You are currently browsing the tag archive for the ‘tavaran vähentäminen’ tag.

Viime viikolla pääsitte lukemaan Oma Koti Valkoinen -blogin kirjoittajan Miian haastattelua siitä, kuinka hän kyllästyi kotinsa kaaokseen ja päätti hankkiutua eroon kaikesta turhasta tavarasta. Nyt jatko-osassa Miia kertoo millaista hänen elämänsä on nyt ja kurkistetaan, miltä hänen kotonaan näyttää tällä hetkellä.

 

iIMG_8742

Kuvat: Miia Salmi 

 

Kauanko järjestämisprosessi  kesti ja mitä hyötyä siitä on sinulle ollut?

Kodin kuntoon saaminen kesti neljä vuotta, jonka aikana hankkiuduin eroon lähes kaikesta turhasta. Olen kulkenut todella pitkän ja hetkittäin erittäin kivisen tien, jotta olen päässyt nykyiseen tilanteeseeni ja siihen etten enää ripustaudu tavaraan. Olen huomannut, että mitä enemmän minulla on varastoitavaa tavaraa, sen enemmän koen niistä huolta. Tavaralla on alitajunnallinen tapa hallita ihmismieltä, on sitten kyse kodista ja sen irtaimistosta, autosta, pyörästä tai harrastusvälineistä. Olen joskus harkinnut muuttavani isompaan kotiin, jotta tavaroille olisi enemmän tilaa, ja siten olisin maksanut asumisesta huomattavasti enemmän. Olen pelännyt että tilanpuutteen vuoksi varastossa säilyttämäni harrastusvälineet varastetaan, tai että vesivahinko pilaa ne. Tätä turhan huolehtimisen kuormaa olen halunnut pienentää ja kurssi oikeaan suuntaan on otettu. Hermoilen jatkossa vain sellaisista tavaroista joita todella tarvitsen arkeani helpottamaan ja kaunistamaan.

 

Moni saattaa ajatella että tavaramäärän vähentäminen ja eteenpäin kierrättäminen tarkoittaa etten osaisi arvostaa sitä mitä minulla on, mutta oikeastaan se on täysin päinvastoin. Arvostan itseäni ja elinympäristöni niin paljon, että olen valmis karsimaan turhat asiat ja tavarat kokonaan pois. Näin annan jäljelle jääville tavaroilleni sellaisen tarkoituksen mihin ne on luotu eli käyttöön.

 

iiIMG_7881

Nykyään Miian vaatteet mahtuvat tähän hyllykköön.

 

Onko uusissa tavoissasi tapahtunut lipsumista?

Lipsumista on tapahtunut vuosien varrella muutamia kertoja. Pahin takapakki koettiin vuoden 2012 alkupuolella, kun sain

idean muuttaa kotini sisustustyylin hotellimaisen tyylikkääksi ja sen seurauksena innostuin ostelemaan sisustustavaraa aivan liikaa. En alussa huomannut yhtäläisyyksiä vanhoihin hamstraamiseen johtaneisiin tapoihini, mutta kodin täyttyessä sisustustavarasta aloin potemaan tavaraähkyä, enkä tuntenut kotiani omakseni. Voimakkaiden epäonnistumisen tunteiden saattelemana myönsin tehneeni vääriä valintoja ja aloin korjaamaan tapahtunutta vahinkoa. Opin myös sen, ettei kaikkea kaunista tarvitse aina omistaa, joskus riittää vähempikin.

 

IMG_8505

 

 

Miten rahankäyttösi on muuttunut?

Olen ottanut käyttööni karenssiksi nimeämäni viikon mittaisen harkintajakson, jonka aikana mietin tarkkaan onko uusi ihana tavara todella tarpeen ja ostamisen arvoinen. Suurin osa harkinnan alla olevista tavaroista jää ostamatta ja heräteostoksia tulee tehtyä uuden käytäntöni vuoksi hyvin harvoin. Ostokriteerini ovat myös muuttuneet – nykyisin panostan kotimaisuuteen sekä laatuun. Hinta on arvojärjestyksessään vasta kolmantena, kun aikaisemmin se oli ensimmäinen ja tärkein määritelmä uusien tavaroiden ja vaatteiden ostamiselle. Vaikka joka kuukausi tuleekin hankittua jotakin uutta, pääasiassa sisustukseen liittyvää tavaraa, jää rahaa säästöön enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Minusta on tullut selvästi pihimpi ja käytän rahani järkevämmin, jonka vaikutuksen huomaa erityisesti ruokaostoksista. Käymme ruokamarketissa kauppalistan kanssa viikon välein ja ostamme suuremman satsin ruokatarpeita kerralla, satunnaisia puutteita kuten maitoa haen tarvittaessa lähikaupasta. Ennakkoon suunniteltu viikon mittainen ruokalista säästää aikaa ja rahaa sekä pienentää ruokajätteen määrää. Tavaran karsimisprojektini seurauksena minusta on kasvanut fiksumpi kuluttuja.

 

IMG_6793

 Ihmisten varastot ovat usein ääriään myöten täynnä. Ei tämä!

 

Miltä tuntuu nyt?

Mitä vähemmän omistan kiinteää maallista mammonaa, sen vapaammaksi olen kokenut itse elämän. Se sai minut innostumaan minimalistisesta elämäntavasta sekä sisustustyylistä, ja olenkin jatkanut prosessin parissa työstäen useita elämäni eri osa-alueita sekä omia ongelmakohtiani.

Tavaramäärän vähentyessä olen karsinut myös säilytystilaa, sillä kaapeilla on taipumus täyttyä uudelleen. Yksi tärkeimmistä itselleni asetetuista tavoitteistani on ollut, että jokainen omistamani tavara on katseenkestävä ja niitä voi pitää halutessaan esilläkin. Yritänkin välttää tavaran säilyttämistä kaapin kätköissä viimeiseen asti ja mietin jopa keittiövälineiden kohdalla niiden ulkonäköä ja sisustukseen sopivuutta. Monesta tämä saattaa olla hassua, mutta minulle on tärkeää että omistan vain sellaisia tavaroita joita haluan katsella ja käden ulottuvilla ollessaan niitä tulee myös käytettyä. Tämä on arkipäivän estetiikkaa parhaimmillaan!

 

iIMG_0260

 

Miten jatkossa?

Noudatan yksi sisään ja yksi ulos –taktiikkaa, joka on vähentänyt ostamisen määrää ja pitänyt tavarapaljouden kurissa. Lisäksi käyn kodin kaikki huoneet tarkalla syynillä läpi joka kevät ja syksy, ja kierrätän turhiksi osoittautuneet tavarat ja pieneksi jääneet vaatteet pois nurkista pyörimästä. Näin tavarakasoja ei pääse enää syntymään ja koti säilyy helppohoitoisena.

Olen hyödyntänyt myös nykyteknologiaa ja laajentuvia sähköisiä palveluvalikoimia, jotka ovat tuoneet avun mm. tärkeiden papereiden säilytykseen. Tietokoneelle skannaamisen kautta paperisilppuriin päätyi pankkien tiliotteita, palkkakuitteja, työeläke- ja vakuutuspapereita takuukuitteja ja muita lippulappusia 20-vuoden ajalta, joiden paperiversioita ei tarvinnut säästää. Skannattuja sivuja kertyi yli 1000 ja nyt löydän minkä tahansa dokumentin suoraan koneeltani ilman että joudun pläräämään läpi suurta paperinivaskaa. Tästä on tullut käytännöllinen tapa, jonka ansiosta paperipinkkani pysyy pienenä myös jatkossa.

 

iIMG_0139

Onko sinun kaapeissasi näin väljää?

 

Onko mahdollista, että palaat takaisin entiseen?

Kotona vallitsee rauhaisa tunnelma, tavarat eivät ole koskaan kadoksissa ja merkittävin parannus on se, että siivoamiseen kuluu viikossa aikaa vain 1-2 tuntia, sisältäen lakanoiden vaihdonkin.  Myös vaatekriisit ovat olleet historiaa jo pitkään ja olen kasvanut sinuiksi itseni kanssa. Entisen kaltaiseen elämäntyyliini en ainakaan vapaaehtoisesti aio palata, sillä koen nykyisen tilanteeni olevan kaikenpuolin parempi. Voin käyttää vapaa-aikani siivoamisen sijaan johonkin mukavaan, se jos mikä on vapauttavaa!

 

IMG_0204

 

Miian elämä on kyllä muuttunut huikealla tavalla, eikö totta!

Jos sinä tarvitset apua oman kotisi – ja elämäsi – muuttamisessa tai alkuun pääsemisessä, me autamme mielellämme! Nyt lokakuun aikana varatuista käynneistä saat 10% alennuksen listahinnoistamme koodilla Lokakuu.

 

En juurikaan seuraa blogeja, mutta eksyttyäni joskus ihastelemaan kuvia kauniista valkoisesta kodista jäin mielenkiinnolla seuraamaan millaisia muutoksia tuossa kodissa tapahtui.

Kuva: Miia Salmi

Nyt pari vuotta myöhemmin minulla oli ilo törmätä blogin kirjoittajaan Miiaan Habitare-messuilla. Juttutuokiomme aikana kävi ilmi, että Miia on tehnyt pitkän matkan ja kokenut valtavan muutoksen vaatehamstraajasta minimalistiksi. Miian tarina oli niin uskomaton, että kysyimme saisimmeko haastatella häntä Tavararemontin blogiin.

Miia Salmi kirjoittaa siis CASA Blogit -sisustusblogiportaalissa oman kodin sisustukseen painottuvaa blogia Oma Koti Valkoinen. Skandinaaviseen designiin ja suomalaisiin sisustusbrändeihin keskittyvässä blogissa sisustetaan 80m2 kokoista kerrostalokolmiota, suositaan valkoista väriä ja inspiroidutaan minimalismista sekä käytännöllisestä arkiestetiikasta. Minimalistisesti sisustetusta kodistaan tunnettu Miia aloitti tavaran karsimisprojektin 6 vuotta sitten, ja istahdin hetkeksi hänen seuraansa juttelemaan aiheesta.

 

Millainen oli lähtötilanne? Mikä oli viimeinen pisara joka sysäsi projektin käyntiin?

Elettiin vuotta 2008 ja kahden aikuisen jakama yhteinen koti oli tavarakaaoksen vallassa. Kaapit olivat ääriään myöten täynnä, vaatteita lojui myttyinä lattioilla ja tavarat olivat hukassa. Työskentelin tuolloin muodin parissa ja muotialan ja trendien seuraaminen oli riistäytynyt käsistä usein tapahtuvina laukku-, kenkä-, asuste-, sekä vaatehankintoina. Kodin siivoaminen oli muuttunut viikonlopun mittaiseksi kaksipäiväiseksi raivausoperaatioksi, johon ryhtyminen oli työn ja tuskan takana. Emme viihtyneet kotona, välttelimme kaappien availua, ja lopulta tilanne kulminoitui siihen, että myöhästyin töistä hukuksissa olleiden avaimien vuoksi. Pieni sisäinen raivo alkoi nostamaan päätään ja eräänä syksyisenä aamuna tein päätöksen, että kaaoksen keskellä eläminen saa loppua…

TavaraRemontti_OmaKotiValkoinen_kuvat

Tässä raivausta on jo tapahtunut, ”aallonpohjasta” ei edes ole olemassa kuvamateriaalia. Kuva: Miia Salmi

Mistä aloitit?

Turhautumisen aiheuttaman kiukun vallassa tyhjensin vaatekaappien sisällöt lattialle, nappasin jätesäkin käteeni ja viskasin kaikki vääränkokoiset, väärän väriset, risat ja epäsopivat vaatteet sekä tavarat säkkiin. Yli puolet vaatteistani lähti sen sileän tien, enkä ole kertaakaan kaivannut eteenpäin pistettyjä vaatekappaleitani takaisin. Alkusysäys oli kuin napanuoran katkaisu – kerrasta poikki, ja tästä alkoi vuosien mittainen matkani kohti järjestelmällisyyttä ja hallittua arkea.

Näetkö syitä, mitkä johtivat tavarapaljouteen?

Tavarat ja niiden ostaminen olivat itselleni useamman kerran viikossa tapahtuva hemmotteluhetki. Jotakin pientä piti tekosyiden varjolla aina ostaa, eikä kaupasta voinut koskaan poistua tyhjin käsin, sehän olisi ollut hukkaan heitettyä aikaa. Mitään kallista en raaskinut kuitenkaan hankkia, vaan keskityin ostamaan mahdollisimman paljon mahdollisimman halvalla. Kuvittelin että määrä korvaa laadun ja kolme edullista takkia on parempi investointi kuin yksi arvokkaampi. Kaikkea piti olla paljon, ja perustelin sen itselleni sillä että elämässä pitää olla vaihtoehtoja. Saatoin haaveilla upeasta 200 euron hintaisesta mekosta kuukauden päivät, mutta päätyä hankkimaan kaksi parinkympin ”melkein yhtä upeaa” –mekkoa sen sijaan. Tästä kuitenkin seurasi ikävä kierre; en ollut täysin tyytyväinen mekkoihini, joten ostin uusia edullisia ja muka parempia vaihtoehtoja, kunnes olin kuluttanut saman verran rahaa kuin alkuperäisen upean mekon ostoon olisi mennyt. Hinta ei aina korreloi laadun kanssa, mutta halvalla saa harvoin hyvää, tämä minun piti oppia kantapään kautta.

Nyt 6 vuotta myöhemmin ajattelen asioista täysin toisin – mieluummin yksi hyvä kuin kymmenen huonoa.

Mikä oli vaikeinta?

Tavaroiden säästämiseen löytyi aina tuhat ja yksi syytä, se teki karsimisesta välillä erittäin haasteellista, eikä turhautumiselta ja kyyneliltä vältytty. Ulkoisia tekijöitä, kuten säilytystilanpuutetta, oli helpompi pitää syyllisenä sotkuun ja epäjärjestykseen, kuin kohdata omat heikkoutensa silmästä silmään ja opetella henkistä irtautumista tavarasta. Raivaamista vaikeutti myös se, etten raaskinut heittää roskikseen mitään korjaus- tai kierrätyskelpoista, ja kierrätystavaran kysyntä oli tuohon aikaan lähes olematonta. Aktiivisia nettikirpputoreja oli vain muutamia ja hyväntekeväisyyskeräykset keskittyivät pääasiassa joulunalusaikaan. Tämä hidasti tavaran kierrätysprosessia, ja varastoon sekä työhuoneena käytettyyn makuuhuoneeseemme alkoi kertyä tavaravuoria. Huomasin ahdistuvani turhan tavaran säilyttämisestä ja lopulta häpeää tuntien pyysin siskoltani apua niiden eteenpäin toimittamiselle. Vaatteet sekä kengät kannoimme yhteistuumin UFF:lle, kodin tavarat sekä pienet kalusteet Helsingin Työ & Toiminta ry:n työpajalle ja kirjat sekä cd-levyt lahjoitin kirjastoihin sekä divareihin.

Vaikeaa oli myös vähentää uuden ostamista, sillä vanhat tavat olivat pinttyneet pahasti kiinni. Itsensä hillitseminen kaupoilla käydessä oli haastavaa mutta myös palkitsevaa. Uusien vaatteiden ja tavaroiden ostaminen oli pitkään aiheuttanut koukuttavan euforisen hyvänolontunteen, joka kuitenkin muutamassa päivässä vaihtui epämääräiseksi pettymykseksi ja harmistukseksi. Ostamatta jättäminen saa aikaan saman efektin, mutta käänteisessä järjestyksessä – aluksi harmittaa kun ihana tavara jääkin kauppaan, mutta lopulta päällimmäisenä tunteena on ilo siitä ettei sortunut ostamaan mitään turhaa.

Kolmas ongelmakohtani oli lahjaksi saamani tavarat. Monet ajattelevat että lahjoista ei koskaan saa luopua ja on epäasiallista ja loukkaavaa toimintaa jos niin tekee. Itse olin aikaisemmin samaa mieltä ja siitä syystä varastoin lahjaksi saamiani tavaroita kellarivaraston uumeniin, jotta en pahoita kenenkään mieltä. Varastokopista tuli hylättyjen tavaroiden hautausmaa ja lopulta tulin siihen tulokseen, ettei sekään palvele lahjanantajan alkuperäistä kaunista ajatusta lahjan tarpeellisuudesta, ja pistin ne surutta kierrätykseen. Tavaramäärän pienentyessä olen alkanut suosimaan tavaralahjojen sijasta elämyslahjoja, kuten ravintolailtoja, yhteistä aikaa sekä elokuvissa käyntiä. Näin ehkäisen lahjaongelman syntymisen ja sen eteenpäin kierrättämisen.

Mikä oli helppoa?

Noin vuosi aloittamiseni jälkeen, huomasin ensimmäisen suuremman muutoksen itsessäni. Aloin viihtymään enemmän kotona ja tavaroiden läpikäymisestä ja karsimisesta oli tullut tapa. Myös ystäväpiirini innostui raivaamaan omia nurkkiaan ja ensimmäistä kertaa minulla oli ympärilläni ihmisiä, joiden kanssa sain jakaa tunteitani ja ajatuksiani tavarakaaoksen aiheuttamasta ahdistuksesta. Mietimme yhdessä erilaisia kierrätyskeinoja ja jaoimme arkisia vinkkejä kodin siisteyden ja järjestyksen ylläpitoon. Positiiviseen kierteeseen pääseminen ja vertaistuen saaminen teki kaikesta paljon helpompaa ja mukavampaa.

Miten mies/perhe suhtautui asiaan?

Mieheni oli lähes yhtä turhautunut kotimme kaaokseen ja hän oli tyytyväinen nähdessään pieniäkin tuloksia. Siivoaminen helpottui, tavarat alkoivat löytyä niille varatuilta paikoilta ja kodin toiminnallisuus parani. Hän innostui itsekin käymään läpi tavaroitaan ja vaikka hänen tilanteensa olikin parempi, sai hänkin iloa pienentyvästä tavarakuormasta. Muutamia yhteenottoja kävimme läpi tavaroiden tärkeyden suhteen, mutta löysimme yhteisen sävelen ja molemmille sopivan kompromissin niiden osalta.

Millaisia tunnesiteitä sinulla oli tavaroihin?

Ensimmäisen raivausoperaationi jälkeen alkoi todellinen tulikoe, sillä jäljelle jääneiden vaatteiden ja tavaroiden joukossa oli lukuisia turhia, mutta tärkeitä tuotteita.  Olin sitkumutku-ihminen ja odotin tuohon aikaan parempaa huomista, kivempaa päivää ja loistavampaa hetkeä. Ensimmäisestä karsintakierroksestani selviytyi mm. ikivanhoja hajuvesiä, joista en halunnut luopua sen vuoksi että niissä oli niin kaunis pullo. Myös 8-vuotta vanhoja ”sitku olen 5 kiloa kevyempi”-vaatteita säästin kaksi kassillista, odottamaan päivää jota ei ole tullut vieläkään. Joitakin vaatteita ja meikkejä säästin vain sen vuoksi, että ne olivat olleet hinnaltaan arvokkaita. Muistan säästäneeni tyhjän puuterirasiankin, ihan vain siksi koska se oli niin nätti…

Vein varastoon säilöön muutamia kassillisia vaatteita ja tavaroita, joista en raaskinut suoraan luopua. Puoli vuotta myöhemmin kävin nekin läpi, enkä säästänyt niistä mitään. Varasto toimi minulle henkisenä välietappina, jonka avulla opin päästämään tunnesiteistäni irti.

Oletko kaivannut jotain, mitä laitoit pois?

Kuulostaa varmasti kliseiseltä, mutta en ole kertaakaan kaivannut pois laittamaani tavaraa tai vaatetta. Muutaman kerran on tullut tunne, että jokin kierrätetty vaate olisi sopinut tiettyyn tilaisuuteen tai tavara sisustukseen, mutta todellisia kaipauksia tai tarpeita ei ole ilmaantunut.

Mihin olisit kaivannut apua ja millaista apua?

Alku on aina vaikein ja siihen olisin kaivannut sekä henkistä tukea että konkreettisia käytännön vinkkejä tavaroiden läpikäymiseen ja kierrätystapoihin. Yksinään päätyy helposti kierteeseen, jossa epäonnistumisen tunne valtaa mielen ja henkinen kuorma kasvaa liian suureksi. Meinasin useasti heittää hanskat tiskiin ja jättää projektin kesken juuri tuosta syystä, tuntui kuin olisin pyörinyt ympyrää vailla päämäärää. Raskaan työviikon päätteeksi olisin tahtonut hautautua sohvalle vaatekasan alle, pessimistisen ”ei tästä tule mitään”-tunteen ottaessa ajatuksistani vallan. Tällaisina hetkinä annoin itselleni luvan pitää taukoa, mutta tauosta huolimatta etsin sinnikkäästi itselleni uutta motivaatiota jatkamiseen. Joskus inspiraatio iski nopeastikin, toisinaan saattoi mennä useampia viikkoja kun en ajatellut kotia tai sen raivaamista.

Olisitko ollut valmis maksamaan avusta?

 Olisin mieluusti turvautunut ammattilaisen palveluihin ja helpottanut alkuun pääsemistä. Soitin muutamaan siivousalan yritykseen kysyäkseni löytyisikö heiltä minulle sopivaa palvelua, mutta suursiivouksina tunnettuun perusteellisempaan kodinhoitoon kuului vain pintojen puhdistusta ja pesua. Tavaroiden järjestely- ja säilytystilan organisointipalveluita ei Suomessa silloin vielä tunnettu.

Millaista Miian elämä on nyt, se selviää viikon kuluttua osassa 2.

Työssäni kuulen paljon elämäntarinoita. Osa on surullisia ja traagisia. Yhteistä tarinoille on se, että niitä kerrotaan silloin, kun asiakkaan kanssa raivaamme tilaa hänen kotiinsa. Tavaralla on siis osuutensa tarinoissa. Usein ihmiset sanovat, että he eivät oikeasti ole sellaisia ihmisiä kuin heidän kotinsa antaa ymmärtää. Siksi saattaa olla, että kukaan toinen ihminen ei ole saanut vuosikausiin tulla heidän kotiinsa. Sukulaisia tavataan muualla, ystävyyssuhteet hoidetaan kahviloissa tai ravintoloissa. Tärkeä osa elämää jää toteutumatta, kun kotiin ei yksinkertaisesti voi kutsua ketään. Työkaverit eivät tiedä, millainen kaaos luotettavaksi, ahkeraksi ja huolelliseksi tiedetyn kollegan kotona vallitsee. Lapset ja lapsenlapset eivät ole tervetulleita yllätysvisiitille, jotkut eivät ole tervetulleita ollenkaan. Yhteistä tarinoille on häpeä. Ihmiset häpeävät sitä, miltä heidän kotinsa näyttää. Tämä häpeä kahlitsee ja rajoittaa elämää.

Kun nämä samat ihmiset kertovat enemmän, mistä kaaos juontaa juurensa, en voi kuin ihmetellä. Ihmettelen sitä, että he ovat hengissä ja järjissään. Kaaosta en ihmettele yhtään.

Tavarakasojen seassa nimittäin asuu ihmisiä, jotka ovat kokeneet suuria menetyksiä, he ovat saattaneet menettää puolisonsa tai lapsensa. On kertomuksia sairaudesta, masennuksesta, uupumuksesta. Niistä saattaa paistaa läpi kiltteys, toisten etujen laittaminen oman edun ja kodin edelle. Olen kuullut lapsuudesta, jossa ei opetettu siivoamaan, vaan palvelusväki huolehti kaikesta. Tai äärimmäisestä köyhyydestä, jonka vuoksi nyt pitää hamstrata. Jokainen tarina on erilainen.

Asiakkailleni olen luvannut, että heidän tarinansa pysyvät minun takanani. Mutta niitä kuultuani olen aina vain kiinnostuneempi ymmärtämään, miksi tavaralla on niin suuri osa elämässämme. Miksi se hallitsee kotejamme jopa niin, että tuntuu siltä, niinkuin sillä olisi oma tahto? Miksi siitä luopuminen on toisille helppoa ja toisille äärimmäisen vaikeaa?

Haluaisitko sinä jakaa oman tarinasi, nimettömänä tai nimen kanssa, kuvilla tai ilman? Voit lähettää tekstisi minulle sähköpostilla maria.laitinen(at)ordinare.fi ja julkaisen sen täällä blogissa haluamallasi tavalla. Wikipediasta löytyy englanninkielinen artikkeli pakonomaisesta hamstauksesta eli hoardingista englanniksi. Sinun tarinasi ei tarvitse liittyä artikkeliin, mutta voit pohtia suhdettasi tavaraan ja siihen, mitä keräät, miksi ja miten hamstraus vaikeuttaa/helpottaa elämääsi. Ja myös miten tähän on tultu, haluatko muuttaa tapojasi ja miten aiot sen tehdä?

Uskon, että mitä enemmän ihmiset jakavat näitä tarinoitaan, sitä enemmän kohtalotovereita löytyy. Kun ei olekaan ainut hamsteri tällä planeetalla, ei tarvitse hävetä enää. Riisutaanko yhdessä häpeä tämän tavara-asian ympäriltä? Kuka haluaa aloittaa?

Vaate viihtyy väljässä kaapissa

Juuso Palander asetti minut visaisen pulman eteen. Hän näet kysyi Facebookissa, mitä mieltä olen minimalismista.

Piti oikein miettiä.

Itse en ole minimalisti. Todellakaan. Ehkä juuri siitä syystä ymmärrän hyvin tavaran kanssa kamppailevia kanssaihmisiäni. Samoja tavaroita, mitä asiakkaiden luota raivaan, löytyy omista kaapeistani: 90-luvun verhoja, ”varmuuden vuoksi” säästettyjä Nokian ”varakännyköitä”, itsepoltettuja cd-levyjä ja käytettyjä lahjapapereita. Olen toki raivannut kotiamme siten, että tavaramäärä ei ahdista, vaan ne ovat siististi kaapeissa ja tarvittaessa löydän etsimäni.

Minimalismiin yhdistän mielessäni asketismin, itsensä kieltämisen, ehkä jopa hienoisen kiihkoilun. Keskustelen asiasta mielelläni ja tämä on minun mielipiteeni, joka naiselliseen tapaan voi myös muuttua 🙂

Kysyin mielipiteitä Ordinaren Facebook-sivuilla ja sain 11 kommenttia tähän päivään mennessä. Näytti siltä, että suppeasta otoksesta huolimatta asiasta keräämäni mutu-tieto pitäisi paikkansa. Olen nimittäin huomannut, että minimalismi, etenkin 100 tavaran haaste, viehättää etupäässä miehiä. Naiset näyttävät suhtautuvan tavaraan sallivammin, minimalismi olisi kyllä hienoa, mutta elämän realiteetit, kuten lapset, otetaan huomioon. Elämä saa näkyä.

Suomessa jo lähes viralliseksi vähentäjä-julkkikseksi on noussut Sampsa Kiianmaa, joka on blogissaan Vehmas Assembly kertoi projektinsa etenemisestä ja sittemmin on pohdiskellut hyvää elämää laajemminkin.

Olen bongannut muutaman asiasta innostuneen MIEHEN, kuten Sampsan esikuvan Dave Brunon ja Sampsasta vaikutteita saaneen Sähköpaimenen, blogit. Jostain syystä naisia ei näissä ympyröissä nähdä.

Sen sijaan naisiin näyttää vedonneen 100 tavaran vähennyshaaste. Sen esitti Saituri ja ainakin Ritva Rajander-Juusti ja Sotkuholisti tarttuivat haasteeseen.

Olisiko tässä nähtävissä miesten ja naisten eroa? Miehet pystyvät rajaamaan omat henkilökohtaiset tavaransa siten, että perheen yhteisiä ei lasketa. Ajattelisin, että naiset ajattelevat helpommin perheen yhteisiä kuin omiaan. Esimerkiksi perheen kukkamaljakot mies ajattelee suosiolla perheen omaisuudeksi, naiselle taas tulee heti stressi, jos pitäisi päättää, kenen ne ovat. Siitä syystä 100 tavaran vähentäminen on huomattavasti helpompaa. Ei tarvitse jaotella henkilökohtaisia ja perheen yhteisiä tavaroita.

Ehkä päädyn olemaan minimalismista sitä mieltä, että se on ok niille, joille se sopii. Ehkä suosittelisin minimalismia ostamisessa. Kohtuullisesti tavaraa, hyvin järjestettynä, voisi olla minun reseptini.

Mikä olisi sinun reseptisi?

Jos tavaraa ei kanna ovesta sisään, sitä ei siis kerry. Vai miten se nyt oli?

Miten tavaravirran voisi padota jo kaupassa? Lupasin ainakin yhden vinkin.

Mene kauppaan. Sovittele vaatteita kaikessa rauhassa. Laita sopivat vaatteet ostoskoriin. Kävele ostoskorin kanssa ympäri kauppaa, katsele kenkiä, laukkuja, huiveja. Kerää kaikki ihanat ostoskoriisi.

Kun kori on täynnä, aloita uusi kierros. Katso kriittisesti jokaista tavaraa korissa.

Aiotko ihan oikeasti käyttää sitä?
Mahtuuko se kaappiin?
Sopiiko se entisten kanssa yhteen?
Tarvitsetko sitä?
Tykkäätkö siitä?
Jos miettisit yön yli, tulisitko ostamaan sen huomenna?

Jos vastaus kaikkiin kysymyksiin on kyllä, osta tuote. Jos vastaus suurimpaan osaan kysymyksistä on ei tai ehkä, vie tuote takaisin paikoilleen. Katso kuitenkin sen hinta. Kun olet käynyt läpi kaikki ”ihanat” ja ”tarpeelliset” tuotteet ostoskorista kysellen itseltäsi samat kysymykset, laske paljonko poisvietävät olisivat maksaneet yhteensä. Maksa oikeasti tarvittavat tuotteet ja iloitse niistä 🙂

Kotiin palattuasi siirrä poisvietyjen tavaroiden yhteissumma toiselle pankkitilille. Jos olisit ostanut tuotteet, olisi summa mennyt tililtäsi kuitenkin. Nyt se voi olla vaikkapa alkupääoma matkarahastolle. Jos ovestasi kävelee tavaraa ulos, esimerkiksi kirpputorin tai huutonetin kautta myytyinä, säästä saadut rahat samalle tilille.

Toinen vinkki on opetella sanomaan EI.

Naapurin muuttaessa ja tarjotessa kuluneita parveketuolejaan voit hyvällä omallatunnolla sanoa ”Ei kiitos”. Hyvää tarkoittavat sukulaiset mielellään tarjoavat vanhoja lastenvaatteita. Niillekin voi sanoa ”Ei kiitos”, jos olet varma, ettet aio käyttää niitä kuitenkaan. Lahjoille on vaikea sanoa ”Ei kiitos”, mutta niitäkin voi laittaa kiertoon. Eivät sukulaiset muista pari vuotta aiemmin annettuja lahjoja.

Ja sitäkin voi miettiä, mitä itse vie lahjaksi. Miniälle kauneushoitolan lahjakortti ja lupaus hoitaa lapsia käynnin aikana on luultavasti paljon mieluisampi syntymäpäivälahja kuin jättitarjotin tai kahviastiasto. Vai onko?

Näin kyseli Annika Ordinaren Facebook-sivuilla. Tässäpä ensin vähän mietteitä.

Tavara tulee kotiin yleensä ovesta. Joku päästää tavaran ovesta sisään. Normaalisti tämä joku on joko ostanut tai saanut tavaran. Jos tavaralle ei avaa ovea, sen tie on blokeerattu.

Noin periaatteessa.

Entäpä käytännössä?

Elääksemme tarvitsemme ruokaa sekä jonkin verran vaatteita, astioita, huonekaluja, liinavaatteita… Niiden lisäksi haluamme viihde-elektroniikkaa, printterin, koristetyynyjä, pelejä, merkkilaukkuja, takkeja eri käyttöön, pöytäliinoja, kirjoja, vöitä ja korkokenkiä ja vähintään vuoden välein uuden kännykän.

Olisi kovin helppoa, jos uuden tietokoneen ostettuamme veisimme vanhan kierrätykseen. Mutta use(imm)at meistä jättävät vanhan kaappiin (varakoneeksi). Kaappiin päätyy myös tietokoneen pahvipakkaus (jos muutossa pakataan kone siihen). Kaapissa seurana ovat kaikki Nokian mallit vuodesta 1991 (varakännyköitä) sekä pari toimivaa printteriä (jos nykyinen lakkaa toimimasta kesken tulostuksen).

Uusia huonekaluja on kivaa ostaa, kun Ikeassa niitä myydään halvalla. Kolme vuotta vanhan sohva on jo niin epätrendikäs, että se on suorastaan pakko kierrättää omilleen muuttavalle sukulaistytölle. Kun kerran Ikeaan ollaan menossa, sieltä voi ostaa tuoksukynttilöitä (syksy tulossa), uuden kylpyhuoneen maton (vanha on väärää sävyä), muutaman keittiövälineen (ai mikäs tämä on, tätä meillä ei olekaan), pussilakanat koko perheelle (onpa halpaa!) ja napata mukaan pari kourallista lyijykyniä (lapset saa piirtää). Kaikki tämä kannetaan ovesta sisään. Ulos lähtee vain sohva.

Alennusmyynnit ja hullut päivät ovat tavarablokeerauksen haasteellisinta aikaa. Kivoja vaatteita saa alle puoleen hintaan. Ei ole juurikaan väliä, että kaapissa on ennestään käyttämätön vaaleansininen paitapusero. Mutta kun halvalla saa, on pakko ostaa. Kiireessä ei ehdi sovittaa ja kotona muistuu mieleen, miksi toinenkin paitapusero on käyttämättä. Sekä uusi että vanha ovat samaa kokoa, numeron liian pientä. Palauttaminen unohtuu ja paitakaksoset jäävät vierekkäin kaappiin odottamaan identtistä kolmostaan, joka saapuu seuraavana vuonna. Eikä vaaleansininen paitapusero ole suinkaan ainoa ovesta kotiin kävelevä aletuote. Sen kaverina saapuvat uudet sandaalit (vaaleanpunaisia ei ollutkaan), miehelle pari kesäpaitaa (se vaan aina käyttää niitä samoja kauhtuneita), ihana huivi (jos tulisi vaikka juhlia) ja pantterikuosinen käsilaukku (siis niin ihana). Mitään ei kävele ulos.

Kaikki tavara ei edes maksa. Lehden kylkiäisenä tulee fleecetakki, limsapullon koodeilla t-paita, wc-paperin keräilymerkeillä pehmo-orava ja kirjakaupasta kolmas pokkari kaupan päälle. Sukulaistäti tuo arvokkaan lasimaljakon syntymäpäivälahjaksi ja naapurin muutossa hylkäämät tuolit odottelevat maalausta parvekkeella. Mitään ei vastaavasti poistu oven kautta.

Onko siis ihme, että koti on tavaran valtaama?

Seuraavassa osassa ajattelin jakaa pari vinkkiä. Miten sinä patoat sisääntulevaa tavaravirtaa? Vai patoatko?

Riepulla oli viime talvena tämäntyyppinen ongelma

Kun perheen autotalli 1 näytti tältä

ja autotalli 2 tältä.

Tavarat olivat kertyneet pikkuhiljaa autotalliin, kun ne oli viety pois silmistä. Muutosta oli jäänyt huonekaluja yli ja 4 pojan perheessä, joista nuorimmat ovat kaksosia, vanhemmilla riitti muutakin puuhailtavaa kuin autotallin järjestäminen. Niiden tultua täyteen hän laskeskeli, että tyhjentämiseen olisi mennyt ainakin viikonloppu, ehkä enemmänkin. Lisäksi lapset olisi pitänyt laittaa hoitoon. Etukäteen olisi pitänyt selvittää, mitä minnekin voi viedä ja koska kirpputorit ovat auki. Jokaisen talliin nakatun kassin myötä myös kynnys raivaamiseen kasvoi. Jos hän olisikin luopunut vauvaleluista ja babysittereistä heti niiden jäätyä käytöstä, kaaos ei olisi ollut ehkä niin totaalinen. Mutta jos vielä joskus tarvitsisi…

Riepu antoi autotallien olla sillä tolallaan ja piti autoa ulkona. Mutta romujen olemassaolo vaivasi häntä ja maksoi perheelle joka kuukausi silkkaa rahaa, sijoitetun pääoman ja vastikkeen muodossa. Sitten hän näki Ordinaren mainoksen facebookissa. Yhdessä Marian kanssa merkittiin säästettävät tavarat ja huonekalut. Hänen ei itse tarvinnut joka tavaran kohdalla tuntea luopumisen tuskaa ja käydä pohdintaa, säästääkä vai hävittääkö.

Maria yhdessä miehensä Jarin kanssa tyhjensi autotallit, asensi toiseen, varastotarkoitukseen jäävään talliin, hyllyjä ja laittoi jäävät tavarat järjestyksessä hyllyihin. Tavaroille tehtiin paikat ja mökille menevät löytyvät nyt samasta paikasta. Säästettävät paperit laitettiin siisteissä laatikoissa omille hyllyilleen. Mutta ennenkaikkea kaikki turha myytiin huutonetissä, lahjoitettiin kirpputorille tai vietiin lajiteltuna jäteasemalle.

Ja nyt autotalli 1 on tämän näköinen

ja autotalli 2 näyttää tältä

Riepu säästi aikaansa ja hermojansa ja kalvava tunne ratkaisemattomasta romuongelmasta poistui.Yhtäkään autotallista poistunutta tavaraa hän ei jäänyt kaipaamaan.

Tästä viistastuneena hän haluaakin kertoa kaikille, että ylimääräisestä tavarasta luopuminen kannattaa. Toisen romu voi olla toisen aarre. Tavaratulpan muodostumista voi estää sillä, että kun tavara tai vaate tulee tarpeettomaksi, siitä hankkiudutaan eroon heti. Parasta olisi, jos perheillä olisi ”kummiperheitä”, joihin voisi myydä saman tien pieneksi jääneet vaatteet ja muut tavarat. Toimeen pitää tarttua heti, eikä odottaa, että tavara kävelee itsekseen ulos. Niin ei vain tapahdu. On ok, että on paljon tavaraa, jos se on hyvässä järjestyksessä. Jos tavara on röykkiöinä ja kasoina ja pois hallinnasta, siitä ei ole kenellekään iloa.

Olen työssäni törmännyt siihen, että raivauksen aloittaminen tuntuu olevan vaikeaa, jopa mahdotonta. Mistähän tämä mahtaa johtua?

Onko se sitä, että tavaramäärä imee kaiken energian eli hallitsee kotia sen sijaan että asukkaat hallitsisivat tavaraa? Asukkaat väistelevät tavarakasoja, jotka ovat vallanneet kulkureittejä. Sohva saattaa olla niin täynnä, ettei siellä voi istua. Vieraita ei kehtaa pyytää, koska tavara on asettunut niin taloksi, etteivät vieraat mahdu sisään. Siivoojan palkkaamista harkitaan, mutta kama estää.

Vaikuttaa siltä, että tavarasta on tullut este elämiselle ja sen poisheittäminen on kuitenkin mahdotonta. Onko se vaikeaa siksi, että tavaraan on sijoitettu rahaa? Se on omaisuutta, jolla on (ainakin ollut) rahallista arvoa. Jos heittäää jotain nyt pois, huomenna sitä tarvitaan. Parasta siis olla heittämättä mitään pois.

Olen kuullut raskaita huokauksia, kun olemme aloittaneet raivausta. Mutta huokauksista huolimatta, oikeastaan niiden innoittamana, olen ottanut laatikoita esille ja lempeästi pakottanut asiakkaani katsomaan, mitä laatikko on syönyt. Otamme yhden tavaran kerrallaan ja päätämme, mitä sille tehdään. Vaikuttaa olevan kovin hankalaa päättää, mitä kaikelle sälälle tehdään. Mutta näyttää auttavan, kun vieressä on toinen ihminen. Yhdessä voimme miettiä uutta paikkaa kyseiselle tavaralle, mahdollisuutta kierrättää se tai vain jutella sen tarinasta. On tärkeää, että poisheitettävääkin tavaraa kohdellaan kunnioituksella ja sille on mahdollista sanoa hyvästit. Mutta jos tavoitteena on saada tavarat mahtumaan olemassa oleviin säilytystiloihin, ei ole varaa hempeillä liikaa.

Tavaran poislaittamisen tulee olla vapaaehtoista, molempiin suuntiin. Eli omistaja saa olla vapaa pitämään tai heittämään. Asiakas näyttää virtahevolle, kuka määrää talossa!

Kaisa (nimi keksitty ja tarina kerrottu ehkä hieman muutellen ja hänen luvallaan) soitti minulle. Varasimme päivän. Kaisa kyllä epäili, että tarpeen on Superraivaus. Hän kertoi, että kodissa on kaksi huonetta käyttökelvottomina tavaran vuoksi. Menin Kaisan luokse ja totesin, että hän ei ollut liioitellut. Hänen oma sänkynsä oli ympäröity kamalla ja käynti tyttären huoneeseen oli umpeenmuurautunut. Kaisa kertoi vaikeuksista parisuhteessaan ja että oli masentunut. Masentumisen myötä hän oli menettänyt elämän- ja tavaranhallinnan. Nyt tavaraa oli niin paljon, että oli vaikea olla ja hengittää.

Kaisa antoi minulle vapaat kädet ja varasimme saman tien lisää päiviä. Ensimmäisenä päivänä sain selvitettyä hänen makuuhuoneensa johonkin kuntoon. Kaisan 10-vuotias tytär tuli koulusta ja näki minut työssä. Hän katsoi minua silmiin ja sanoi: ”En voi mennä omaan huoneeseeni, kun oviaukko on tukossa.” Lupasin auttaa ja raivasin saman tien polun huoneeseen. Onneksi pääsin jo samalla viikolla sinne uudelleen ja sain tyttären huoneeseen isomman tilan. Tytär tuli taas koulusta ja kysyi: ”Tuletko meille niin kauaksi aikaa, että kaikki on siivottu?” Lupasin tulla. Hän kysyi myös, onko kellään muulla ollut näin sotkuista. Sanoin, että kyllä on. Hän pyysi myös, että saisimme huoneen valmiiksi hänen syntymäpäiviinsä mennessä. Lupasin senkin, koska synttärit ovat vasta kuukauden päästä. Sydäntäni särki, kun näin, miten tyttö kärsi tavaramäärästä. Yhdessä mietimme, mitä hän voisi toivoa kavereilta ja isovanhemmilta tavaran sijaan syntymäpäivälahjaksi. Keksimme, että lahjakortti Linnanmäelle voisi olla kiva lahja.

Kahden päivän jälkeen tyttären huone oli kokonaan raivattu, vaatteet pyykissä, pöytä siivottu ja tyttö oli todella iloinen ja helpottunut. Neljän päivän jälkeen kodista on lähtenyt 20 säkillistä vaatteita ja muuta energiajaetta, varmaan 10 säkillistä Fida-kelpoista kirppiskamaa, yksi lipasto, metalliromua ja sekajätettäkin pari säkillistä. Sekä äiti että tytär olivat helpottuneita ja äiti ryhtyi innokkaana siivoamaan ja järjestelemään esilajittelemiani papereita. Hän oli kovin kiitollinen, että oli saanut apua. Hän oli monesti yrittänyt raivata siirtäen tavaraa huoneesta toiseen heittämättä mitään pois. Näin ongelma ei poistunut, vaan imi energiaa koko perheestä.

Kun hän oli valmis vapautumaan tavarasta ja sen antamasta suojamuurista (kuten hän itse asiaa kuvasi), Kaisa sai kotiinsa tilaa ja vapautta. Hän myös ymmärsi, että hänen persoonansa ja itseluottamuksensa olivat kasvaneet niin suuriksi, että hän saattoi luopua ulkoisesta muurista. Iloitsimme tähän mennessä saavutetusta edistyksestä ja sovimme vielä varaston raivauksesta. Sen jälkeen kaikki on kunnossa ja elämä voi jatkua!

%d bloggers like this: