You are currently browsing the tag archive for the ‘järjestäminen’ tag.

Työssäni kuulen paljon elämäntarinoita. Osa on surullisia ja traagisia. Yhteistä tarinoille on se, että niitä kerrotaan silloin, kun asiakkaan kanssa raivaamme tilaa hänen kotiinsa. Tavaralla on siis osuutensa tarinoissa. Usein ihmiset sanovat, että he eivät oikeasti ole sellaisia ihmisiä kuin heidän kotinsa antaa ymmärtää. Siksi saattaa olla, että kukaan toinen ihminen ei ole saanut vuosikausiin tulla heidän kotiinsa. Sukulaisia tavataan muualla, ystävyyssuhteet hoidetaan kahviloissa tai ravintoloissa. Tärkeä osa elämää jää toteutumatta, kun kotiin ei yksinkertaisesti voi kutsua ketään. Työkaverit eivät tiedä, millainen kaaos luotettavaksi, ahkeraksi ja huolelliseksi tiedetyn kollegan kotona vallitsee. Lapset ja lapsenlapset eivät ole tervetulleita yllätysvisiitille, jotkut eivät ole tervetulleita ollenkaan. Yhteistä tarinoille on häpeä. Ihmiset häpeävät sitä, miltä heidän kotinsa näyttää. Tämä häpeä kahlitsee ja rajoittaa elämää.

Kun nämä samat ihmiset kertovat enemmän, mistä kaaos juontaa juurensa, en voi kuin ihmetellä. Ihmettelen sitä, että he ovat hengissä ja järjissään. Kaaosta en ihmettele yhtään.

Tavarakasojen seassa nimittäin asuu ihmisiä, jotka ovat kokeneet suuria menetyksiä, he ovat saattaneet menettää puolisonsa tai lapsensa. On kertomuksia sairaudesta, masennuksesta, uupumuksesta. Niistä saattaa paistaa läpi kiltteys, toisten etujen laittaminen oman edun ja kodin edelle. Olen kuullut lapsuudesta, jossa ei opetettu siivoamaan, vaan palvelusväki huolehti kaikesta. Tai äärimmäisestä köyhyydestä, jonka vuoksi nyt pitää hamstrata. Jokainen tarina on erilainen.

Asiakkailleni olen luvannut, että heidän tarinansa pysyvät minun takanani. Mutta niitä kuultuani olen aina vain kiinnostuneempi ymmärtämään, miksi tavaralla on niin suuri osa elämässämme. Miksi se hallitsee kotejamme jopa niin, että tuntuu siltä, niinkuin sillä olisi oma tahto? Miksi siitä luopuminen on toisille helppoa ja toisille äärimmäisen vaikeaa?

Haluaisitko sinä jakaa oman tarinasi, nimettömänä tai nimen kanssa, kuvilla tai ilman? Voit lähettää tekstisi minulle sähköpostilla maria.laitinen(at)ordinare.fi ja julkaisen sen täällä blogissa haluamallasi tavalla. Wikipediasta löytyy englanninkielinen artikkeli pakonomaisesta hamstauksesta eli hoardingista englanniksi. Sinun tarinasi ei tarvitse liittyä artikkeliin, mutta voit pohtia suhdettasi tavaraan ja siihen, mitä keräät, miksi ja miten hamstraus vaikeuttaa/helpottaa elämääsi. Ja myös miten tähän on tultu, haluatko muuttaa tapojasi ja miten aiot sen tehdä?

Uskon, että mitä enemmän ihmiset jakavat näitä tarinoitaan, sitä enemmän kohtalotovereita löytyy. Kun ei olekaan ainut hamsteri tällä planeetalla, ei tarvitse hävetä enää. Riisutaanko yhdessä häpeä tämän tavara-asian ympäriltä? Kuka haluaa aloittaa?

Näin kodinraivaus onnistuu

Vaate viihtyy väljässä kaapissa

Viikonloppuna 8. – 10.4.2011 tehtiin Suomessa järjestämisen historiaa. Hollannissa asuva, suomalainen Professional Organizer, Anne te Velde-Luoma järjesti ensimmäisen alan koulutuksen täällä. Anne on kirjoittanut kirjan ”Kaaoksen kesyttäjä” ja kouluttanut kollegoitamme myös Hollannissa.

Olin mukana koulutuksessa koko viikonlopun ajan. Heti esittelykierroksella huomasimme, että varsin samantyyppisiä ihmisiä alalle on hakeutumassa. Yhteistä oli reippaus ja iloisuus. Omiemme joukossa olimme ja se tuntui todella mukavalta.
Anne käytti koulutuksessa nimitystä ammattijärjestäjä. Keskustelimme suomenkielisestä nimityksestä. Nyt käytössä on myös ammattiraivaaja, ammattiraivari, raivari, ammattiorganisoija ja ammattijärjestelijä. Jännä nähdä, mikä lopulliseksi termiksi vakiintuu.

Koulutuksen sisältö vastaa Hollannin koulutusta ja kolme täyttä päivää kuulimme alan historiasta ja tilanteesta muissa maissa, työnkuvasta ja asiakastyöstä. Työssämme ensiarvoisen tärkeää on asiakkaan kunnioittaminen ja hienotunteisuus. Autamme ihmisiä voimaan paremmin sekä henkisesti että fyysisesti.

Ohjelmassa oli luennot myös kommunikaatiosta, coachingista, erityisasiakkaista sekä hoardingista eli sairaalloisesta hamstrauksesta. Väliin Anne oli varannut paljon aikaa keskustelulle ja muutamalle todella hyödylliselle workshopille eri aiheista. Suurimman osan luennoista piti Anne ja minä kerroin, minkä tyyppisiä asiakkaita olen kohdannut omassa työssäni. Sain myös hehkuttaa sosiaalisen median hyödyllisyyttä ja ihanuutta kokonaisen luennon verran.

Sunnuntaiaamuna jokainen piti hissipuheen eli pienen myyntipuheen ja yhdessä mietittiin yrittämistä sekä ideoitiin yhteistyö- ja markkinointimahdollisuuksia. Kuulumme kaikki nyt Suomen Professional Organizerit ry:hyn ja otimme käyttöön yhteiseksi kommunikointivälineeksemme Yammerin. Vaikka se oli muutamille ensimmäinen yhteisöllinen työkalu, kaikki oppivat sen pienen demon jälkeen hienosti.

Viikonlopun huipensi psykologi Ilona Rauhalan mielenkiintoinen puheenvuoro ammattimme tarpeellisuudesta ja tärkeydestä nyt ja tulevaisuudessa. Ilona kertoi Suomen Coaching-yhdistyksen alkutaipaleesta ja siitä, miten he olivat unelmoineet tulevaisuudesta. Ilona pyysi meitä miettimään, millaista elämämme on viiden vuoden kuluttua. Sen avulla pystymme hahmottamaan suuntaa, jonne olemme menossa. Suosittelen harjoituksen tekemistä ihan jokaiselle.

Kiitos Annelle upeasti toteutetusta koulutuksesta ja uudet kollegat ympäri Suomen, tervetuloa! Tarvetta meille on ja töitä riittää!

Onnelliset uudet ammattilaiset: Irmeli Virtaranta (edessä vas.), Tarja Kesti (takana vas.), Maritta Jylli, Raija Salminen (takana), Katriina Lavikainen, Helena Kinnunen (edessä mustassa paidassa), Tarja Männistö (Helenan takana), Tanja Kukkonen, Anne te Velde-Luoma, Maria Laitinen, Anu Luolila (takana), Marja Kasanen, Sari Maunula (takana), Reetta Ruohomeri ja Arja Toivonen. Kuvan otti Minna Luoma.

Koen olevani etuoikeutettu, kun ihmiset lähettävät minulle tällaisia kysymyksiä. Kiitos, Herra P., kun annoit luvan julkaista tämän blogissani.

Kysymykseni on: miten innostaa ja motivoida hamstraava ja tavaraan takertuva puolisoni luopumaan tavarasta? Syyllistäminen, valittaminen ja marmattaminen ovat käytännössä osoittautuneet huonoiksi keinoiksi. Keskustelunavaukseni ajautuvat yleensä keskinäiseksi kinasteluksi siitä mitä, miten paljon ja millä keinoin tavaraa pitäisi vähentää. Ne syövät käytännössä meiltä molemmilta energiaa, jota lapsiperheessä ei arjen rumban keskellä tunnetusti ole liikaa.

Ongelman ydin on seuraava: koen itse että nimenomaan puolisollani on ihan tajuttoman paljon turhaa tavaraa joista suurinta osaa hän ei koskaan käytä. Häntä ei tavaran runsaus ei selvästikkään samalla tavoin ärsytä, vaikka toki hänkin toisinaan kipuilee sisustuksen ikuista keskeneräisyyttä ja ihan vapaaehtoisesti vastikään karsi sadoista kirjoistaan noin neljäsosan (odottamaan ullakolle sitä kaunista päivää kun on aikaa myydä ne). Itse ahdistun kotimme runsaasta tavaramäärästään tavattomasti, en koe kotiamme kovinkaan viihtyisäksi. Toki minulla itsellänikin on vähennystarpeeni, mutta jos pitäisi antaa jonkinlainen veikkaus henkilökohtaisen tavaran jakosuhteesta puolisoni ja itseni välillä niin sanoisin että se on siinä 7-3 tai 8-2 paikkeilla.

Hyviä tapoja motivoida puolisoani mukaan karsimaan lyhyessä ajassa / kertarysäyksellä kotimme tavarat sekä osoittaa ahdistukseni syy puolisolleni otetaan ilolla vastaan.

Herra P.

Voi voi sentään. Kuulostaa varsin kimurantilta tilanteelta. Enpä lupaa, että viisasten kiveä tässä löydän, mutta voin kertoa muutamia asioita, joita tulee mieleeni.

Jos olet seurannut Himohamstraajat-ohjelmaa (minä olen katsonut vain yhden jakson ;)) siellä näyttää olevan sellainen tilanne, että tavaraa tullaan raivaamaan väkisin ja pakottamalla toinen siihen. Seuraukset eivät ole hyviä. Mielestäni luopumisen vapaaehtoisuus on kaiken lähtökohta. Jos ihminen pakotetaan luopumaan sellaisesta, mikä on hänelle tärkeää, kävellään hänen ylitsee. Raivauksen tuloksetkaan eivät jääne pysyviksi.

Toisaalta taas, parisuhteessa eläminen tällaisen ihmisen kanssa verottaa voimia ja henkistä energiaa. Liika tavara itsessään jo imee energiaa ja kun asiasta tulee vielä riitaa, on elämä varmaan molemmilla osapuolilla hankalaa. Tilanteesta kärsii koko perhe, myös lapset. En usko, että vaimosikaan varsinaisesti nauttii tavaramäärästä. Hän vain tarvitsee sitä johonkin.

Itse kyselen asiakkailtani, mitä tavara heille antaa. Aika usein tavarat antavat turvallisuutta tai oikeammin turvallisuuden tunteen. Tai niihin liittyy ”sukuvelvoitteita” eli suvun tavarat on ”pakko” säästää. Jotkut eivät raaski heittää pois käyttökelpoista ja ehjää tavaraa, vaikka se olisi tarpeetonta. Toisille taas shoppailu antaa mielihyvää, jota pitää kokea kerta toisensa jälkeen. Seuraukset näkyvät jossain eli kotina kasoina ja tilillä miinuksena. Olen myös huomannut ja lukenut, että masennus voi olla syynä tavaran kertymiseen. Masentuneen ihmisen päätöksentekokyky on heikentynyt ja voimat vähissä. Toisilla tavaramäärä on vain optinen harha, joka johtuu huonosti järjestetyistä kaapeista. Näissä tapauksissa kaappien järjestäminen vähentää tasoilla näkyvää tavaraa huomattavasti.

Sen tarkemmin perheenne tilannetta tuntematta, en esitä mitään ratkaisuvaihtoehtoja, vaan pikemminkin kyselisin vähän.

Oletko tarjonnut vaimollesi apua? Häntä voisi ilahduttaa, jos ottaisit asiaksesi laittaa vaikkapa Huutonetiin myyntiin ullakolle viedyt kirjat. Tai jospa tekisitte sen yhdessä? Voisitko ajatella, että auttamalla vaimoasi kirjojen laitossa voisit osoittaa, että välität hänestä ja kodistanne? Voisitko ehdottaa, että jos kirjat eivät mene kaupaksi, ne lahjoitettaisiin johonkin? Kirjoista voi tehdä paketteja esim. kaikki dekkarit yhteen kuvaan päällekäin siten, että selkämyksestä näkyvät nimet. Näin pääsee kerralla eroon useammasta kirjasta. Huutonetissä on oma osasto kirjapaketeille.

Voisitko samalla jutella vaimollesi tunteistasi (että sinua harmittaa, suututtaa ja jopa ehkä hävettää), että kotiinne ei voi kutsua ihmisiä tai kuinka olisit iloinen ja helpottunut, jos tavaraa vähennettäisiin? Olisiko kodissanne huone tai nurkkaus, joka julistettaisiin kamavapaaksi vyöhykkeeksi ja sinä olisit vastuussa sen pysymisestä siistinä?

Nämä ovat hankalia asioita. Toisen yli ei voi kävellä, eikä väkisin muuttaa. Puhumalla avoimesti ja minä-muodossa tavaran aiheuttamista tunteista, voisi olla jotain vaikutusta. Mutta viime kädessä sokeasta ei saa näkevää kuin ihmeellä.

Ja omia tavaroitaanhan voi raivata. Ehkä toinen huomaa, miten mukavaa se on, kun tavara vähenee…

Voimia ja tsemppiä sinulle ja perheellesi!

Maria

PS. Kysymyksestäsi inspiroituneena mietin joululahjaideaa heille, joilla on jo kaikkea – liikaa. Minulta voi ostaa raivauslahjakortin siten, että teen ensin Tupatarkastuksen. Siinä voimme yhdessä lahjanantajan ja -saajan kanssa selvittää, haluaako saaja ottaa lahjakortin vastaan. Jos saaja ei halua tai tarvitse apua, en veloita Tupatarkastuksesta. Mutta olen aika hyvä houkuttelemaan raivauksen aloittamiseen 😉

Olen tässä neuvonut yhdelle jos toisellekin asiakkaalle, miten megalomaaniksi paisuneiden paperikasojen järjestämisen saisi alulle. Olen sitä mieltä, että kannattaa ”raakalajitella” kaikki kasat kerralla. Varaa pöytä- tai lattiatilaa ja mahdollisesti laatikoita, pystykansioita tai muita välineitä, joihin voit lajittelua suorittaa. Post-it lappuja on hyvä olla käsillä sekä jätepaperikasseja. Ikean kassit sopivat tarkoitukseen mainiosti, koska normaalisti jätepaperikasa on kaikkein suurin. Kasojen koosta ja paperien määrästä riippuen kannattaa varata vaikkapa yksi ilta raakalajitteluun.

1. Ota ensimmäisestä kasasta päällimmäinen paperi tai lehti. Tee heti päätös, heitätkö sen pois vai saako se jäädä seuraavaan vaiheeseen. Jos et osaa päättää, säästä tässä vaiheessa. Muuten heitä se saman tien jätepaperiin. Mitä nopeampi päätös, sitä nopeammin saat valmista.

2. Jos paperi tai lehti pääsee toiselle kierrokselle, katso mihin aihepiiriin se liittyy. Jos se on vaikkapa lapsen kouluun liittyvä, tee niille heti oma kasa ja merkkaa kyseinen laatikko tai kohta post-it lapulla. Voit tehdä myös jokaiselle lapselle oman kasan. Älä ala lukea papereita ja lehtiä, vaan katso vain aihepiiri. Eri lehdille kannattaa tehdä omat kasansa. Jos paperi on vaikkapa tiliote, tee niille oma kasa.

3. Ota lajiteltavasta kasasta yksi lehti tai paperi kerrallaan. Älä siirrä yhtäkään epämääräiseen kasaan, vaan luo aina tarvittaessa uusi kategoria. Niitä voi olla vaikka 20, jotta mitään ei jää ajelehtimaan. Ole rohkea heittämään pois! Reseptejä löytyy netistä miljoonittain. Tiedotteita, joiden päivämäärä on mennyt ajat sitten, et luultavasti tule lukemaan kuitenkaan. Melko monesta asiasta löytää tietoa netistä, joten lehtiartikkeleiden säästäminen ei välttämättä ole perusteltua. Maksettuja laskuja (katso aiempi papereihin liittyvä kirjoitukseni) ei tarvitse säästää, jos tieto löytyy tiliotteelta. Poikkeuksena verotukseen liittyvät tositteet, kuten kotitalousvähennykseen oikeuttavat laskut.

4. Käy kaikki epämääräiset kasat läpi samalla metodilla. Älä jää lukemaan niitä kesken raakalajittelun! Tee kaikkesi, että selviät raakalajittelun loppuun. Näin lajittelemattomia kasoja ei jää. Lajittelupisteen rakentamisessa on kuitenkin sen verran iso vaiva, että sen nähtyään kannattaa ehdottomasti tehdä homma loppuun asti.

5. Kun kaikki kasat on lajiteltu, voit siirtää merkatut laatikot/kasat/kotelot odottamaan kakkosvaihetta vaikkapa hyllyyn tai sen puutteessa saman paikkaan, josta otit epämääräiset kasat.

6. Aina, kun aikaa on, voit ottaa yhden kategorian paperit tai lehdet tarkempaan käsittelyyn. Kun niitä on vähemmän ja ne liittyvät toisiinsa, on helpompi heittää vaikkapa vanhempi versio jätepaperiin. Tässä vaiheessa on mitä otollisinta mapittaa paperit tai järjestää säästettävät lehdet numerojärjestykseen. Käy vaikkapa yksi kategoria illassa läpi.

7. Jos aikaa tai energiaa raakalajittelun jälkeisiin toimenpiteisiin ei ole, voit silti onnitella itseäsi. Sen sijaan, että penkoisit kymmentä sekalaista kasaa etsiessäsi lapsen retkitiedotetta, voit todennäköisesti löytää sen lapseen liittyvien papereiden joukosta, post-it lapulla merkitystä laatikosta 🙂

Näin viestitteli Twitterissä ystäväyrittäjäni Teemu. Yritänpä auttaa:

1. Järjestä viestit ensin lähettäjän mukaan.

2. Aloita helpoimmin kategorisoitavista lähettäjistä. Jätä hankalimmat viimeiksiksi.

3. Mieti, mistä kansiosta kunkin lähettäjän viestejä etsisit ja tee kansio lähettäjälle tai asialle, johon viestit liittyvät. Minulla on omat kansiot esimerkiksi Googlelle, Twitterille ja LinkedInille sekä kansiot nimeltä Lehdistöasiat, Kierrätys ja uusiokäyttö sekä Mainostamisasiat. Viimeksi mainituissa on viestejä monelta lähettäjältä. Kirjautumiset-kansiosta löytyvät kaikki sellaiset rekisteröitymiset eri nettipalveluihin, joihin ei liity muuta sähköpostia. Jos sähköpostia tuleekin lisää, voit perustaa aiheelle uuden kansion ja siirtää kirjautumistiedot sisältävän sähköpostin sinne. (Ja sitten joku näsäviisas kommentoi, että kansion nimi pitää olla Rekisteröitymiset. Se on minun sähköpostini ja saan nimetä kansiot ihan sillä lailla kun huvittaa. Ja niin saat sinäkin. ;)) Yhteensä minulla on 33 kansiota tällä hetkellä.

4. Käy läpi kaikki lähettäjät ja tarvittaessa poista mainospostit. Siirrä ”valmiit” eli arkistoitavat viestit kyseiseen kansioon. Jätä keskeneräiset vielä inboksiin. Jos saman lähettäjän viestit liittyvät moneen asiaan, käy ne yksitellen läpi ja lajittele aiheen mukaan omiin kansioihinsa. Jos samaa asiaa on käsitelty monessa viestissä ja viestinvaihto näkyy uusimmassakin, voit halutessasi säästää vain uusimman viestin.

5. Päätä, mistä löydät parhaiten keskeneräiset asiat. Tarvitsetko niille vielä oman kansion vai riittääkö että ne ovat melkein tyhjässä inboksissa?

6. Ylläpidä inboksin järjestystä luomalla uusia kansioita heti, kun tarve ilmenee sekä siirtämällä viestit sitä mukaa kansioihin, kun niitä tulee ja ne on hoidettu. Myös kansioiden nimiä voi tarvittaessa muokata. Näin inboksi pysyy siistinä ja näet heti, mitkä asiat ovat vielä kesken.

Kokeile ja kerro, toimiiko. Minulla ainakin toimii 🙂

Riepulla oli viime talvena tämäntyyppinen ongelma

Kun perheen autotalli 1 näytti tältä

ja autotalli 2 tältä.

Tavarat olivat kertyneet pikkuhiljaa autotalliin, kun ne oli viety pois silmistä. Muutosta oli jäänyt huonekaluja yli ja 4 pojan perheessä, joista nuorimmat ovat kaksosia, vanhemmilla riitti muutakin puuhailtavaa kuin autotallin järjestäminen. Niiden tultua täyteen hän laskeskeli, että tyhjentämiseen olisi mennyt ainakin viikonloppu, ehkä enemmänkin. Lisäksi lapset olisi pitänyt laittaa hoitoon. Etukäteen olisi pitänyt selvittää, mitä minnekin voi viedä ja koska kirpputorit ovat auki. Jokaisen talliin nakatun kassin myötä myös kynnys raivaamiseen kasvoi. Jos hän olisikin luopunut vauvaleluista ja babysittereistä heti niiden jäätyä käytöstä, kaaos ei olisi ollut ehkä niin totaalinen. Mutta jos vielä joskus tarvitsisi…

Riepu antoi autotallien olla sillä tolallaan ja piti autoa ulkona. Mutta romujen olemassaolo vaivasi häntä ja maksoi perheelle joka kuukausi silkkaa rahaa, sijoitetun pääoman ja vastikkeen muodossa. Sitten hän näki Ordinaren mainoksen facebookissa. Yhdessä Marian kanssa merkittiin säästettävät tavarat ja huonekalut. Hänen ei itse tarvinnut joka tavaran kohdalla tuntea luopumisen tuskaa ja käydä pohdintaa, säästääkä vai hävittääkö.

Maria yhdessä miehensä Jarin kanssa tyhjensi autotallit, asensi toiseen, varastotarkoitukseen jäävään talliin, hyllyjä ja laittoi jäävät tavarat järjestyksessä hyllyihin. Tavaroille tehtiin paikat ja mökille menevät löytyvät nyt samasta paikasta. Säästettävät paperit laitettiin siisteissä laatikoissa omille hyllyilleen. Mutta ennenkaikkea kaikki turha myytiin huutonetissä, lahjoitettiin kirpputorille tai vietiin lajiteltuna jäteasemalle.

Ja nyt autotalli 1 on tämän näköinen

ja autotalli 2 näyttää tältä

Riepu säästi aikaansa ja hermojansa ja kalvava tunne ratkaisemattomasta romuongelmasta poistui.Yhtäkään autotallista poistunutta tavaraa hän ei jäänyt kaipaamaan.

Tästä viistastuneena hän haluaakin kertoa kaikille, että ylimääräisestä tavarasta luopuminen kannattaa. Toisen romu voi olla toisen aarre. Tavaratulpan muodostumista voi estää sillä, että kun tavara tai vaate tulee tarpeettomaksi, siitä hankkiudutaan eroon heti. Parasta olisi, jos perheillä olisi ”kummiperheitä”, joihin voisi myydä saman tien pieneksi jääneet vaatteet ja muut tavarat. Toimeen pitää tarttua heti, eikä odottaa, että tavara kävelee itsekseen ulos. Niin ei vain tapahdu. On ok, että on paljon tavaraa, jos se on hyvässä järjestyksessä. Jos tavara on röykkiöinä ja kasoina ja pois hallinnasta, siitä ei ole kenellekään iloa.

”Hamstraus on outo juttu, 2010-luvulla! Elämme hullussa tavarapaljoudessa ja vielä säilömme, mitä varten? Luulen, että aika paljon siinä on unelmaa: jos mulla olisi kesämökki, sitten kun olen laihtunut, kohta leivon superkakun, ajattelin tehdä terveellisempää ruokaa… Siis ihminen ei hyväksy itseään sellaisena kuin on! Miksi en muka kelpaisi ihan tavis-maijana?” Näin pohdiskeli ystäväni, joka oli heivannut 5 Ikean kassillista (uusi tavaran mittayksikkö :)) kamaa kirpputorille ja kokenut vapautuksen tunteen, jonka kassillisten poistuminen mukanaan tuo.

Mikä saa meidät keräilemään? Onko kyse opistusta tavasta, suomalaiseen alitajuntaan syöpyneestä pula-ajasta? Koskaan ei tiedä, jos vaikka tarvitaan. Pitää varautua pahimman varalle.

Onko kyseessä kiltteys, suomalaisten niin ihana ja rasittava luonteenpiirre? Jos on saanut lahjaksi, ei voi heittää pois, ettei lahjan antajalle tule paha mieli. Vaikka lahjan antaja olisi jo unohtanut antaneensa sen ja se olisi ostettu pakolliseksi vastalahjaksi.

Vai onko ostaminen niin kivaa, että kama on vain ikävä sivutuote? Olen raivannut talouksia, joista löytyy kaupan muovipussissa vaatteita hintalaput yhä paikallaan. Vaate ei ole päässyt henkariin asti, saati käyttöön. Ja kun ostamisesta on muutama vuosi, vaate on jo poissa muodista ja joutuu kirpputorille. Second-handin ostaja saa first-handin tuotteen.

Onko tässä mitään järkeä? En usko, että ihmiset ovat olleet onnellisempia ennen SEN VUOKSI, että heidän omaisuutensa on saattanut mahtua matkalaukkuun. Luulen, että he ovat olleet onnellisia SIITÄ HUOLIMATTA. Miksi me emme ole tyytyväisiä? Siksi, että meillä on liikaa. Luulen minä.

PS. Ystäväni, tavis-maijana sinä olet juuri Sinä, eli riittävän hyvä ja ihana! Kelpaat minulle, kelpaa siis itsellesikin!

%d bloggaajaa tykkää tästä: