuun aikana varatuista käynneistä saat 10% alennuksen listahinnoistamme koodilla Lokakuu.

 

Vaatehamsterista minimalistiksi – osa 1

En juurikaan seuraa blogeja, mutta eksyttyäni joskus ihastelemaan kuvia kauniista valkoisesta kodista jäin mielenkiinnolla seuraamaan millaisia muutoksia tuossa kodissa tapahtui.

Kuva: Miia Salmi

Nyt pari vuotta myöhemmin minulla oli ilo törmätä blogin kirjoittajaan Miiaan Habitare-messuilla. Juttutuokiomme aikana kävi ilmi, että Miia on tehnyt pitkän matkan ja kokenut valtavan muutoksen vaatehamstraajasta minimalistiksi. Miian tarina oli niin uskomaton, että kysyimme saisimmeko haastatella häntä Tavararemontin blogiin.

Miia Salmi kirjoittaa siis CASA Blogit -sisustusblogiportaalissa oman kodin sisustukseen painottuvaa blogia Oma Koti Valkoinen. Skandinaaviseen designiin ja suomalaisiin sisustusbrändeihin keskittyvässä blogissa sisustetaan 80m2 kokoista kerrostalokolmiota, suositaan valkoista väriä ja inspiroidutaan minimalismista sekä käytännöllisestä arkiestetiikasta. Minimalistisesti sisustetusta kodistaan tunnettu Miia aloitti tavaran karsimisprojektin 6 vuotta sitten, ja istahdin hetkeksi hänen seuraansa juttelemaan aiheesta.

 

Millainen oli lähtötilanne? Mikä oli viimeinen pisara joka sysäsi projektin käyntiin?

Elettiin vuotta 2008 ja kahden aikuisen jakama yhteinen koti oli tavarakaaoksen vallassa. Kaapit olivat ääriään myöten täynnä, vaatteita lojui myttyinä lattioilla ja tavarat olivat hukassa. Työskentelin tuolloin muodin parissa ja muotialan ja trendien seuraaminen oli riistäytynyt käsistä usein tapahtuvina laukku-, kenkä-, asuste-, sekä vaatehankintoina. Kodin siivoaminen oli muuttunut viikonlopun mittaiseksi kaksipäiväiseksi raivausoperaatioksi, johon ryhtyminen oli työn ja tuskan takana. Emme viihtyneet kotona, välttelimme kaappien availua, ja lopulta tilanne kulminoitui siihen, että myöhästyin töistä hukuksissa olleiden avaimien vuoksi. Pieni sisäinen raivo alkoi nostamaan päätään ja eräänä syksyisenä aamuna tein päätöksen, että kaaoksen keskellä eläminen saa loppua…

Tässä raivausta on jo tapahtunut, ”aallonpohjasta” ei edes ole olemassa kuvamateriaalia. Kuva: Miia Salmi

Mistä aloitit?

Turhautumisen aiheuttaman kiukun vallassa tyhjensin vaatekaappien sisällöt lattialle, nappasin jätesäkin käteeni ja viskasin kaikki vääränkokoiset, väärän väriset, risat ja epäsopivat vaatteet sekä tavarat säkkiin. Yli puolet vaatteistani lähti sen sileän tien, enkä ole kertaakaan kaivannut eteenpäin pistettyjä vaatekappaleitani takaisin. Alkusysäys oli kuin napanuoran katkaisu – kerrasta poikki, ja tästä alkoi vuosien mittainen matkani kohti järjestelmällisyyttä ja hallittua arkea.

Näetkö syitä, mitkä johtivat tavarapaljouteen?

Tavarat ja niiden ostaminen olivat itselleni useamman kerran viikossa tapahtuva hemmotteluhetki. Jotakin pientä piti tekosyiden varjolla aina ostaa, eikä kaupasta voinut koskaan poistua tyhjin käsin, sehän olisi ollut hukkaan heitettyä aikaa. Mitään kallista en raaskinut kuitenkaan hankkia, vaan keskityin ostamaan mahdollisimman paljon mahdollisimman halvalla. Kuvittelin että määrä korvaa laadun ja kolme edullista takkia on parempi investointi kuin yksi arvokkaampi. Kaikkea piti olla paljon, ja perustelin sen itselleni sillä että elämässä pitää olla vaihtoehtoja. Saatoin haaveilla upeasta 200 euron hintaisesta mekosta kuukauden päivät, mutta päätyä hankkimaan kaksi parinkympin ”melkein yhtä upeaa” –mekkoa sen sijaan. Tästä kuitenkin seurasi ikävä kierre; en ollut täysin tyytyväinen mekkoihini, joten ostin uusia edullisia ja muka parempia vaihtoehtoja, kunnes olin kuluttanut saman verran rahaa kuin alkuperäisen upean mekon ostoon olisi mennyt. Hinta ei aina korreloi laadun kanssa, mutta halvalla saa harvoin hyvää, tämä minun piti oppia kantapään kautta.

Nyt 6 vuotta myöhemmin ajattelen asioista täysin toisin – mieluummin yksi hyvä kuin kymmenen huonoa.

Mikä oli vaikeinta?

Tavaroiden säästämiseen löytyi aina tuhat ja yksi syytä, se teki karsimisesta välillä erittäin haasteellista, eikä turhautumiselta ja kyyneliltä vältytty. Ulkoisia tekijöitä, kuten säilytystilanpuutetta, oli helpompi pitää syyllisenä sotkuun ja epäjärjestykseen, kuin kohdata omat heikkoutensa silmästä silmään ja opetella henkistä irtautumista tavarasta. Raivaamista vaikeutti myös se, etten raaskinut heittää roskikseen mitään korjaus- tai kierrätyskelpoista, ja kierrätystavaran kysyntä oli tuohon aikaan lähes olematonta. Aktiivisia nettikirpputoreja oli vain muutamia ja hyväntekeväisyyskeräykset keskittyivät pääasiassa joulunalusaikaan. Tämä hidasti tavaran kierrätysprosessia, ja varastoon sekä työhuoneena käytettyyn makuuhuoneeseemme alkoi kertyä tavaravuoria. Huomasin ahdistuvani turhan tavaran säilyttämisestä ja lopulta häpeää tuntien pyysin siskoltani apua niiden eteenpäin toimittamiselle. Vaatteet sekä kengät kannoimme yhteistuumin UFF:lle, kodin tavarat sekä pienet kalusteet Helsingin Työ & Toiminta ry:n työpajalle ja kirjat sekä cd-levyt lahjoitin kirjastoihin sekä divareihin.

Vaikeaa oli myös vähentää uuden ostamista, sillä vanhat tavat olivat pinttyneet pahasti kiinni. Itsensä hillitseminen kaupoilla käydessä oli haastavaa mutta myös palkitsevaa. Uusien vaatteiden ja tavaroiden ostaminen oli pitkään aiheuttanut koukuttavan euforisen hyvänolontunteen, joka kuitenkin muutamassa päivässä vaihtui epämääräiseksi pettymykseksi ja harmistukseksi. Ostamatta jättäminen saa aikaan saman efektin, mutta käänteisessä järjestyksessä – aluksi harmittaa kun ihana tavara jääkin kauppaan, mutta lopulta päällimmäisenä tunteena on ilo siitä ettei sortunut ostamaan mitään turhaa.

Kolmas ongelmakohtani oli lahjaksi saamani tavarat. Monet ajattelevat että lahjoista ei koskaan saa luopua ja on epäasiallista ja loukkaavaa toimintaa jos niin tekee. Itse olin aikaisemmin samaa mieltä ja siitä syystä varastoin lahjaksi saamiani tavaroita kellarivaraston uumeniin, jotta en pahoita kenenkään mieltä. Varastokopista tuli hylättyjen tavaroiden hautausmaa ja lopulta tulin siihen tulokseen, ettei sekään palvele lahjanantajan alkuperäistä kaunista ajatusta lahjan tarpeellisuudesta, ja pistin ne surutta kierrätykseen. Tavaramäärän pienentyessä olen alkanut suosimaan tavaralahjojen sijasta elämyslahjoja, kuten ravintolailtoja, yhteistä aikaa sekä elokuvissa käyntiä. Näin ehkäisen lahjaongelman syntymisen ja sen eteenpäin kierrättämisen.

Mikä oli helppoa?

Noin vuosi aloittamiseni jälkeen, huomasin ensimmäisen suuremman muutoksen itsessäni. Aloin viihtymään enemmän kotona ja tavaroiden läpikäymisestä ja karsimisesta oli tullut tapa. Myös ystäväpiirini innostui raivaamaan omia nurkkiaan ja ensimmäistä kertaa minulla oli ympärilläni ihmisiä, joiden kanssa sain jakaa tunteitani ja ajatuksiani tavarakaaoksen aiheuttamasta ahdistuksesta. Mietimme yhdessä erilaisia kierrätyskeinoja ja jaoimme arkisia vinkkejä kodin siisteyden ja järjestyksen ylläpitoon. Positiiviseen kierteeseen pääseminen ja vertaistuen saaminen teki kaikesta paljon helpompaa ja mukavampaa.

Miten mies/perhe suhtautui asiaan?

Mieheni oli lähes yhtä turhautunut kotimme kaaokseen ja hän oli tyytyväinen nähdessään pieniäkin tuloksia. Siivoaminen helpottui, tavarat alkoivat löytyä niille varatuilta paikoilta ja kodin toiminnallisuus parani. Hän innostui itsekin käymään läpi tavaroitaan ja vaikka hänen tilanteensa olikin parempi, sai hänkin iloa pienentyvästä tavarakuormasta. Muutamia yhteenottoja kävimme läpi tavaroiden tärkeyden suhteen, mutta löysimme yhteisen sävelen ja molemmille sopivan kompromissin niiden osalta.

Millaisia tunnesiteitä sinulla oli tavaroihin?

Ensimmäisen raivausoperaationi jälkeen alkoi todellinen tulikoe, sillä jäljelle jääneiden vaatteiden ja tavaroiden joukossa oli lukuisia turhia, mutta tärkeitä tuotteita.  Olin sitkumutku-ihminen ja odotin tuohon aikaan parempaa huomista, kivempaa päivää ja loistavampaa hetkeä. Ensimmäisestä karsintakierroksestani selviytyi mm. ikivanhoja hajuvesiä, joista en halunnut luopua sen vuoksi että niissä oli niin kaunis pullo. Myös 8-vuotta vanhoja ”sitku olen 5 kiloa kevyempi”-vaatteita säästin kaksi kassillista, odottamaan päivää jota ei ole tullut vieläkään. Joitakin vaatteita ja meikkejä säästin vain sen vuoksi, että ne olivat olleet hinnaltaan arvokkaita. Muistan säästäneeni tyhjän puuterirasiankin, ihan vain siksi koska se oli niin nätti…

Vein varastoon säilöön muutamia kassillisia vaatteita ja tavaroita, joista en raaskinut suoraan luopua. Puoli vuotta myöhemmin kävin nekin läpi, enkä säästänyt niistä mitään. Varasto toimi minulle henkisenä välietappina, jonka avulla opin päästämään tunnesiteistäni irti.

Oletko kaivannut jotain, mitä laitoit pois?

Kuulostaa varmasti kliseiseltä, mutta en ole kertaakaan kaivannut pois laittamaani tavaraa tai vaatetta. Muutaman kerran on tullut tunne, että jokin kierrätetty vaate olisi sopinut tiettyyn tilaisuuteen tai tavara sisustukseen, mutta todellisia kaipauksia tai tarpeita ei ole ilmaantunut.

Mihin olisit kaivannut apua ja millaista apua?

Alku on aina vaikein ja siihen olisin kaivannut sekä henkistä tukea että konkreettisia käytännön vinkkejä tavaroiden läpikäymiseen ja kierrätystapoihin. Yksinään päätyy helposti kierteeseen, jossa epäonnistumisen tunne valtaa mielen ja henkinen kuorma kasvaa liian suureksi. Meinasin useasti heittää hanskat tiskiin ja jättää projektin kesken juuri tuosta syystä, tuntui kuin olisin pyörinyt ympyrää vailla päämäärää. Raskaan työviikon päätteeksi olisin tahtonut hautautua sohvalle vaatekasan alle, pessimistisen ”ei tästä tule mitään”-tunteen ottaessa ajatuksistani vallan. Tällaisina hetkinä annoin itselleni luvan pitää taukoa, mutta tauosta huolimatta etsin sinnikkäästi itselleni uutta motivaatiota jatkamiseen. Joskus inspiraatio iski nopeastikin, toisinaan saattoi mennä useampia viikkoja kun en ajatellut kotia tai sen raivaamista.

Olisitko ollut valmis maksamaan avusta?

 Olisin mieluusti turvautunut ammattilaisen palveluihin ja helpottanut alkuun pääsemistä. Soitin muutamaan siivousalan yritykseen kysyäkseni löytyisikö heiltä minulle sopivaa palvelua, mutta suursiivouksina tunnettuun perusteellisempaan kodinhoitoon kuului vain pintojen puhdistusta ja pesua. Tavaroiden järjestely- ja säilytystilan organisointipalveluita ei Suomessa silloin vielä tunnettu.

Millaista Miian elämä on nyt, se selviää viikon kuluttua osassa 2.

Putkiremontti perinteisellä tavalla

Putkiremontti eli linjasaneeraus tai linja- ja märkätilojen saneeraus tarkoittaa rakennuksen vesi- ja viemärijohtojen kunnostusta tai uusimista. Perinteisessä putkiremontissa koko kiinteistössä uusitaan käyttövesi ja viemäriputkien lisäksi märkätilojen vesieristykset, laatoitukset ja vesikalusteet. Kellareissa uusitaan runkojohdot. Kun työmaa perustetaan, yleensä samalla korjataan kiinteistön rakenteita tarpeen mukaan sekä uudistaa yhteisiä tiloja. Putkiremontin yhteydessä osakkaat voivat teettää lisätyönä haluamiaan uudistuksia sekä teettää esimerkiksi keittiöremontin omalla kustannuksella putkiremontin valmistuttua.

Parhaiten tietoa putkiremontista löytää googlaamalla sanan linjasaneeraus. Erityisen hyvä on Reima Paanasen opinnäytetyö ”Linjasaneerauksen huoneistovaiheen kipupisteet ” vuodelta 2010.

Vuonna 2006 ostin yksiön kiinteistöstä, joka on rakennettu vuonna 1964. Ostaessani sain kuulla, että 2004 tehty kuntokartoitus antoi putkille 5-10 vuotta elinikää. Huoneistosta oli poistettu amme jo aiemmin, muuten se oli alkuperäisessä ja siistissä kunnossa. En siis ryhtynyt tekemään remontteja siinä vaiheessa. Näin mielessäni uuden, valoisan, toimivan avokeittiön pienen keittiökomeron tilalle ja päätin yhdistää keittiörempan putkiremonttiin. Samoilla pölyillä sitten mentäisiin.

Putkiremonttiprojekti kestää keskimäärin 6 vuotta. Koska se on niin iso ja vaivalloinen urakka, taloyhtiön yhtiökokouksissa pohditaan asiaa useampi vuosi. Yleensä vasta sitten, kun vesivahinkojen korjauksista alkaa tulla selvästi rasite yhteiselle kukkarolle, päätetään hankesuunnitelman vireille laitosta.

Vuonna 2010 päätimme ryhtyä toimeen ja alkuvuodesta 2011 meille esiteltiin infotilaisuudessa hankesuunnitelma vesijohtojen, viemäreiden, ilmanvaihtolaitteiden ja sähköasennusten uusimisesta. Hankesuunnitelma hyväksyttiin varsinaisessa yhtiökokouksessa keväällä 2011. Urakoitsija kilpailutettiin ja valittiin vuoden 2012 aikana. Korjaustyö alkoi tammikuussa 2013.

Kun hankesuunnitelma laitetaan vireille, pitää myös omassa huoneistossa aloittaa valmistautuminen remonttiin. Kellarissa olevat varastotilat joudutaan yleensä tyhjentämään remontin alkaessa. On hyvä käydä varastossa oleva tavara läpi ja miettiä huolella mitä haluaa säilyttää remontin yli. Rikkinäinen, kierrätykseen kelpaamaton tavara luonnollisesti laitetaan pois. Hyvää tietoa jätteiden lajittelusta pääkaupunkiseudulla saa Helsingin seudun ympäristöpalveluiden sivuilta www.hsy.fi. Itselle turha, mutta käyttökelpoinen tavara kannattaa kierrättää.  Helpoimmin se käy, kun vie  vaatteita tai tavaraa Kierrätyskeskseen tai tilaa noutopalvelun. Se toimii erinomaisesti, jos tavaraa on paljon ja jos itsellä ei ole autoa. Itsepalvelukirpparille kannattaa viedä myyntiin parempi tavara tai lähteä kirpputorille viettämään kiva kesäpäivä myymällä itse. Eikä kannata unohtaa nettimyyntiä vaikkapa tori.fi:ssä.

Samalla tavalla huoneistossa käydään tavarat läpi. Onko kaikki todella tarpeellista? Kaikki, mitä huoneistoon jää remontin ajaksi nimittäin täytyy suojata huolellisesti. Mitä vähemmän suojattavaa on, sen helpommalla pääsee. Ja toisaalta, remontin jälkeen on mukava laittaa uusiin kaappeihin vain hyväkuntoista, itselle mieluista ja tarpeellista tavaraa.

Kylpyhuoneesta poistetaan remontissa ihan kaikki: kalusteet, amme ja kaakelit. Jäljelle jää vain tiiliseinä ja betonilattia. Putkien vaihtamisen ja muun rakenteissa tapahtuvan työn valmistuttua rakennetaan uusi kylpyhuone. Roiloaminen tarkoittaa urien ajamista uuteen seinään sähköjohtojen ja vesiputkien upottamista varten. Näissä työvaiheissa huoneistoon leviää hienoa betonipölyä. Urakoitsijan suositus on, ettei huoneistoihin jätetä arvoesineitä tai pölylle herkkiä laitteita. Ovet ovat auki ja työmiehet kulkevat huoneistossa edestakaisin. Asukkaiden velvollisuus on siirtää huonekalut ja tavarat työalueilta ja suojata ne huolellisesti. Kannattaa aloittaa riittävän ajoissa.

Minä pidän kirjoista. Minulla on paljon kirjoja. Vaikka perkasin kirjahyllyni kolmeen kertaan ja vein osan kirjoista kirjastoon ja kirpputorille, kirjoja oli edelleenkin paljon. Kauhistuneena kuuntelin ystävääni, joka myös pitää kirjoista. Hän oli suojannut kaiken huolellisesti, mutta silti joutunut imuroimaan kirjansa remontin jälkeen ja lakanakaapista oli leijunut betonipölyä vielä kolme vuotta remontin jälkeen. Oikeastaan vasta tässä vaiheessa ymmärsin, minkälainen projekti minulla oli edessä suojauksen suhteen.

Viikon ajan parhaat kaverini olivat mustat jätesäkit, nippusiteet, teippirulla ja pahvilaatikot. Pakkasin kaiken suojattavan laatikkoon, pistin pussiin ja suuaukon tiiviisti nippusiteellä umpeen. Paksumpi jätesäkki on parempi kuin ohuempi. Onneksi olin jo kerännyt erikokoisia pahvilaatikoita varastoon. Kirjoista rakkaimmat sekä valokuva-albumit otin evakkoretkelle mukaan turvaan ja loput kirjat pakkasin hyvin. Ostin halpatavaratalosta edullisesti isoja muovisia ruutukasseja. Laitoin tällaisen kassin sisälle mustan jätesäkin, jonka sisälle ladoin kirjat mahdollisimman tiiviisti. Sitten suljin maalarinteipillä suuaukon ja kassin vetoketju kiinni. Kirjakassit sijoitin ruokapöydän alle. Pöytää suojaamaan ja kasseja peittämään laitoin lakanoita. Pöydän päälle lisää pahvilaatikoita ja koko komean kasan päälle vielä iso, vihreä muovipressu. Remontin jälkeen totesin, että suojaus onnistui hyvin. Ei tarvinnut imuroida.

 

Jouduin purkamaan koko kirjahyllyn, koska hyllyn taakse tehtiin sähkötöitä. Suojaus olisi ollut varmaan erilainen, jos hylly olisi saanut olla aloillaan.

Pahvilaatikot, jotka olin laittanut jätesäkkeihin, sijoitin kaappeihin ja kaappien ovet teippasin tiiviisti umpeen oranssilla parkettiteipillä. Se irtoaa helposti, sillä voi teipata uudestaan eikä se vahingoita kaappien maalipintaa.

Oma putkiremonttini on nyt ohi. Aikataulussa pysyttiin eikä suuria yllätyksiä tullut. Meidän taloyhtiössämme koko projekti, kuntokartoituksesta vuonna 2004 siihen, että viimeisetkin asukkaat pääsivät valmiisiin kylpyhuoneisiinsa joulukuussa 2013, kesti yhdeksisen vuotta.

Kannattaa kuitenkin varautua siihen, että 3 kuukauden pakkomuutto saattaa pitkittyä, vanhoissa taloissa putket eivät aina mene siellä missä niiden otaksutaan menevän. Vesivahinkoja ja muita vahinkoja voi sattua. Työmiehet saattavat tahtomattaan tehdä vahinkoa irtaimistolle. On hyvä ottaa paljon valokuvia remonttia edeltävästä tilasta ja tavaroista. Kotivakuutuksen kattavuus kannattaa tarkistaa. Uudessa kylpyhuoneessa koputellaan kaakelit ja mitataan lattiakaato. Kaadon pitää olla riittävä, jotta suihkussa vesi ei jää lattialle seisomaan. Omalla urakoitsijallani, kuten muillakin linjasaneerauksia tekevillä yrityksillä, on tahto ja pyrkimys tehdä työ parhaalla mahdollisella tavalla. Yhteinen tavoite asiakkaiden kanssa on se, että projekti onnistuu hyvin ja että huoneiston omistaja on tyytyväinen palatessaan kotiin.

Keittiöremonttini valmistui kuukausi putkiremontin jälkeen. Vähitellen ahdistus hälveni. Paljon erilaisia tunteita jouduin kohtaamaan: kauhua, pelkoa, paniikkia ja epävarmuutta. Jouduin tekemään huimasti valintoja, alkaen kylpyhuoneen kaakeleitten väristä. Kirkasta vai mattaa? Mielessä pyöri paljon kysymyksiä. Mistä löydän väliaikaisen asunnon remontin ajaksi? Mitä jos aikataulu ei pidä? Mitä tämä kaikki lopulta maksaa? Ja ettei urakoitsija vaan tee konkurssia ennen urakan valmistumista.

 

Mutta nyt kaikki on hyvin.  Olen saanut puhdistettua kellarikomeron ja kaapit ja mielenmaisemaani on tullut uusia, erilaisia kuvioita ja värejä. Välillä on terveellistä opetella uusia reittejä. Ehkä vähän turhaan jännitin ja pelkäsin. Kaikki järjestyi. Nyt tiedän mitä linjasaneeraus tarkoittaa ja voin olla asiakkaidemme apuna, kun putkiremonttiahdistus kasvaa niin, että siitä ei selviä yksin.

Leena Räsänen,

Tavararemontti-tiimin ammattijärjestäjä

Tavararemontin vinkit pieneen asuntoon

Meidän ammattijärjestäjien asiakkaat asuvat hyvin erikokoisissa asunnoissa. Pienissä asunnoissa asuvat valittelevat pienten säilytystilojen aiheuttamaa kaaosta, mutta isommilla säilytystiloilla varustetut asunnot eivät ole sen parempia. Isotkin säilytystilat nimittäin tuppaavat täyttymään, jos mitään ei laiteta pois tai tavaraa ostetaan liikaa. Olen nähnyt suuria omakotitaloja autotalleineen ja jopa vanhoja koulurakennuksia, jotka ovat täynnä tavaraa eikä säilytystilasta ole puutetta. Nämä vinkit pätevät siis kaikille ja saattavat tuntua itsestään selviltä, näin luettuna. Toteutus taas on vaikeampaa, mutta sitä varten olemme olemassa.

1. Säilytä vain oikeasti tarpeellinen. Pienessä asunnossa vain ei ole tilaa kymmenelle koiranulkoilutustakille, jätesäkilliselle mökkipaitoja tai 24 hengen juhla-astiastolle tarjoiluvateineen ja liemikulhoineen.
2. Osta harkitsevaisesti. Vaikka servettejä saatetaan myydä ”Osta 3, maksa 2” –tarjouksella, kannattaa ostaa vain yksi paketti, jos tarvitsee vain yhden paketin.
   

   Kun kaappitilaa on vähän, kannattaa miettiä tarkoin, miten sen käyttää.

3. Keskity yhteen käsityöprojektiin. Maailma on tulvillaan potentiaalista askartelumateriaalia. Päätä, mitä aiot tehdä seuraavaksi. Jos uusi ompelukone on vasta harkinnassa, älä hanki kankaita valmiiksi odottamaan sitä päivää, kun sellainen tulee taloon. Saati, että otat vastaan sukulaisten vanhoja vaatteita, joista on tarkoitus joskus eläkepäivinä kutoa mattoja.
4. Kierrätä ahkerasti. Pienissä asunnoissa on yleensä pienet keittiöt. Tunnollinen lajittelija tarvitsee monta eri astiaa eri jätelaaduille. Käytä pieniä astioita, joita tyhjennät usein ja suunnittele reittisi niin, että ne kulkevat tarpeeksi usein esimerkiksi vaatekeräyslaatikoiden ohi.
5. Pidä eteinen järjestyksessä. Pieni eteinen tukkeutuu heti, jos sinne jää kenkiä, laukkuja, kirppikseltä palanneita kasseja tai kauppaan menossa oleva pullokassi. Pidä eteisen kaapit niin väljinä, että kumisaappaat mahtuvat kaappiin aina, kun ei sada.
6. Pidä kylpyhuone siistinä. Karsi turha kosmetiikka peilikaapista ja tyhjät shampoopullot suihkunurkkauksesta.
7. Tee vaatehuollosta säännöllistä. Kun peset usein pyykkiä, likaisen ja puhtaan pyykin käsittely ei vie kaikkia voimia. Pyykit saa nopeasti kaappiin, kun niitä on kohtuullinen määrä (ja kaapeissa tilaa niille).
8. Luo jokaiselle tavaralle oma paikka. Palauta tavarat paikoilleen käytön jälkeen

Helppoa, eikö totta? 😉

Me Tavararemontti-tiimiläiset olemme mukana Dodo ry:n järjestämillä Urbaaneilla asumismessuilla Helsingissä lauantaina 31.8.2013 klo 12.30-15.30 Kampin Laiturilla. Tule tapaamaan meitä ja osallistu arvontaan, jossa voit voittaa 6 tunnin Tilantuoja-paketin eli ammattijärjestäjän avuksesi. Palvelu sopii pienessä ja isommassakin asunnossa asuvalle.

Tavara on uusi läski

Tammikuussa kaikki laihduttavat. Miksi?

Siksi, että vyötärölle on kertynyt enemmän kuin tarvitaan. Lihavuus on terveysriski. Lihavuus on epäesteettistä. Tavarasta on alettu ajatella samalla lailla ja nyt laihdutetaan kotejakin. On totta, että liika tavara on terveysriski. Kun ei mahdu siivoamaan, pöly ja jopa syöpäläiset viihtyvät kotona hyvin. Tupaten täyttä kotia pidetään nykyään jo epäesteettisenä.

Mielestäni surullista on, että lihavuutta ja kodin kaaosta pidetään laiskan ihmisen merkkinä. Näin ei ole. Molempiin liittyy paljon asioita korvien välissä. Sekä ylipainoon että tavaran hamstraamiseen liittyy ehkä tiedostamatonta pelkoa ja varautumista pahan päivän varalle. Kun syödään tai ostetaan enemmän kuin tarvitsee, varaudutaan siihen päivään, jolloin ruokaa tai tavaraa ei olekaan tarjolla. Tämä taitaa olla meillä suomalaisilla geeneissä. Lautanen pitää syödä tyhjäksi ja alennusmyynnistä pitää ostaa, kun halvalla saa.

Ehkä se, mitä meillä ei ole geeneissä, on kohtuus. Helsingin Sanomissa oli juttu Petri Luukkaisesta, joka aloitti vuoden 2011 alastomana eli vei kaikki tavaransa varastoon ja haki sieltä yhden kerrallaan. Jutta ja puolen vuoden superdieetit -ohjelmassa Riitan tavoitteena oli puolessa vuodessa laihtua 28 kiloa. Kun puolivälin punnituksessa tavoite ei täyttynytkään, vaan kilo puuttui, ravintovalmentaja sanoi, että ei voi olla tyytyväinen. Pitääkö tavaran vähentämisessä ja laihdutuksessa mennä äärilaidasta toiseen?

Eikö kohtuuden opettelu, omien tarpeiden kuuntelu ja syiden selvittäminen olisi tärkeämpää? Raju kertarysäys voi toimia sysäyksenä muuttaa elämä lopullisesti, mutta jos ylipainon ja liiallisen tavaran syyt jäävät selvittämättä, ajautuminen entisiin tapoihin ja mittoihin käy huomamatta.

Työssämme me ammattijärjestäjät yritämme selvittää, miksi kaaos on päässyt syntymään ja ehkäisemään sen uusiutuminen sillä, että puututaan syihin. Ja tätä painonhallinnan ammattilaisetkin tekevät. On hienoa, että ihmiset uskaltavat kääntyä personal trainerin ja professional organizerin puoleen, kun elämässä tarvitaan muutosta ja apua kohtuuden opetteluun.

Viime syksynä tapasin asiakkaani, joka pari vuotta sitten kamppaili molempien ongelmien kanssa. Tavararemontin ansiosta hän sai lisää tilaa sekä kotiinsa että mieleensä. Kun tekemättömät työt eivät tavaran ja paperien muodossa ahdistaneet enää, hän sai energiaa miettiä, mitä oikeasti haluaa elämältään. Hän päätyi opiskelemaan joogaohjaajaksi, on laihtunut huomattavasti ja aikoo elää loppuelämänsä kohtuullista elämää.

Voiko onnellisuutta ostaa?

Onnellisuus on laaja käsite. Minä ymmärrän sen tunteena tai asenteena elämään. Raivatessani ihmisten kaappeja ja komeroita olen alkanut pohtia onnellisuuden ja tavaran suhdetta ja tiivistäisin tämänhetkisen näkemykseni näin:

Onnellisuutta ei saa kaupasta. Sitä ei voi ostaa. Sitä voi saada. Siihen voi itse vaikuttaa. Rahalla on tekemistä onnellisuuden kanssa. Ihmiset vaikuttavat suuressa määrin toistensa onnellisuuteen. Nauru ja ilo lisäävät onnellisuutta. Luonto lisää onnellisuutta.

Ajattelen, että ihminen tarvitsee kodin, vaatteita ja ruokaa elääkseen hyvää elämää. Niiden ylläpitämiseen, valmistamiseen ja säilyttämiseen tarvitaan tavaroita. Kun perustarpeet pystytään tyydyttämään niin, että huomisesta  ei tarvitse murehtia, on periaatteessa koossa onnellisuuden perusta. Ainakin fyysisesti.

Tiedän ja olen nähnyt, että ylenpalttisuus ei lisää onnellisuutta. Kaupasta ostetaan ruokaa, mutta liika, jääkaappiin mätänevä ruoka, ei lisää onnellisuutta.  Kaupasta saa ostaa myös vaatteita, mutta vaatehuoneen tukkivat ja kaapeista ulospursuavat vaatepinot eivät lisää onnellisuutta. Kohtuullinen määrä on hyvä. Mielestäni pitäytyminen kohtuullisuuteen lisää onnellisuutta.

Tällaiset asiat ovat viime kuukausina lisänneet minun onnellisuuttani. Niitä ei löydy meidän S-Marketin hyllystä.

”Leenan” tarina – jälkeen

”Leena” on Tavararemontin asiakas, jonka tarinan haastattelun pohjalta kirjoitti Tanja Kukkonen. Lue, millainen tilanne oli ennen raivausta.

Siitä on nyt kulunut vuosi. Kuinka paljon vuodessa voikaan tapahtua! Kun viimeksi kirjoitin, istuin järkyttävän sekamelskan keskellä ja olin todella ahdistunut ja epätoivoinen. Nyt kaikki on toisin. Olin aikoinaan vannonut, etten koskaan puhuisi ongelmastani kenellekään. Mutta tämä helpotuksen ja onnellisuuden tunne sai minut jakamaan kaiken kanssanne. Asuntoni raivauksen myötä on vapautunut suunnaton määrä energiaa ja minun on taas helpompi olla ja hengittää.

Mihin viimeksi jäinkään..? Niin, laitoin siis Marialle viestin, jossa pyysin apua tavarakaaoksen selättämiseen. Eikä minun tarvinnut odottaa vastausta kovinkaan kauaa. Jo seuraavana päivänä saimme sovittua päivän, jolloin projekti aloitettaisiin. Sain vielä hetken aikaa valmistautua henkisesti siihen, että tuntematon ihminen saapuu kotiini ja näkee häpeäpisteeni. Toisaalta, tarvitsin jonkun ulkoisen kannusteen, jotta minulla olisi ylipäätään voimia ryhtyä tähän projektiin. Rohkaistuin kertomaan hankkimastani avusta muutamalle tarkoin valitulle läheiselleni. Asian julkistaminen hävetti valtavasti, mutta kaikki olivat todella kannustavia.

Sitten koitti päivä, jolloin urakka aloitettiin. Ajatus siitä, että minun pitäisi avautua tuikituntemattomalle ihmiselle elämänhistoriastani, oli todella pelottava. Enkä aikonutkaan. Siis avautua. Mitäpä se hänelle kuuluisi, minkä vuoksi kotini oli mennyt tällaiseen kaaokseen? Olikin huojentavaa huomata, ettei Maria edes kysellyt. Hän ei arvostellut, eikä syyllistänyt. Sain kertoa hänelle tarinaani täysin vapaaehtoisesti omassa tahdissani tavaroiden raivauksen lomassa. Ja kyllähän sitä tarinaa riittikin, kun pääsin vauhtiin. Mutta minulla oli vapaus kertoa ja jättää kertomatta kaikki, mitä itse halusin.

Ensimmäiset kaksi päivää käytimme vaatehuoneen tyhjentämiseen ja järjestämiseen. Tavaroiden läpikäyminen vei niin mennessään, että syöminenkin meinasi meiltä unohtua. Raivaaminen oli sekä henkisesti että fyysisesti niin rankkaa, että ensimmäisenä päivänä Marian lähdettyä kaaduin sänkyyn ja nukuin kolme tuntia. Raskain ponnistus oli edesmenneen äitini tavaroiden läpikäyminen ja turhista luopuminen. Tunneside tavaroihin oli niin vahva. Mutta enää en voinut perääntyä, olin päättänyt selvitä ja tämä oli ainoa keino! Minulle oli yllättävää, kuinka paljon yhden raivauspäivän aikana joutui tekemään päätöksiä: mitä säilytetään, mitä kierrätetään, mitä heitetään pois. Tähän päätöksentekoon sain myös tukea Marialta aina, kun sitä tarvitsin.

Ensimmäisen päivän saldo, vaatehuoneesta energiajätettä

Tavararemontti, joka asunnossani tehtiin, oli kyllä ehdottomasti kaiken vaivan ja siihen satsatun rahan arvoista! Jo ensimmäisen päivän jälkeen oloni oli paljon toiveikkaampi, puhumattakaan olostani koko urakan päätyttyä. Tilasta ja vapaudesta saamani energian voimalla jaksoin itsekseni käydä läpi papereita, mapittaa niitä ja silputa tarpeettomat. Reilun kuukauden aikana teimme töitä neljänä päivänä ja jokainen kerta loi minuun uutta uskoa ja antoi minulle lisää energiaa! Asuntoni lisäksi kävimme läpi myös häkkivaraston. Syksyllä yhdessä tehty viides kerta olikin vain viimeistelyä.

Tänään istun ihanan avarassa kodissani ja mietin, että nuo muutamat jäljelle jääneet laatikolliset paperia pitäisi käydä vielä läpi ja lajitella säilytettäviin, silputtaviin ja poisheitettäviin. Tavarakaaoksesta löytyneet vanhat filmirullatkin pitäisi viedä kehitettäväksi. Olen hankkinut jo uuden sohvan ja ensimmäistä kertaa vuosiin voin istua ruokapöydän ääressä. Lattialla on pari uutta mattoa. Vielä kun löydän uudet verhot, alkaa urakka olla valmis.

En voisi olla enempää tyytyväinen lopputulokseen. Vuosikausia varastona ja kaatopaikkana olleesta asunnostani on tullut koti!

”Leenan” tarina – ennen

Tämä kirjoitus on tehty haastattelemalla asiakastamme ja käytämme hänestä nimeä Leena. Tarinan kirjalliseen muotoon saatteli Tanja Kukkonen.

Siinä se nyt on. Viesti ihmiselle, joka toivottavasti voi minua auttaa. Ja ainoalle ihmiselle, jonka minä annan auttaa itseäni. Klo on 02:00 ja on helmikuu 2011. Jos en tee tätä nyt, ahdistus jää taas takaraivooni hautumaan ja asia siirtyy jälleen kerran eteenpäin. Jos jätän tämän huomiseen, voin olla varma, että aamun paljastama häpeän tunne estää minua lähettämästä viestiä.

Tähän hetkeen olen tehnyt matkaa jo vuosien ajan. Kaikkia keinoja tilanteen purkamiseksi olen jo kokeillut. Ensiavuksi ostetut paperisilppuri ja järjestettyjä papereita odottavat, tyhjinä ammottavat mapit ovat tuolla jossakin, paperi- ja tavararöykkiöiden alla. Luulen, että lopullisen potkun elämäntilanteeni ymmärtämiseen antoi Himohamstraajat-ohjelma. Tiedättehän? Huomasin, että muillakin ihmisillä on samanlaisia koteja kuin minulla, ellei jopa pahempiakin. En ole siis ainoa ihminen maailmassa, jonka kodissa ei ole edes yhtä tyhjää kohtaa, mihin jonkin tavaran laskisin. Ei pöydän kulmaa, johon kahvikupin tai lautasen laittaisin. Silityslautakin on ollut levitettynä ja täynnä tavaraa. Pienen asuntoni tavararöykkiöiden yli olen oppinut loikkimaan jo hyvinkin näppärästi.

Helsingin työväenopistolla järjestettiin luento vuonna 2010, Anne te Velde-Luoman pitämä. Olin paikalla kuuntelemassa, hakemassa tietoa ja apua. Oli helpottavaa kuulla, että on olemassa järjestämisen ammattilaisia, Professional Organizereita, jotka voivat auttaa. He tulevat kotiini, ottavat minua ”kädestä kiinni” ja alkavat yhdessä minun kanssani purkaa vyyhtiä tavara kerrallaan. Kunnes viimeinenkin tavara on omalla paikallaan ja koti järjestyksessä. Ja mikä parasta, nämä ihmiset eivät tuomitse, kysele tai vaadi selitystä tai perusteluja kotini kaaokselle.

En ole aina ollut tällainen. Aikoinaan olen saanut sisustettua kotini viihtyisäksi ja pidettyä sen siistinä ja järjestyksessä. Äitini oli ahkera ja taitava kotitalous- ja käsityöihminen. Hänellä oli kolme lasta, hän teki kolmivuorotyötä ja piti kodin hyvässä järjestyksessä. Koti oli siisti ja vuoteissa tuoksuivat puhtaat lakanat. Isä myös oli kätevä käsistään ja otti heti nikkarin työkalut esille, jos omakotitalossamme jokin paikka oli rempallaan. Näin jälkikäteen ajateltuna tiedostan, että tämä valtava häpeän tunne johtuu ainakin osittain siitä, etten pysty samaan kuin mihin äitini aikoinaan pystyi. Minulla ei ole edes lapsia enkä sittenkään saa pidettyä kotiani järjestyksessä, minkä vuoksi tunnen itseni entistäkin huonommaksi. Niinpä niin…Nämä äitien ja tytärten väliset suhteet…

Entäs minä? Olen keski-ikäinen, yksin asuva nainen, jolla on akateeminen loppututkinto. Työelämässä olen ollut pitkään kiireisessä, stressaavassa työssä, johon on sisältynyt työnjohdollisia tehtäviä, mutta en pysty huolehtimaan omasta kodistani. Olen ollut masentunut ja liian uupunut ajattelemaan, saati siivoamaan. Kotona ei tee mieli olla. Kukaan vastaan tulevista ihmisistä ei tiedä, millainen törky näin siistiltä näyttävän naisen kodissa vallitsee. Kotini tavaramäärä on kuin mätäpaise, jonka olemassaolosta en ole halunnut puhua enkä esitellä sitä kenellekään. Sosiaalisen elämäni ulkoistaminen on vaatinut minulta melkoisesti organisointia, mutta syyllisyys ja häpeä pakottaa minut siihen. En ole halunnut kenenkään tietävän.

Se, että istun nyt tässä koneen äärellä, apua pyytämässä, on vaatinut aikansa. Ja veronsa. Kukaan ihminen ei kestä mitä tahansa. Muistelen, että kotini järjestyksen hallinta alkoi heiketä jo 90-luvun lopulla ja tilanne paheni 2000-luvun kuluessa. Kodin täydellinen romahdus tapahtui vuonna 2007, kun asunnossani oli vesivahinko ja lattia piti kokonaan uusia. Jotta remonttimiehet mahtuivat edes jotenkin tekemään remonttia, annoin osan huonekaluistani, kuten kauniin ruokapöydän tuoleineen ja sohvan, kirpputorille. Sänky meni jätteisiin. Kaikki muu jäi nurkkiini pyörimään. Tarkoitus oli ostaa remontin jälkeen uudet huonekalut, mutta sain ostettua vain sängyn. Kävin pari kertaa huonekalukaupassa tilaamassa sohvan ja toisella kerralla ruokapöydän tuoleineen. Ajattelin, että näin joudun pakosta järjestämään kotini, jotta uudet huonekalut mahtuvat sisään. Jouduin molemmilla kerroilla perumaan tilaukset, koska en saanut järjestettyä mitään enkä voinut ajatellakaan, että päästäisin ketään tähän asuntoon sisälle. En ole vieläkään, neljän vuoden kuluessa, saanut hankittua tilalle uusia huonekaluja. Eipä silti, eivät ne tänne sekaan mahtuisikaan. Lattia on kauttaaltaan puolen metrin tavarakerroksen peittämä.

Ei yksi remontti minua tähän tilanteeseen ajanut. Siihen on vaadittu sairaista vanhemmista huolehtiminen, heidän kuolemansa, kuolinpesän läpikäynti, perintömökin vesivahinko ja sen remontointi, myynti ja tyhjentäminen. Minne muuten arvelette tavaroiden päätyneen? Jotta yhtälö olisi pahin mahdollinen, kaksi läheistä ystävääni menehtyi lyhyen ajan sisällä. Ja kaiken tämän sekasorron keskellä tein paljon töitä enkä ehtinyt ja jaksanut pitää huolta itsestäni. Voimani ehtyivät, sairastuin vakavaan depressioon ja jouduin pitkälle sairauslomalle.

Neljään vuoteen ainoa ihminen, joka on käynyt asunnossani, on digiboksin asentaja ja hänkin vasta hetkeä ennen kuin televisio olisi pimentynyt.  Valmistauduin hänen tuloonsa levittämällä peittoja tavararöykkiöiden päälle. Mies asensi boksin ja poistui paikalta. Vaikka hän ei kommentoinut näkemäänsä, häpeän tunne oli lamaannuttava. Hän ei voinut olla huomaamatta häpeällistä ”mätäpaisettani”.

Tänään koen olevani jo vahvempi. Olen palannut sairauslomalta töihin.  En kuitenkaan enää entiseen, vaan uuteen, joka ei ole niin stressaava kuin entinen ja jossa viihdyn. Tulotaso on laskenut, mutta voin paremmin nykyisessä työssäni ja se on kaikkein tärkeintä.

Asuntoni on kuitenkin edelleen täynnä tavaraa ja se syö tarpeettomasti energiaani. Askel parempaan on vähitellen jo tapahtunut. Olen uskaltanut kertoa ongelmasta muutamalle tarkoin valitulle ystävälleni. He ovat olleet todella ymmärtäväisiä ja kannustavia. Ystäväni tarjoutui jopa auttamaan minua. Ajatus siitä, että joku tuttu tulisi siivoamaan sotkujani, tuntuu kauhealta. Parempi, että sen tekee joku tuntematon.

Siinä se nyt on. Viesti Maria Laitiselle. Hän on ihminen, jonka minä annan auttaa itseäni. Kello on 02:09. Yksi klikkaus ja viesti on lähetetty. Pieni huojennuksen tunne pyyhkäisee ylitseni.

Mitä sitten tapahtui? Lue tarinan loppuosa.

Ei kiitos tilaajalahjoja!

Minulle soitti tänään lehtien puhelinmyyjä. Tarjosi MeNaiset-lehteä. Tarjous oli ihan hyvä, viiden kuukauden lehdet hintaan 29,90. Sitten pääsimme siihen kohtaan, jota pelkäsin, tilaajalahjaan. Myyjä kertoi, että lahjana saisin Ivana Helsingin pussukan ja kristallikorut. Luulen, että myyjä tarkoitti tällaisia:

Sanoin, etten halua mitään tavaraa. Tilalle myyjä tarjosi harmaata shaalia. Sanoin, että edelleenkään en halua mitään tavaraa, koska raivaan sitä työkseni muiden ihmisten komeroista, myös näitä tilaajalahjoja. Kysyin, onko mahdollista saada muutama lehti niiden tilalle. Kuulin myyjän kysyvän joltain asiasta ja hän palasi puhelimeen kertoen, että tilaus olisi mahdollista saada ilman lahjoja, mutta samalla määrällä lehtiä. Ei tullut kauppoja.

Nurkissamme nimittäin pyörii jo ”viikonloppulaukku”, tietokoneen USB-porttiin liitettävä kahvimukin lämmitin ja yleislaturi, joka ei toiminut kuin pari latauskertaa, tilaajalahjoja. Olisin heittänyt ne jo roskikseen, mutta yhden toimittajan kanssa mietimme, että kyseisistä turhakkeista saisi hyvän lehtijutun. Jos lehtijuttu tulee, heitän ne sen jälkeen roskikseen.

Siihen asti, kun en saa ylimääräisiä lehtiä lahjojen (lue: romun) sijaan, taidan jättää tarjotut lehdet kokonaan tilaamatta.

Tehdäänkö lahjakapina? Pyydetään puhelinmyyjältä extralehtiä lahjan sijaan ja jos ei ole mahdollista, jätetään tilaamatta. Jossain vaiheessa luulisi lehtitalojenkin heräävän. Oletteko mukana?