You are currently browsing Maria Laitinen’s articles.

Olen 66-vuotias nainen. Asun pääkaupunkiseudulla. Vuonna 2008 sairastuin syöpään. Hoidoissa meni vuosi. Seuraavana vuonna mieheni sairastui syöpään. Hänen syöpänsä ei hoidoista huolimatta parantunut. Menetin elämäni rakkauden vuonna 2010. Perintöriita hänen sukulaistensa kanssa kesti vuoden. Halusin itsekin lähteä mieheni perään. Ainoa asia, joka piti minua elämässä kiinni, oli rakas koirani. Hänen (ja kirjoitan ihan tarkoituksella näin) avullaan selvisin jotenkuten päivästä toiseen. Hänen hoitamisensa antoi elämääni sisältöä.

Kotini ikkunat pääsivät pölyyntymään, en jaksanut imuroida, en edes lakaista. Mieheni vaatteet roikkuivat edelleen kaapeissa, kengät eteisessä, hatut hattuhyllyllä, jopa hammasharja hammasmukissa. Neljä vuotta.

Eteiseen kasvoi pahvilaatikkoröykkiö. Mieheni huolehti aina pahvien viemisestä. Nyt häntä ei ollut.

Mikään ei tuntunut miltään. En juuri poistunut kotoa, kävin vain kaupassa ostamassa ruokaa ja postissa hakemassa paketteja. Elämäni sisällöksi oli nimittäin muodostunut nettishoppailu. Aina kun tunsin itseni alakuloiseksi, klikkasin itseni ulkomaisiin kauppoihin, joista löytyy tyylikästä päällepantavaa aikuiseenkin makuun. Tilailin jakkuja, housuja, hameita, kenkiä, takkeja ja sain tilaajalahjoiksi koruja, huiveja, shaaleja. Kun kaapeista loppui tila, hankin erillisen rekin. Lopulta rekkejä oli viisi. Ja vaatteita oli heitetty vielä rekkien päällekin. Osaa, ehkä jopa suurinta osaa, näinä vuosina hankkimistani vaatteista en ole käyttänyt koskaan.

Jo vuosia aiemmin jostain naistenlehdestä olin lukenut ammattijärjestäjistä. Ajatus jäi muhimaan, mutta siirsin asian selvittämistä aina työlistalta seuraavalle. Häpeä oli liian suuri. Ja minun ikäiseni ihmiset on opetettu siihen, että kaikki pitää tehdä itse. Avun pyytäminen on heikkouden merkki. Niinpä tein itse, tai siis jätin tekemättä.

Ajattelin, että sitten joskus otan itseäni niskasta kiinni, sitten joskus siivoan, sitten joskus raivaan. Asia tuntui saavan suunnattomat mittasuhteet, kun asunnossani on yli 100 neliötä. Osa huoneista ”muurautui umpeen” eli en käynyt niissä kuukausiin, jopa vuosiin. Kaaos imi kaiken energiani.

Alkuvuodesta sain tarpeekseni. Laitoin yhteydenoton Tavararemonttiin ( www.tavararemontti.fi ) ja minulle soitettiin heti seuraavana päivänä! Kun juttelin heidän kanssaan minulle vahvistui, että asiani oli hoidossa. Yhteydenotto heidän suuntaansa riitti ja sen jälkeen kaikki sujui kuin itsestään. Sain vain olla ”kyydissä”, eikä minun tarvinnut enää ponnistella eikä lykätä.

Varasimme ajan, itse asiassa kaksi päivää saman tien. En ollut osannut kuvitellakaan, että ammattijärjestäjä ihan oikeasti tekee työn puolestani, minun tarvitsee vain olla mukana ja tehdä päätökset, mitä säästetään ja mitä jätetään. Tavarat kulkeutuivat lajiteltuina alas autotalliin ja Tavararemontin kautta järjestyi sekä hyväntekeväisyyteen lahjoitettavien että Sortti-asemalle menevän tavaran nouto. Minun ei tarvinnut soittaa yhtään puhelua, ei etsiä numeroita, ei mitään! Minun ei tarvinnut myöskään hävetä eikä selitellä sotkua, pölyä, paperikinoksia eikä tavaravuoria. Ammattilainen ei vähästä hätkähdä.

Tavaroitani ja minua käsiteltiin arvostavasti ja hienovaraisesti. Sain kertoa niiden tarinoita, muistella mistä ne on ostettu. Sain hyvästellä minulle kerran niin rakkaat, mutta nyt tarpeettomaksi käyneet tavarani ja ne saivat ”arvokkaan lähdön” ja osa vielä uuden kodinkin jonkun muun luona. Minun ei tarvinnut luopua mistään, mistä en halunnut. Kaikesta henki täydellinen luotettavuus ja ymmärrys elämäntilannettani kohtaan. Minua ei pakotettu luopumaan eikä syyllistetty säästämisestä. Olin vapaa päättämään, mitä kotiini jää ja mitä annan pois. Vaikka minun oli vaikea luopua mieheni vaatteista, laitoin osan jo kierrätykseen. Loput jäivät odottelemaan seuraavaa kierrosta. Hammasharja sai lähteä.

Rakkauteni miestäni kohtaan ei ollutkaan hänen tavaroissaan, vaan sydämessäni ja muistoissani. Oli ihanaa palata menneisiin ja tavaroita läpikäytäessä monet jo unohtuneet muistot palasivat mieleen. Yhdestä kasasta löytyi mieheni kirjoittama lappunen. Olin unohtanut sen olemassaolon ja viesti lämmitti ehkä jopa enemmän kuin silloin, kun sen alun perin sain.

Oloni keveni jokaisen lähteneen säkin ja kirppisnyssykän myötä. Jo ensimmäisen kuuden tunnin päivän makuuhuone vaatehuoneineen oli raivattu! Varasin heti lisäpäiviä. Yhteensä työpäiviä ammattijärjestäjän kanssa tuli kuusi.

Olen sellainen, että kun johonkin ryhdyn, haluan heti valmista, joten ajoitimme ne neljän viikon sisään. Hintaa tuli 1 974 €, josta saan kotitalousvähennystä 788,30 € ja kuljetukset maksoivat 200 €. Vapautuneita neliöitä eli käyttökelpoista tilaa tuli noin 30 neliömetriä, joten yhden neliön hinnaksi tuli 46 €. Hauskinta oli se, miten nopeasti neliöt vapautuivat. Eteisen pahvilaatikot ja kengät, joita olin väistellyt vuosikausia, häädettiin vartissa.

Saimme kaikki huoneeni kuntoon! Viimeisenä päivänä vielä soitimme yhdessä siivousfirmaan ja sain sovittua suursiivouksen ikkunanpesuineen samaan rytäkkään. Ilman ammattiapua tuskailisin samojen asioiden kanssa aamusta iltaan, päivästä toiseen.

Nyt voin suunnata katseeni eteenpäin energisenä ja täynnä toivoa!

Jos olisin tiennyt, että kodinraivaus on näin helppoa, olisin jo vuosi sitten täyttänyt tämän lomakkeen (linkki http://www.tavararemontti.fi/yhteyslomake ).

Neuvoni sinulle, joka tuskailet liian tavaran ja ryhtymättömyyden kanssa, on seurata amerikkalaisen lenkkarimerkin ohjetta: JUST DO IT!

Jälkeenpäin kadut korkeintaan sitä, ettet tehnyt tätä jo paljon aiemmin.

Terveisin, Riitta

Mainokset

Putkiremontti eli linjasaneeraus tai linja- ja märkätilojen saneeraus tarkoittaa rakennuksen vesi- ja viemärijohtojen kunnostusta tai uusimista. Perinteisessä putkiremontissa koko kiinteistössä uusitaan käyttövesi ja viemäriputkien lisäksi märkätilojen vesieristykset, laatoitukset ja vesikalusteet. Kellareissa uusitaan runkojohdot. Kun työmaa perustetaan, yleensä samalla korjataan kiinteistön rakenteita tarpeen mukaan sekä uudistaa yhteisiä tiloja. Putkiremontin yhteydessä osakkaat voivat teettää lisätyönä haluamiaan uudistuksia sekä teettää esimerkiksi keittiöremontin omalla kustannuksella putkiremontin valmistuttua.

Parhaiten tietoa putkiremontista löytää googlaamalla sanan linjasaneeraus. Erityisen hyvä on Reima Paanasen opinnäytetyö ”Linjasaneerauksen huoneistovaiheen kipupisteet ” vuodelta 2010.

Vuonna 2006 ostin yksiön kiinteistöstä, joka on rakennettu vuonna 1964. Ostaessani sain kuulla, että 2004 tehty kuntokartoitus antoi putkille 5-10 vuotta elinikää. Huoneistosta oli poistettu amme jo aiemmin, muuten se oli alkuperäisessä ja siistissä kunnossa. En siis ryhtynyt tekemään remontteja siinä vaiheessa. Näin mielessäni uuden, valoisan, toimivan avokeittiön pienen keittiökomeron tilalle ja päätin yhdistää keittiörempan putkiremonttiin. Samoilla pölyillä sitten mentäisiin.

Putkiremonttiprojekti kestää keskimäärin 6 vuotta. Koska se on niin iso ja vaivalloinen urakka, taloyhtiön yhtiökokouksissa pohditaan asiaa useampi vuosi. Yleensä vasta sitten, kun vesivahinkojen korjauksista alkaa tulla selvästi rasite yhteiselle kukkarolle, päätetään hankesuunnitelman vireille laitosta.

Vuonna 2010 päätimme ryhtyä toimeen ja alkuvuodesta 2011 meille esiteltiin infotilaisuudessa hankesuunnitelma vesijohtojen, viemäreiden, ilmanvaihtolaitteiden ja sähköasennusten uusimisesta. Hankesuunnitelma hyväksyttiin varsinaisessa yhtiökokouksessa keväällä 2011. Urakoitsija kilpailutettiin ja valittiin vuoden 2012 aikana. Korjaustyö alkoi tammikuussa 2013.

Kun hankesuunnitelma laitetaan vireille, pitää myös omassa huoneistossa aloittaa valmistautuminen remonttiin. Kellarissa olevat varastotilat joudutaan yleensä tyhjentämään remontin alkaessa. On hyvä käydä varastossa oleva tavara läpi ja miettiä huolella mitä haluaa säilyttää remontin yli. Rikkinäinen, kierrätykseen kelpaamaton tavara luonnollisesti laitetaan pois. Hyvää tietoa jätteiden lajittelusta pääkaupunkiseudulla saa Helsingin seudun ympäristöpalveluiden sivuilta www.hsy.fi. Itselle turha, mutta käyttökelpoinen tavara kannattaa kierrättää.  Helpoimmin se käy, kun vie  vaatteita tai tavaraa Kierrätyskeskseen tai tilaa noutopalvelun. Se toimii erinomaisesti, jos tavaraa on paljon ja jos itsellä ei ole autoa. Itsepalvelukirpparille kannattaa viedä myyntiin parempi tavara tai lähteä kirpputorille viettämään kiva kesäpäivä myymällä itse. Eikä kannata unohtaa nettimyyntiä vaikkapa tori.fi:ssä.

Kuva

Samalla tavalla huoneistossa käydään tavarat läpi. Onko kaikki todella tarpeellista? Kaikki, mitä huoneistoon jää remontin ajaksi nimittäin täytyy suojata huolellisesti. Mitä vähemmän suojattavaa on, sen helpommalla pääsee. Ja toisaalta, remontin jälkeen on mukava laittaa uusiin kaappeihin vain hyväkuntoista, itselle mieluista ja tarpeellista tavaraa.

Kuva

Kylpyhuoneesta poistetaan remontissa ihan kaikki: kalusteet, amme ja kaakelit. Jäljelle jää vain tiiliseinä ja betonilattia. Putkien vaihtamisen ja muun rakenteissa tapahtuvan työn valmistuttua rakennetaan uusi kylpyhuone. Roiloaminen tarkoittaa urien ajamista uuteen seinään sähköjohtojen ja vesiputkien upottamista varten. Näissä työvaiheissa huoneistoon leviää hienoa betonipölyä. Urakoitsijan suositus on, ettei huoneistoihin jätetä arvoesineitä tai pölylle herkkiä laitteita. Ovet ovat auki ja työmiehet kulkevat huoneistossa edestakaisin. Asukkaiden velvollisuus on siirtää huonekalut ja tavarat työalueilta ja suojata ne huolellisesti. Kannattaa aloittaa riittävän ajoissa.

Minä pidän kirjoista. Minulla on paljon kirjoja. Vaikka perkasin kirjahyllyni kolmeen kertaan ja vein osan kirjoista kirjastoon ja kirpputorille, kirjoja oli edelleenkin paljon. Kauhistuneena kuuntelin ystävääni, joka myös pitää kirjoista. Hän oli suojannut kaiken huolellisesti, mutta silti joutunut imuroimaan kirjansa remontin jälkeen ja lakanakaapista oli leijunut betonipölyä vielä kolme vuotta remontin jälkeen. Oikeastaan vasta tässä vaiheessa ymmärsin, minkälainen projekti minulla oli edessä suojauksen suhteen.

Kuva

Viikon ajan parhaat kaverini olivat mustat jätesäkit, nippusiteet, teippirulla ja pahvilaatikot. Pakkasin kaiken suojattavan laatikkoon, pistin pussiin ja suuaukon tiiviisti nippusiteellä umpeen. Paksumpi jätesäkki on parempi kuin ohuempi. Onneksi olin jo kerännyt erikokoisia pahvilaatikoita varastoon. Kirjoista rakkaimmat sekä valokuva-albumit otin evakkoretkelle mukaan turvaan ja loput kirjat pakkasin hyvin. Ostin halpatavaratalosta edullisesti isoja muovisia ruutukasseja. Laitoin tällaisen kassin sisälle mustan jätesäkin, jonka sisälle ladoin kirjat mahdollisimman tiiviisti. Sitten suljin maalarinteipillä suuaukon ja kassin vetoketju kiinni. Kirjakassit sijoitin ruokapöydän alle. Pöytää suojaamaan ja kasseja peittämään laitoin lakanoita. Pöydän päälle lisää pahvilaatikoita ja koko komean kasan päälle vielä iso, vihreä muovipressu. Remontin jälkeen totesin, että suojaus onnistui hyvin. Ei tarvinnut imuroida.

 Kuva

Jouduin purkamaan koko kirjahyllyn, koska hyllyn taakse tehtiin sähkötöitä. Suojaus olisi ollut varmaan erilainen, jos hylly olisi saanut olla aloillaan.

Kuva

Pahvilaatikot, jotka olin laittanut jätesäkkeihin, sijoitin kaappeihin ja kaappien ovet teippasin tiiviisti umpeen oranssilla parkettiteipillä. Se irtoaa helposti, sillä voi teipata uudestaan eikä se vahingoita kaappien maalipintaa.

Oma putkiremonttini on nyt ohi. Aikataulussa pysyttiin eikä suuria yllätyksiä tullut. Meidän taloyhtiössämme koko projekti, kuntokartoituksesta vuonna 2004 siihen, että viimeisetkin asukkaat pääsivät valmiisiin kylpyhuoneisiinsa joulukuussa 2013, kesti yhdeksisen vuotta.

Kannattaa kuitenkin varautua siihen, että 3 kuukauden pakkomuutto saattaa pitkittyä, vanhoissa taloissa putket eivät aina mene siellä missä niiden otaksutaan menevän. Vesivahinkoja ja muita vahinkoja voi sattua. Työmiehet saattavat tahtomattaan tehdä vahinkoa irtaimistolle. On hyvä ottaa paljon valokuvia remonttia edeltävästä tilasta ja tavaroista. Kotivakuutuksen kattavuus kannattaa tarkistaa. Uudessa kylpyhuoneessa koputellaan kaakelit ja mitataan lattiakaato. Kaadon pitää olla riittävä, jotta suihkussa vesi ei jää lattialle seisomaan. Omalla urakoitsijallani, kuten muillakin linjasaneerauksia tekevillä yrityksillä, on tahto ja pyrkimys tehdä työ parhaalla mahdollisella tavalla. Yhteinen tavoite asiakkaiden kanssa on se, että projekti onnistuu hyvin ja että huoneiston omistaja on tyytyväinen palatessaan kotiin.

Kuva

Keittiöremonttini valmistui kuukausi putkiremontin jälkeen. Vähitellen ahdistus hälveni. Paljon erilaisia tunteita jouduin kohtaamaan: kauhua, pelkoa, paniikkia ja epävarmuutta. Jouduin tekemään huimasti valintoja, alkaen kylpyhuoneen kaakeleitten väristä. Kirkasta vai mattaa? Mielessä pyöri paljon kysymyksiä. Mistä löydän väliaikaisen asunnon remontin ajaksi? Mitä jos aikataulu ei pidä? Mitä tämä kaikki lopulta maksaa? Ja ettei urakoitsija vaan tee konkurssia ennen urakan valmistumista.

 Kuva

Mutta nyt kaikki on hyvin.  Olen saanut puhdistettua kellarikomeron ja kaapit ja mielenmaisemaani on tullut uusia, erilaisia kuvioita ja värejä. Välillä on terveellistä opetella uusia reittejä. Ehkä vähän turhaan jännitin ja pelkäsin. Kaikki järjestyi. Nyt tiedän mitä linjasaneeraus tarkoittaa ja voin olla asiakkaidemme apuna, kun putkiremonttiahdistus kasvaa niin, että siitä ei selviä yksin.

Leena Räsänen,

Tavararemontti-tiimin ammattijärjestäjä

Remontin jälkeen lakanat taas omaan sänkyyn

Meidän ammattijärjestäjien asiakkaat asuvat hyvin erikokoisissa asunnoissa. Pienissä asunnoissa asuvat valittelevat pienten säilytystilojen aiheuttamaa kaaosta, mutta isommilla säilytystiloilla varustetut asunnot eivät ole sen parempia. Isotkin säilytystilat nimittäin tuppaavat täyttymään, jos mitään ei laiteta pois tai tavaraa ostetaan liikaa. Olen nähnyt suuria omakotitaloja autotalleineen ja jopa vanhoja koulurakennuksia, jotka ovat täynnä tavaraa eikä säilytystilasta ole puutetta. Nämä vinkit pätevät siis kaikille ja saattavat tuntua itsestään selviltä, näin luettuna. Toteutus taas on vaikeampaa, mutta sitä varten olemme olemassa.

  1. Säilytä vain oikeasti tarpeellinen. Pienessä asunnossa vain ei ole tilaa kymmenelle koiranulkoilutustakille, jätesäkilliselle mökkipaitoja tai 24 hengen juhla-astiastolle tarjoiluvateineen ja liemikulhoineen.
  2. Osta harkitsevaisesti. Vaikka servettejä saatetaan myydä ”Osta 3, maksa 2” –tarjouksella, kannattaa ostaa vain yksi paketti, jos tarvitsee vain yhden paketin.

    Kuva

    Kun kaappitilaa on vähän, kannattaa miettiä tarkoin, miten sen käyttää.

  3. Keskity yhteen käsityöprojektiin. Maailma on tulvillaan potentiaalista askartelumateriaalia. Päätä, mitä aiot tehdä seuraavaksi. Jos uusi ompelukone on vasta harkinnassa, älä hanki kankaita valmiiksi odottamaan sitä päivää, kun sellainen tulee taloon. Saati, että otat vastaan sukulaisten vanhoja vaatteita, joista on tarkoitus joskus eläkepäivinä kutoa mattoja.
  4. Kierrätä ahkerasti. Pienissä asunnoissa on yleensä pienet keittiöt. Tunnollinen lajittelija tarvitsee monta eri astiaa eri jätelaaduille. Käytä pieniä astioita, joita tyhjennät usein ja suunnittele reittisi niin, että ne kulkevat tarpeeksi usein esimerkiksi vaatekeräyslaatikoiden ohi.
  5. Pidä eteinen järjestyksessä. Pieni eteinen tukkeutuu heti, jos sinne jää kenkiä, laukkuja, kirppikseltä palanneita kasseja tai kauppaan menossa oleva pullokassi. Pidä eteisen kaapit niin väljinä, että kumisaappaat mahtuvat kaappiin aina, kun ei sada.
  6. Pidä kylpyhuone siistinä. Karsi turha kosmetiikka peilikaapista ja tyhjät shampoopullot suihkunurkkauksesta.
  7. Tee vaatehuollosta säännöllistä. Kun peset usein pyykkiä, likaisen ja puhtaan pyykin käsittely ei vie kaikkia voimia. Pyykit saa nopeasti kaappiin, kun niitä on kohtuullinen määrä (ja kaapeissa tilaa niille).
  8. Luo jokaiselle tavaralle oma paikka. Palauta tavarat paikoilleen käytön jälkeen
  9. Helppoa, eikö totta? 😉

    Me Tavararemontti-tiimiläiset olemme mukana Dodo ry:n järjestämillä Urbaaneilla asumismessuilla Helsingissä lauantaina 31.8.2013 klo 12.30-15.30 Kampin Laiturilla. Tule tapaamaan meitä ja osallistu arvontaan, jossa voit voittaa 6 tunnin Tilantuoja-paketin eli ammattijärjestäjän avuksesi. Palvelu sopii pienessä ja isommassakin asunnossa asuvalle.

Aika.

Tuo vihollinen, joka kuluu, joka tuntuu loppuvan, jota ei koskaan ole riittävästi.

Tai vihollinen, jota pitää tappaa tai kuluttaa.

2661425133_1328692483_z

Voiko aika olla ystävä?

Voi, jos sitä arvostaa, ei tuhlaa. Jos sitä käyttää hyödyllisiin tarkoituksiin. Se tuntuu ystävältä, kun sitä voi käyttää mukavassa seurassa.

Aika rientää kuin siivillä, kun on mukavaa. Yleensä mukavaan aikaan liittyy ihmisiä, puhumista ja parhaassa tapauksessa iloa ja naurua.

Yksinäisyys taas saattaa tehdä ajankulumisen tuntumaan etanan matelulta. Minuutit, tunnit, päivät kuluvat tuskallisen hitaasti. Etenkin, kun yön jälkeen odotettavissa on vain samaa ajantappamista.

Helsingin Sanomissa oli juttu HelsinkiMissiosta, joka perustettiin auttamaan köyhiä. Meidän aikamme köyhyyttä on  ihmissuhteiden puute. Materiaalisen hyvinvoinnin keskellä suomalaiset ovat yksinäisempiä ja onnettomampia kuin koskaan ja ehkä missään päin maailmaa.

Mutta me voimme muuttaa asian! Sen sijaan, että käytämme aikaamme materian haalimiseen ja hallinnointiin, voimme antaa sitä muille. Esimerkiksi juuri HelsinkiMissio etsii ja kouluttaa vapaaehtoisia ystäviksi vanhuksille, nuorille, lapsiperheille.

Monet ihmiset ovat puhuneet siitä, että tulee yhteisöllinen aika, jolloin materiaaliset asiat ovat toissijaisia ja ihmiset tärkeämpiä. Tässä Arto O. Salosen esitys viime keväältä. Hän käyttää termiä tietoisuusyhteiskunta.


Siirtyminen tähän aikaan on jo alkanut. Oletko sinä etujoukoissa muuttamassa maailmaa paremmaksi? Voisitko antaa aikaasi muille?

Ajan antamisessa ihmeellistä on se, että toisten hyväksi käytetty aika ei katoa mustaan aukkoon, vaan saat elää sen hetken itsekin. Bonuksena saatat saada iloa, ymmärrystä ja maailmankuvasi laajenee.  Ihmissuhteet  ovat oikeaa rikkautta!

Rahavaramme auttamiseen voivat olla rajalliset. Aikaa meillä jokaisella, jotka saamme elää tämän vuorokauden alusta loppuun, on 24 tuntia. Miten sinä omasi käytät?

PS. Kommentteihin voi laittaa linkkejä muista tahoista, jotka tarvitsevat vapaaehtoisia.

Tammikuussa kaikki laihduttavat. Miksi?

Siksi, että vyötärölle on kertynyt enemmän kuin tarvitaan. Lihavuus on terveysriski. Lihavuus on epäesteettistä. Tavarasta on alettu ajatella samalla lailla ja nyt laihdutetaan kotejakin. On totta, että liika tavara on terveysriski. Kun ei mahdu siivoamaan, pöly ja jopa syöpäläiset viihtyvät kotona hyvin. Tupaten täyttä kotia pidetään nykyään jo epäesteettisenä.

Mielestäni surullista on, että lihavuutta ja kodin kaaosta pidetään laiskan ihmisen merkkinä. Näin ei ole. Molempiin liittyy paljon asioita korvien välissä. Sekä ylipainoon että tavaran hamstraamiseen liittyy ehkä tiedostamatonta pelkoa ja varautumista pahan päivän varalle. Kun syödään tai ostetaan enemmän kuin tarvitsee, varaudutaan siihen päivään, jolloin ruokaa tai tavaraa ei olekaan tarjolla. Tämä taitaa olla meillä suomalaisilla geeneissä. Lautanen pitää syödä tyhjäksi ja alennusmyynnistä pitää ostaa, kun halvalla saa.

Ehkä se, mitä meillä ei ole geeneissä, on kohtuus. Helsingin Sanomissa oli juttu Petri Luukkaisesta, joka aloitti vuoden 2011 alastomana eli vei kaikki tavaransa varastoon ja haki sieltä yhden kerrallaan. Jutta ja puolen vuoden superdieetit -ohjelmassa Riitan tavoitteena oli puolessa vuodessa laihtua 28 kiloa. Kun puolivälin punnituksessa tavoite ei täyttynytkään, vaan kilo puuttui, ravintovalmentaja sanoi, että ei voi olla tyytyväinen. Pitääkö tavaran vähentämisessä ja laihdutuksessa mennä äärilaidasta toiseen?

Eikö kohtuuden opettelu, omien tarpeiden kuuntelu ja syiden selvittäminen olisi tärkeämpää? Raju kertarysäys voi toimia sysäyksenä muuttaa elämä lopullisesti, mutta jos ylipainon ja liiallisen tavaran syyt jäävät selvittämättä, ajautuminen entisiin tapoihin ja mittoihin käy huomamatta.

Työssämme me ammattijärjestäjät yritämme selvittää, miksi kaaos on päässyt syntymään ja ehkäisemään sen uusiutuminen sillä, että puututaan syihin. Ja tätä painonhallinnan ammattilaisetkin tekevät. On hienoa, että ihmiset uskaltavat kääntyä personal trainerin ja professional organizerin puoleen, kun elämässä tarvitaan muutosta ja apua kohtuuden opetteluun.

Viime syksynä tapasin asiakkaani, joka pari vuotta sitten kamppaili molempien ongelmien kanssa. Tavararemontin ansiosta hän sai lisää tilaa sekä kotiinsa että mieleensä. Kun tekemättömät työt eivät tavaran ja paperien muodossa ahdistaneet enää, hän sai energiaa miettiä, mitä oikeasti haluaa elämältään. Hän päätyi opiskelemaan joogaohjaajaksi, on laihtunut huomattavasti ja aikoo elää loppuelämänsä kohtuullista elämää.

EDIT: Kylläpäs tuli huono otsikko. Olisikohan kysymysmerkki pelastanut tilanteen? 🙂

Jouluun on vajaa kaksi viikkoa. Joulustressi alkaa painaa päälle. Vai alkaako?

Voisiko joulua viettää toisinkin?
Voisiko jättää turhat tavarat kauppaan ja auttaa niitä, joilla asiat eivät ole yhtä hyvin kuin itsellä? Voisiko kinkustaan silpaista siivun nälkäisten pöytään?
Voisiko pukin taakkaa keventää lahjoittamalla yhden lelun sellaiselle perheelle, jossa pukinkonttiin ei ole varaa ostaa täytettä?

Lapset ovat ihmeen ymmärtäväisiä ja solidaarisia, kun heille kertoo, että on paljon lapsia, joille vanhemmat eivät voi hankkia mitään joululahjoja. Tai että notkuvat joulupöydät eivät ole jokaisessa perheessä itsestäänselvyys.

Haluamme haastaa juuri sinut miettimään, miten voisit antamalla ja jakamalla omastasi saada itsellesikin jouluiloa.

Mitä jos yllätettäisiin hyväntekeväisyysjärjestöt ja näytettäisiin, että Suomessa on välittämistä ja yhteisvastuuta?

Alkuun pääsee vaikka googlaamalla tai tutustumalla Kepan Eettisiin joululahjoihin.

Kuva

Me Tavararemontti-tiimiläiset haluamme toivottaa tuskatonta eli rauhaisaa ja stressitöntä joulua sinulle, lukijamme, ja parempaa uutta vuotta kahdelle uudelle ammattilaiselle jossain päin maailmaa!

Kuva

Onnellisuus on laaja käsite. Minä ymmärrän sen tunteena tai asenteena elämään. Raivatessani ihmisten kaappeja ja komeroita olen alkanut pohtia onnellisuuden ja tavaran suhdetta ja tiivistäisin tämänhetkisen näkemykseni näin:

Onnellisuutta ei saa kaupasta. Sitä ei voi ostaa. Sitä voi saada. Siihen voi itse vaikuttaa. Rahalla on tekemistä onnellisuuden kanssa. Ihmiset vaikuttavat suuressa määrin toistensa onnellisuuteen. Nauru ja ilo lisäävät onnellisuutta. Luonto lisää onnellisuutta.

Ajattelen, että ihminen tarvitsee kodin, vaatteita ja ruokaa elääkseen hyvää elämää. Niiden ylläpitämiseen, valmistamiseen ja säilyttämiseen tarvitaan tavaroita. Kun perustarpeet pystytään tyydyttämään niin, että huomisesta  ei tarvitse murehtia, on periaatteessa koossa onnellisuuden perusta. Ainakin fyysisesti.

Tiedän ja olen nähnyt, että ylenpalttisuus ei lisää onnellisuutta. Kaupasta ostetaan ruokaa, mutta liika, jääkaappiin mätänevä ruoka, ei lisää onnellisuutta.  Kaupasta saa ostaa myös vaatteita, mutta vaatehuoneen tukkivat ja kaapeista ulospursuavat vaatepinot eivät lisää onnellisuutta. Kohtuullinen määrä on hyvä. Mielestäni pitäytyminen kohtuullisuuteen lisää onnellisuutta.

Tällaiset asiat ovat viime kuukausina lisänneet minun onnellisuuttani. Niitä ei löydy meidän S-Marketin hyllystä.

KuvaKuvaKuvaKuvaKuvaKuvaKuvaKuvaKuvaKuvaKuvaKuva

Hätäisempi saattaisi luulla, että kahden minuutin juttu yrityksestä Ylen iltauutisissa saisi yrittäjän sähköpostin tukkeutumaan ja puhelinlangat laulamaan. No onneksi en ole hätäinen.

Haastattelusta on kulunut viikon verran. Yhteydenottoja on tullut viisi. Yksi tiedusteli, maksaako palvelu jotain ja kun kuuli, että maksaa, sanoi, ettei ole varaa tilata. Toinen mainosti huutokaupanpitopalveluaan. Kolmas kertoi, että ottaa vastaan käytettyjä printtereitä, kunnostaa niitä ja ottaa vastaan myös käytettyjä mustekasetteja uusiokäyttöön. Jokunen ”varaprintteri” on tullut vastaan, joten Printteripiste ansaitsee tässä tulla mainittua ihan linkillä. Neljännen kanssa sovittiin Tupatarkastus ja viidennen kanssa on asia vielä kesken. Eli näin laskettuna esiintyminen oli 70 euron arvoinen, tähän mennessä. Mutta se on paremmin kuin monen lehtiartikkelin jälkeen.

Järjestämispalvelun tilaaminen ei ole heräteostos (toisin kuin samanhintainen laukku tai kengät ;)). Tie siihen, että tilaa kaapeilleen vieraan ihmisen, saattaa olla hyvin pitkä. Ahdistava se ainakin on. Ymmärrettyään ongelmansa jokainen yrittää ensin ratkaista sen  itse. Siinä vaiheessa, kun omat keinot ja voimat on käytetty loppuun, saatetaan pyytää apua ystäviltä tai sukulaisilta. Olen kuullut, että raivaustyö sukulaisen tai ystävän kanssa on joskus ollut vielä onnettomampaa. Seuraavaksi vuorossa saattaa olla kirjallisuutta, kuten Anne te Velde-Luoman ”Kaaoksen kesyttäjä”. Sen voimalla on hyvä aloittaa. Joskus raivaus ei vain onnistu, vaikka tietoa ja tahtoa olisi. Ei ole voimia aloittaa tai saada projektia päätökseen. Ylimääräinen tavara ja selvittämättömät paperit yksinkertaisesti imevät kaiken energian.

Kun aloitin kaksi vuotta sitten yrittäjänä, juuri kukaan Suomessa ei tiennyt Professional Organizereista mitään. Koko tämän ajan olemme Anne te Velde-Luoman ja Tampereen kollegan, Tuula Lahtisen kanssa toimineet tavaran vähentämisen matkasaarnaajina. Tiedotusvälineet ovat tarttuneet aiheeseen ja lehtijuttuja meistä on ollut lähes Suomen jokaisessa lehdessä. Yhtään lehdistötiedotetta en ole lähettänyt.

Arvelen, että julkisuuden on mahdollistanut sosiaalinen media. Sieltä lähtenyt pöhinä on saatellut asiaa printtimediaan, radioon ja televisioon. Kaaoksen kesyttäjästä on tullut jo toinen painos ja asiakkaiteni luota löytyy se ja lehtiartikkeleita, ehkä jo parin vuoden takaa.

Vaikka liiasta tavarasta kirjoitetaan paljon, lopullisen sysäyksen palvelun tilaamiseen saattaa antaa vasta kaverin jakama linkki tai asiakkaidemme suositukset. Olen hyvin kiitollinen ensin Ordinaren ja nyt myös Tavararemontin ympärille Facebookiin muodostuneelle yhteisölle ja iloitsen aina, kun joku kommentoija tai peukuttaja ottaa yhteyttä ja tekee tilauksen. Tällaisen uuden palvelun lanseeraaminen Suomeen näin nopeasti ei olisi onnistunut ilman ihmisiä, jotka tykkäävät siitä niin paljon, että jakavat nettisivujemme linkin tai bloggaavat aiheesta. Yhteisöllisen median ansiosta minulla ja muillakin Suomen Professional Organizert ry:n jäsenillä on töitä ja asiakkaamme saavat kaipaamaansa tilaa ja vapautta!

PS. Meidän Tavararemontti-tiimiläisten kalentereista löytyy vielä vapaita aikoja jopa maaliskuulle ja päätin juuri äsken, että meillä on helmikuun loppuun asti tämän blogikirjoituksen lukijoille tarjous. Emme veloita Tupatarkastuksesta, mikäli sen yhteydessä varaat vähintään yhden Tilantuoja-paketin.  Näin säästät 70 €. Nyt vain yhteydenotto meille ja unelmiesi koti on askeleen lähempänä, jo tänä keväänä!

”Leena” on Tavararemontin asiakas, jonka tarinan haastattelun pohjalta kirjoitti Tanja Kukkonen. Lue, millainen tilanne oli ennen raivausta.

Siitä on nyt kulunut vuosi. Kuinka paljon vuodessa voikaan tapahtua! Kun viimeksi kirjoitin, istuin järkyttävän sekamelskan keskellä ja olin todella ahdistunut ja epätoivoinen. Nyt kaikki on toisin. Olin aikoinaan vannonut, etten koskaan puhuisi ongelmastani kenellekään. Mutta tämä helpotuksen ja onnellisuuden tunne sai minut jakamaan kaiken kanssanne. Asuntoni raivauksen myötä on vapautunut suunnaton määrä energiaa ja minun on taas helpompi olla ja hengittää.

Mihin viimeksi jäinkään..? Niin, laitoin siis Marialle viestin, jossa pyysin apua tavarakaaoksen selättämiseen. Eikä minun tarvinnut odottaa vastausta kovinkaan kauaa. Jo seuraavana päivänä saimme sovittua päivän, jolloin projekti aloitettaisiin. Sain vielä hetken aikaa valmistautua henkisesti siihen, että tuntematon ihminen saapuu kotiini ja näkee häpeäpisteeni. Toisaalta, tarvitsin jonkun ulkoisen kannusteen, jotta minulla olisi ylipäätään voimia ryhtyä tähän projektiin. Rohkaistuin kertomaan hankkimastani avusta muutamalle tarkoin valitulle läheiselleni. Asian julkistaminen hävetti valtavasti, mutta kaikki olivat todella kannustavia.

Sitten koitti päivä, jolloin urakka aloitettiin. Ajatus siitä, että minun pitäisi avautua tuikituntemattomalle ihmiselle elämänhistoriastani, oli todella pelottava. Enkä aikonutkaan. Siis avautua. Mitäpä se hänelle kuuluisi, minkä vuoksi kotini oli mennyt tällaiseen kaaokseen? Olikin huojentavaa huomata, ettei Maria edes kysellyt. Hän ei arvostellut, eikä syyllistänyt. Sain kertoa hänelle tarinaani täysin vapaaehtoisesti omassa tahdissani tavaroiden raivauksen lomassa. Ja kyllähän sitä tarinaa riittikin, kun pääsin vauhtiin. Mutta minulla oli vapaus kertoa ja jättää kertomatta kaikki, mitä itse halusin.

Ensimmäiset kaksi päivää käytimme vaatehuoneen tyhjentämiseen ja järjestämiseen. Tavaroiden läpikäyminen vei niin mennessään, että syöminenkin meinasi meiltä unohtua. Raivaaminen oli sekä henkisesti että fyysisesti niin rankkaa, että ensimmäisenä päivänä Marian lähdettyä kaaduin sänkyyn ja nukuin kolme tuntia. Raskain ponnistus oli edesmenneen äitini tavaroiden läpikäyminen ja turhista luopuminen. Tunneside tavaroihin oli niin vahva. Mutta enää en voinut perääntyä, olin päättänyt selvitä ja tämä oli ainoa keino! Minulle oli yllättävää, kuinka paljon yhden raivauspäivän aikana joutui tekemään päätöksiä: mitä säilytetään, mitä kierrätetään, mitä heitetään pois. Tähän päätöksentekoon sain myös tukea Marialta aina, kun sitä tarvitsin.

Ensimmäisen päivän saldo, vaatehuoneesta energiajätettä

Tavararemontti, joka asunnossani tehtiin, oli kyllä ehdottomasti kaiken vaivan ja siihen satsatun rahan arvoista! Jo ensimmäisen päivän jälkeen oloni oli paljon toiveikkaampi, puhumattakaan olostani koko urakan päätyttyä. Tilasta ja vapaudesta saamani energian voimalla jaksoin itsekseni käydä läpi papereita, mapittaa niitä ja silputa tarpeettomat. Reilun kuukauden aikana teimme töitä neljänä päivänä ja jokainen kerta loi minuun uutta uskoa ja antoi minulle lisää energiaa! Asuntoni lisäksi kävimme läpi myös häkkivaraston. Syksyllä yhdessä tehty viides kerta olikin vain viimeistelyä.

Tänään istun ihanan avarassa kodissani ja mietin, että nuo muutamat jäljelle jääneet laatikolliset paperia pitäisi käydä vielä läpi ja lajitella säilytettäviin, silputtaviin ja poisheitettäviin. Tavarakaaoksesta löytyneet vanhat filmirullatkin pitäisi viedä kehitettäväksi. Olen hankkinut jo uuden sohvan ja ensimmäistä kertaa vuosiin voin istua ruokapöydän ääressä. Lattialla on pari uutta mattoa. Vielä kun löydän uudet verhot, alkaa urakka olla valmis.

En voisi olla enempää tyytyväinen lopputulokseen. Vuosikausia varastona ja kaatopaikkana olleesta asunnostani on tullut koti!

Tämä kirjoitus on tehty haastattelemalla asiakastamme ja käytämme hänestä nimeä Leena. Tarinan kirjalliseen muotoon saatteli Tanja Kukkonen.


Siinä se nyt on. Viesti ihmiselle, joka toivottavasti voi minua auttaa. Ja ainoalle ihmiselle, jonka minä annan auttaa itseäni. Klo on 02:00 ja on helmikuu 2011. Jos en tee tätä nyt, ahdistus jää taas takaraivooni hautumaan ja asia siirtyy jälleen kerran eteenpäin. Jos jätän tämän huomiseen, voin olla varma, että aamun paljastama häpeän tunne estää minua lähettämästä viestiä.

Tähän hetkeen olen tehnyt matkaa jo vuosien ajan. Kaikkia keinoja tilanteen purkamiseksi olen jo kokeillut. Ensiavuksi ostetut paperisilppuri ja järjestettyjä papereita odottavat, tyhjinä ammottavat mapit ovat tuolla jossakin, paperi- ja tavararöykkiöiden alla. Luulen, että lopullisen potkun elämäntilanteeni ymmärtämiseen antoi Himohamstraajat-ohjelma. Tiedättehän? Huomasin, että muillakin ihmisillä on samanlaisia koteja kuin minulla, ellei jopa pahempiakin. En ole siis ainoa ihminen maailmassa, jonka kodissa ei ole edes yhtä tyhjää kohtaa, mihin jonkin tavaran laskisin. Ei pöydän kulmaa, johon kahvikupin tai lautasen laittaisin. Silityslautakin on ollut levitettynä ja täynnä tavaraa. Pienen asuntoni tavararöykkiöiden yli olen oppinut loikkimaan jo hyvinkin näppärästi.

Helsingin työväenopistolla järjestettiin luento vuonna 2010, Anne te Velde-Luoman pitämä. Olin paikalla kuuntelemassa, hakemassa tietoa ja apua. Oli helpottavaa kuulla, että on olemassa järjestämisen ammattilaisia, Professional Organizereita, jotka voivat auttaa. He tulevat kotiini, ottavat minua ”kädestä kiinni” ja alkavat yhdessä minun kanssani purkaa vyyhtiä tavara kerrallaan. Kunnes viimeinenkin tavara on omalla paikallaan ja koti järjestyksessä. Ja mikä parasta, nämä ihmiset eivät tuomitse, kysele tai vaadi selitystä tai perusteluja kotini kaaokselle.

En ole aina ollut tällainen. Aikoinaan olen saanut sisustettua kotini viihtyisäksi ja pidettyä sen siistinä ja järjestyksessä. Äitini oli ahkera ja taitava kotitalous- ja käsityöihminen. Hänellä oli kolme lasta, hän teki kolmivuorotyötä ja piti kodin hyvässä järjestyksessä. Koti oli siisti ja vuoteissa tuoksuivat puhtaat lakanat. Isä myös oli kätevä käsistään ja otti heti nikkarin työkalut esille, jos omakotitalossamme jokin paikka oli rempallaan. Näin jälkikäteen ajateltuna tiedostan, että tämä valtava häpeän tunne johtuu ainakin osittain siitä, etten pysty samaan kuin mihin äitini aikoinaan pystyi. Minulla ei ole edes lapsia enkä sittenkään saa pidettyä kotiani järjestyksessä, minkä vuoksi tunnen itseni entistäkin huonommaksi. Niinpä niin…Nämä äitien ja tytärten väliset suhteet…

Entäs minä? Olen keski-ikäinen, yksin asuva nainen, jolla on akateeminen loppututkinto. Työelämässä olen ollut pitkään kiireisessä, stressaavassa työssä, johon on sisältynyt työnjohdollisia tehtäviä, mutta en pysty huolehtimaan omasta kodistani. Olen ollut masentunut ja liian uupunut ajattelemaan, saati siivoamaan. Kotona ei tee mieli olla. Kukaan vastaan tulevista ihmisistä ei tiedä, millainen törky näin siistiltä näyttävän naisen kodissa vallitsee. Kotini tavaramäärä on kuin mätäpaise, jonka olemassaolosta en ole halunnut puhua enkä esitellä sitä kenellekään. Sosiaalisen elämäni ulkoistaminen on vaatinut minulta melkoisesti organisointia, mutta syyllisyys ja häpeä pakottaa minut siihen. En ole halunnut kenenkään tietävän.

Se, että istun nyt tässä koneen äärellä, apua pyytämässä, on vaatinut aikansa. Ja veronsa. Kukaan ihminen ei kestä mitä tahansa. Muistelen, että kotini järjestyksen hallinta alkoi heiketä jo 90-luvun lopulla ja tilanne paheni 2000-luvun kuluessa. Kodin täydellinen romahdus tapahtui vuonna 2007, kun asunnossani oli vesivahinko ja lattia piti kokonaan uusia. Jotta remonttimiehet mahtuivat edes jotenkin tekemään remonttia, annoin osan huonekaluistani, kuten kauniin ruokapöydän tuoleineen ja sohvan, kirpputorille. Sänky meni jätteisiin. Kaikki muu jäi nurkkiini pyörimään. Tarkoitus oli ostaa remontin jälkeen uudet huonekalut, mutta sain ostettua vain sängyn. Kävin pari kertaa huonekalukaupassa tilaamassa sohvan ja toisella kerralla ruokapöydän tuoleineen. Ajattelin, että näin joudun pakosta järjestämään kotini, jotta uudet huonekalut mahtuvat sisään. Jouduin molemmilla kerroilla perumaan tilaukset, koska en saanut järjestettyä mitään enkä voinut ajatellakaan, että päästäisin ketään tähän asuntoon sisälle. En ole vieläkään, neljän vuoden kuluessa, saanut hankittua tilalle uusia huonekaluja. Eipä silti, eivät ne tänne sekaan mahtuisikaan. Lattia on kauttaaltaan puolen metrin tavarakerroksen peittämä.

Ei yksi remontti minua tähän tilanteeseen ajanut. Siihen on vaadittu sairaista vanhemmista huolehtiminen, heidän kuolemansa, kuolinpesän läpikäynti, perintömökin vesivahinko ja sen remontointi, myynti ja tyhjentäminen. Minne muuten arvelette tavaroiden päätyneen? Jotta yhtälö olisi pahin mahdollinen, kaksi läheistä ystävääni menehtyi lyhyen ajan sisällä. Ja kaiken tämän sekasorron keskellä tein paljon töitä enkä ehtinyt ja jaksanut pitää huolta itsestäni. Voimani ehtyivät, sairastuin vakavaan depressioon ja jouduin pitkälle sairauslomalle.

Neljään vuoteen ainoa ihminen, joka on käynyt asunnossani, on digiboksin asentaja ja hänkin vasta hetkeä ennen kuin televisio olisi pimentynyt.  Valmistauduin hänen tuloonsa levittämällä peittoja tavararöykkiöiden päälle. Mies asensi boksin ja poistui paikalta. Vaikka hän ei kommentoinut näkemäänsä, häpeän tunne oli lamaannuttava. Hän ei voinut olla huomaamatta häpeällistä ”mätäpaisettani”.

Tänään koen olevani jo vahvempi. Olen palannut sairauslomalta töihin.  En kuitenkaan enää entiseen, vaan uuteen, joka ei ole niin stressaava kuin entinen ja jossa viihdyn. Tulotaso on laskenut, mutta voin paremmin nykyisessä työssäni ja se on kaikkein tärkeintä.

Asuntoni on kuitenkin edelleen täynnä tavaraa ja se syö tarpeettomasti energiaani. Askel parempaan on vähitellen jo tapahtunut. Olen uskaltanut kertoa ongelmasta muutamalle tarkoin valitulle ystävälleni. He ovat olleet todella ymmärtäväisiä ja kannustavia. Ystäväni tarjoutui jopa auttamaan minua. Ajatus siitä, että joku tuttu tulisi siivoamaan sotkujani, tuntuu kauhealta. Parempi, että sen tekee joku tuntematon.

Siinä se nyt on. Viesti Maria Laitiselle. Hän on ihminen, jonka minä annan auttaa itseäni. Kello on 02:09. Yksi klikkaus ja viesti on lähetetty. Pieni huojennuksen tunne pyyhkäisee ylitseni.

Mitä sitten tapahtui? Lue tarinan loppuosa.

%d bloggers like this: