You are currently browsing the tag archive for the ‘kierrätys’ tag.

Rouva U. lähestyi minua seuraavan sisältöisellä sähköpostiviestillä:

Ymmärrän hyvin, miten turhan tavaran poistaminen kodista lisää elämänlaatua. Osaan analysoida jossain määrin syitä, miksi meille kertyy kaikenlaista. Osa meille turhista tavaroista löytää uuden osoitteen pienehköllä vaivalla, mutta yksi on minulle mielettömän vaikeaa: tavaran roskiin (kaatopaikalle) heittäminen! Tunnen kamalan huonoa omaatuntoa kaikesta roskiin laittamastani ja siksi meillä roikkuu pelejä, joita ei voi kierrättää, kun joku osa puuttuu tai kaapissa voi olla epäsopivia alusvaatteita, kun eihän niitä kukaan käyttäisi. Varmaan kuormitan myös hyväntekeväisyyskirpparin lajittelijoita tavaroilla, jotka he heittävät suoraan roskiin. Mistä saisin ekologisen synninpäästön?

Niinkuin näissä tavara-asioissa yleensäkin, et ole huolinesi yksin, rouva U. Olen huomannut, että juuri kaltaisesi – keskivertoa enemmän ekohenkiset – ihmiset kärsivät tavarapaljoudesta kodeissaan ja paljolti samasta syystä kuin sinä. Kaatopaikkojen kuormittaminen vain on vaikeaa. Vaikeaa se on minullekin ja mieluiten näkisin, että kaikki ihmisten kodeista vapauttamani tavara menisi hyötykäyttöön, vaikkapa uusiomateriaaliksi. Olisi aivan mahtavaa, jos emme täyttäisi kaatopaikkojamme enää, vaan jo tuotetut tavarat saisivat uuden elämän, ehkä eri muodossa.

Mutta nyt, kun toimivaa uusiomateriaalien kierrätysjärjestelmää ei ole, säästämmekö kaiken vain kodeissamme? Mitä odotamme? Sitäkö, että tavarat häviävät itsekseen? Että kaatopaikat tyhjentyvät? Pelastammeko maailmaa oman terveytemme ja hyvinvointimme kustannuksella säilömällä roskaa kotonamme? Kenen oloa helpottaa, että emme vie rikkinäisiä tavaroita kaapeistamme kaatopaikalle? Ostammeko isomman asunnon, että roska mahtuu komeroihin ja kellarivarastoihin?

Olisiko kuitenkin parasta tehdä rohkea, vaikkakin kipeä päätös, päästää kaatopaikalle kuuluvasta tavarasta irti? Jos se rasittaa omaa eloa, kumpi on tärkeämpää, oma hyvinvointi vai maailman tila? Mitä hyötyä on säästää tavaraa kodissamme, josta perikunta viimeistään kärrää sen kaatopaikalle?

Ja kaikkea ei todellakaan tarvitse laittaa sekajätteisiin. Rikkinäisen lautapelin pahvisen pelilaudan ja kotelon voi laittaa kartongin keräykseen, puiset nappulat ja muovipussit energiajakeeseen ja vain kovaa muovia olevat osat sekajätteisiin. Sekajätettähän ovat oikeastaan vain nahka, keinonahka, kumi, posliini ja PVC-muovi (noin karkeasti otettuna). Pääkaupunkiseudulla on hyvät mahdollisuudet vaikka itse kuljettaa energiajaetta HSY:n Sorttiasemille ja taloyhtiöhinkin alkaa kiitettävästi tulla energiajaeastioita.

Löysin tällaiset varsin perusteelliset jätteiden lajitteluohjeet netistä ja lähintä keräyspaikkaa voi katsoa www.kierratys.info

Paljonkohan sinun turhasta tavarastasi oikeasti onkaan kaatopaikalle joutavaa sekajätettä? Haluaisitko raportoida, rouva U.?

Advertisement
%d bloggaajaa tykkää tästä: