Olen 66-vuotias nainen. Asun pääkaupunkiseudulla. Vuonna 2008 sairastuin syöpään. Hoidoissa meni vuosi. Seuraavana vuonna mieheni sairastui syöpään. Hänen syöpänsä ei hoidoista huolimatta parantunut. Menetin elämäni rakkauden vuonna 2010. Perintöriita hänen sukulaistensa kanssa kesti vuoden. Halusin itsekin lähteä mieheni perään. Ainoa asia, joka piti minua elämässä kiinni, oli rakas koirani. Hänen (ja kirjoitan ihan tarkoituksella näin) avullaan selvisin jotenkuten päivästä toiseen. Hänen hoitamisensa antoi elämääni sisältöä.

Kotini ikkunat pääsivät pölyyntymään, en jaksanut imuroida, en edes lakaista. Mieheni vaatteet roikkuivat edelleen kaapeissa, kengät eteisessä, hatut hattuhyllyllä, jopa hammasharja hammasmukissa. Neljä vuotta.

Eteiseen kasvoi pahvilaatikkoröykkiö. Mieheni huolehti aina pahvien viemisestä. Nyt häntä ei ollut.

Mikään ei tuntunut miltään. En juuri poistunut kotoa, kävin vain kaupassa ostamassa ruokaa ja postissa hakemassa paketteja. Elämäni sisällöksi oli nimittäin muodostunut nettishoppailu. Aina kun tunsin itseni alakuloiseksi, klikkasin itseni ulkomaisiin kauppoihin, joista löytyy tyylikästä päällepantavaa aikuiseenkin makuun. Tilailin jakkuja, housuja, hameita, kenkiä, takkeja ja sain tilaajalahjoiksi koruja, huiveja, shaaleja. Kun kaapeista loppui tila, hankin erillisen rekin. Lopulta rekkejä oli viisi. Ja vaatteita oli heitetty vielä rekkien päällekin. Osaa, ehkä jopa suurinta osaa, näinä vuosina hankkimistani vaatteista en ole käyttänyt koskaan.

Jo vuosia aiemmin jostain naistenlehdestä olin lukenut ammattijärjestäjistä. Ajatus jäi muhimaan, mutta siirsin asian selvittämistä aina työlistalta seuraavalle. Häpeä oli liian suuri. Ja minun ikäiseni ihmiset on opetettu siihen, että kaikki pitää tehdä itse. Avun pyytäminen on heikkouden merkki. Niinpä tein itse, tai siis jätin tekemättä.

Ajattelin, että sitten joskus otan itseäni niskasta kiinni, sitten joskus siivoan, sitten joskus raivaan. Asia tuntui saavan suunnattomat mittasuhteet, kun asunnossani on yli 100 neliötä. Osa huoneista ”muurautui umpeen” eli en käynyt niissä kuukausiin, jopa vuosiin. Kaaos imi kaiken energiani.

Alkuvuodesta sain tarpeekseni. Laitoin yhteydenoton Tavararemonttiin ( www.tavararemontti.fi ) ja minulle soitettiin heti seuraavana päivänä! Kun juttelin heidän kanssaan minulle vahvistui, että asiani oli hoidossa. Yhteydenotto heidän suuntaansa riitti ja sen jälkeen kaikki sujui kuin itsestään. Sain vain olla ”kyydissä”, eikä minun tarvinnut enää ponnistella eikä lykätä.

Varasimme ajan, itse asiassa kaksi päivää saman tien. En ollut osannut kuvitellakaan, että ammattijärjestäjä ihan oikeasti tekee työn puolestani, minun tarvitsee vain olla mukana ja tehdä päätökset, mitä säästetään ja mitä jätetään. Tavarat kulkeutuivat lajiteltuina alas autotalliin ja Tavararemontin kautta järjestyi sekä hyväntekeväisyyteen lahjoitettavien että Sortti-asemalle menevän tavaran nouto. Minun ei tarvinnut soittaa yhtään puhelua, ei etsiä numeroita, ei mitään! Minun ei tarvinnut myöskään hävetä eikä selitellä sotkua, pölyä, paperikinoksia eikä tavaravuoria. Ammattilainen ei vähästä hätkähdä.

Tavaroitani ja minua käsiteltiin arvostavasti ja hienovaraisesti. Sain kertoa niiden tarinoita, muistella mistä ne on ostettu. Sain hyvästellä minulle kerran niin rakkaat, mutta nyt tarpeettomaksi käyneet tavarani ja ne saivat ”arvokkaan lähdön” ja osa vielä uuden kodinkin jonkun muun luona. Minun ei tarvinnut luopua mistään, mistä en halunnut. Kaikesta henki täydellinen luotettavuus ja ymmärrys elämäntilannettani kohtaan. Minua ei pakotettu luopumaan eikä syyllistetty säästämisestä. Olin vapaa päättämään, mitä kotiini jää ja mitä annan pois. Vaikka minun oli vaikea luopua mieheni vaatteista, laitoin osan jo kierrätykseen. Loput jäivät odottelemaan seuraavaa kierrosta. Hammasharja sai lähteä.

Rakkauteni miestäni kohtaan ei ollutkaan hänen tavaroissaan, vaan sydämessäni ja muistoissani. Oli ihanaa palata menneisiin ja tavaroita läpikäytäessä monet jo unohtuneet muistot palasivat mieleen. Yhdestä kasasta löytyi mieheni kirjoittama lappunen. Olin unohtanut sen olemassaolon ja viesti lämmitti ehkä jopa enemmän kuin silloin, kun sen alun perin sain.

Oloni keveni jokaisen lähteneen säkin ja kirppisnyssykän myötä. Jo ensimmäisen kuuden tunnin päivän makuuhuone vaatehuoneineen oli raivattu! Varasin heti lisäpäiviä. Yhteensä työpäiviä ammattijärjestäjän kanssa tuli kuusi.

Olen sellainen, että kun johonkin ryhdyn, haluan heti valmista, joten ajoitimme ne neljän viikon sisään. Hintaa tuli 1 974 €, josta saan kotitalousvähennystä 788,30 € ja kuljetukset maksoivat 200 €. Vapautuneita neliöitä eli käyttökelpoista tilaa tuli noin 30 neliömetriä, joten yhden neliön hinnaksi tuli 46 €. Hauskinta oli se, miten nopeasti neliöt vapautuivat. Eteisen pahvilaatikot ja kengät, joita olin väistellyt vuosikausia, häädettiin vartissa.

Saimme kaikki huoneeni kuntoon! Viimeisenä päivänä vielä soitimme yhdessä siivousfirmaan ja sain sovittua suursiivouksen ikkunanpesuineen samaan rytäkkään. Ilman ammattiapua tuskailisin samojen asioiden kanssa aamusta iltaan, päivästä toiseen.

Nyt voin suunnata katseeni eteenpäin energisenä ja täynnä toivoa!

Jos olisin tiennyt, että kodinraivaus on näin helppoa, olisin jo vuosi sitten täyttänyt tämän lomakkeen (linkki http://www.tavararemontti.fi/yhteyslomake ).

Neuvoni sinulle, joka tuskailet liian tavaran ja ryhtymättömyyden kanssa, on seurata amerikkalaisen lenkkarimerkin ohjetta: JUST DO IT!

Jälkeenpäin kadut korkeintaan sitä, ettet tehnyt tätä jo paljon aiemmin.

Terveisin, Riitta