Tuntuuko, että pää on täynnä ”sälää”? Tekemättömiä töitä, joita ei edes kaikkia muista? Ideoita, joita voisi toteuttaa, mutta ei ehdi? Vaikka ajatteluaikaa on monelle tullut lisää (koronapandemian ansioista), voivat ajatukset olla entistä enemmän solmussa.

Uudessa tilanteessa kokonaiskuva on hahmottumatta ja sen päälle jokaisella yrittäjällä, henkisen työn tekijällä tai tietotyöläisellä on valtava muistettavien tehtävien lista. Tehtävät ovat erikokoisia, eri asioihin liittyviä ja vellovat päässä ei-niin-suloisena sekamelskana. Kuulostaako tutulta?

Luin David Allenin Kerralla valmista-kirjan ja sen inspiroimana laadin pari tehtävää, joita jokainen voi kokeilla. Antakaa palautetta, toimiiko. 

  1. Kirjoita lista kaikista tehtävistä, jotka mielessäsi pyörivät.

    Asia voi olla iso tai pieni, tehtävä tunnin sisällä tai ensi vuonna. Kirjaa kaikki tajunnanvirtamaisesti. Eräs tuttavani nimesi tämän ”aivo-oksennukseksi”. Sana ei ole kaunis, mutta kertoo tehtävän luonteesta ja tarkoituksesta, saada pää tyhjäksi. Jos teet listan vaikka Excelillä tai Google-sheetina, seuraavat toimenpiteet ovat helpompia toteuttaa.

  2. Kun lista on valmis, jaottele tehtävät neljään kategoriaan 
    • tänään tai tällä viikolla tehtävät
    • 2 kuukauden kuluessa tehtävät
    • tänä vuonna tehtävät
    • ehkä/joskus tehtävät

      Jo pelkkä tehtävien listaaminen helpottaa kuormaa. Asiat selkenevät ja saavat mittasuhteet.

  1. Seuraavaksi listaa unelmasi,

    joko niin että ne ovat ratkaisuja tehtäviin liittyen tai mikä vielä parempaa, ihan kaikkeen liittyen. Miten haluaisit elämäsi elää? Millainen olisi unelmatyöpaikkasi? Jos saisit päättää kaikista asioista, millainen päiväsi olisi? Jos koet, ettet uskalla päästää mielikuvitustasi valloilleen, mieti syytä. Mikä estää unelmoimasta? Mitä voit menettää unelmoimalla? Mitä voisit saavuttaa unelmoimalla? Edesmennyt isäpuoleni tapasi sanoa, että pilvilinnoja on hyvä rakentaa, kun tarpeet ovat ilmaisia. Eli mitään ei menetä, jos pilvilinna romahtaa. Ja voittaa voi paljon, jos siitä tulee todellisuutta. Rohkeasti vaan!

  2. Lopuksi vertaa tehtävä- ja unelmalistaa keskenään.

    Mitkä tehtävistä edistävät unelmiesi toteutumista? Mistä ei ole hyötyä niiden saavuttamisessa? Mitkä tehtävät ovat oikeasti tärkeitä? Voisiko jotain jättää kokonaan tekemättä ilman että maailma kaatuu? Kun korjattu lista on valmis, ryhdy tekemään tehtäviä. Älä siirrä huomiseksi mitään, minkä voit tehdä tänään!

Maria, Ammattijärjestäjä ja nyt myös Ammattijärkeistäjä

Kirjoitin 10 vuotta sitten aiheesta blogissani –  https://ordinarefi.wordpress.com/2010/06/17/henkisen-tilan-jarjestaminen/ – ja teema on nyt  ajankohtaisempi kuin koskaan. Nyt tarvitaan organisointia myös korvien väliin!

Tästä innostuneena tuotteistin uuden palvelun, ETÄJÄRJESTYKSEN. Tätä olen jo pilotoinut asiakkaiden kanssa kevään aikana. Tutki lisää ja tilaa täältä