Maria: Kama-virtahepo, eikä vain olohuoneessa.

Olen työssäni törmännyt siihen, että raivauksen aloittaminen tuntuu olevan vaikeaa, jopa mahdotonta. Mistähän tämä mahtaa johtua?

Onko se sitä, että tavaramäärä imee kaiken energian eli hallitsee kotia sen sijaan että asukkaat hallitsisivat tavaraa? Asukkaat väistelevät tavarakasoja, jotka ovat vallanneet kulkureittejä. Sohva saattaa olla niin täynnä, ettei siellä voi istua. Vieraita ei kehtaa pyytää, koska tavara on asettunut niin taloksi, etteivät vieraat mahdu sisään. Siivoojan palkkaamista harkitaan, mutta kama estää.

Vaikuttaa siltä, että tavarasta on tullut este elämiselle ja sen poisheittäminen on kuitenkin mahdotonta. Onko se vaikeaa siksi, että tavaraan on sijoitettu rahaa? Se on omaisuutta, jolla on (ainakin ollut) rahallista arvoa. Jos heittäää jotain nyt pois, huomenna sitä tarvitaan. Parasta siis olla heittämättä mitään pois.

Olen kuullut raskaita huokauksia, kun olemme aloittaneet raivausta. Mutta huokauksista huolimatta, oikeastaan niiden innoittamana, olen ottanut laatikoita esille ja lempeästi pakottanut asiakkaani katsomaan, mitä laatikko on syönyt. Otamme yhden tavaran kerrallaan ja päätämme, mitä sille tehdään. Vaikuttaa olevan kovin hankalaa päättää, mitä kaikelle sälälle tehdään. Mutta näyttää auttavan, kun vieressä on toinen ihminen. Yhdessä voimme miettiä uutta paikkaa kyseiselle tavaralle, mahdollisuutta kierrättää se tai vain jutella sen tarinasta. On tärkeää, että poisheitettävääkin tavaraa kohdellaan kunnioituksella ja sille on mahdollista sanoa hyvästit. Mutta jos tavoitteena on saada tavarat mahtumaan olemassa oleviin säilytystiloihin, ei ole varaa hempeillä liikaa.

Tavaran poislaittamisen tulee olla vapaaehtoista, molempiin suuntiin. Eli omistaja saa olla vapaa pitämään tai heittämään. Asiakas näyttää virtahevolle, kuka määrää talossa!

Advertisement