You are currently browsing the tag archive for the ‘yhteisöllinen media’ tag.
Hätäisempi saattaisi luulla, että kahden minuutin juttu yrityksestä Ylen iltauutisissa saisi yrittäjän sähköpostin tukkeutumaan ja puhelinlangat laulamaan. No onneksi en ole hätäinen.
Haastattelusta on kulunut viikon verran. Yhteydenottoja on tullut viisi. Yksi tiedusteli, maksaako palvelu jotain ja kun kuuli, että maksaa, sanoi, ettei ole varaa tilata. Toinen mainosti huutokaupanpitopalveluaan. Kolmas kertoi, että ottaa vastaan käytettyjä printtereitä, kunnostaa niitä ja ottaa vastaan myös käytettyjä mustekasetteja uusiokäyttöön. Jokunen ”varaprintteri” on tullut vastaan, joten Printteripiste ansaitsee tässä tulla mainittua ihan linkillä. Neljännen kanssa sovittiin Tupatarkastus ja viidennen kanssa on asia vielä kesken. Eli näin laskettuna esiintyminen oli 70 euron arvoinen, tähän mennessä. Mutta se on paremmin kuin monen lehtiartikkelin jälkeen.
Järjestämispalvelun tilaaminen ei ole heräteostos (toisin kuin samanhintainen laukku tai kengät ;)). Tie siihen, että tilaa kaapeilleen vieraan ihmisen, saattaa olla hyvin pitkä. Ahdistava se ainakin on. Ymmärrettyään ongelmansa jokainen yrittää ensin ratkaista sen itse. Siinä vaiheessa, kun omat keinot ja voimat on käytetty loppuun, saatetaan pyytää apua ystäviltä tai sukulaisilta. Olen kuullut, että raivaustyö sukulaisen tai ystävän kanssa on joskus ollut vielä onnettomampaa. Seuraavaksi vuorossa saattaa olla kirjallisuutta, kuten Anne te Velde-Luoman ”Kaaoksen kesyttäjä”. Sen voimalla on hyvä aloittaa. Joskus raivaus ei vain onnistu, vaikka tietoa ja tahtoa olisi. Ei ole voimia aloittaa tai saada projektia päätökseen. Ylimääräinen tavara ja selvittämättömät paperit yksinkertaisesti imevät kaiken energian.
Kun aloitin kaksi vuotta sitten yrittäjänä, juuri kukaan Suomessa ei tiennyt Professional Organizereista mitään. Koko tämän ajan olemme Anne te Velde-Luoman ja Tampereen kollegan, Tuula Lahtisen kanssa toimineet tavaran vähentämisen matkasaarnaajina. Tiedotusvälineet ovat tarttuneet aiheeseen ja lehtijuttuja meistä on ollut lähes Suomen jokaisessa lehdessä. Yhtään lehdistötiedotetta en ole lähettänyt.
Arvelen, että julkisuuden on mahdollistanut sosiaalinen media. Sieltä lähtenyt pöhinä on saatellut asiaa printtimediaan, radioon ja televisioon. Kaaoksen kesyttäjästä on tullut jo toinen painos ja asiakkaiteni luota löytyy se ja lehtiartikkeleita, ehkä jo parin vuoden takaa.
Vaikka liiasta tavarasta kirjoitetaan paljon, lopullisen sysäyksen palvelun tilaamiseen saattaa antaa vasta kaverin jakama linkki tai asiakkaidemme suositukset. Olen hyvin kiitollinen ensin Ordinaren ja nyt myös Tavararemontin ympärille Facebookiin muodostuneelle yhteisölle ja iloitsen aina, kun joku kommentoija tai peukuttaja ottaa yhteyttä ja tekee tilauksen. Tällaisen uuden palvelun lanseeraaminen Suomeen näin nopeasti ei olisi onnistunut ilman ihmisiä, jotka tykkäävät siitä niin paljon, että jakavat nettisivujemme linkin tai bloggaavat aiheesta. Yhteisöllisen median ansiosta minulla ja muillakin Suomen Professional Organizert ry:n jäsenillä on töitä ja asiakkaamme saavat kaipaamaansa tilaa ja vapautta!
PS. Meidän Tavararemontti-tiimiläisten kalentereista löytyy vielä vapaita aikoja jopa maaliskuulle ja päätin juuri äsken, että meillä on helmikuun loppuun asti tämän blogikirjoituksen lukijoille tarjous. Emme veloita Tupatarkastuksesta, mikäli sen yhteydessä varaat vähintään yhden Tilantuoja-paketin. Näin säästät 70 €. Nyt vain yhteydenotto meille ja unelmiesi koti on askeleen lähempänä, jo tänä keväänä!