En juurikaan seuraa blogeja, mutta eksyttyäni joskus ihastelemaan kuvia kauniista valkoisesta kodista jäin mielenkiinnolla seuraamaan millaisia muutoksia tuossa kodissa tapahtui.

Kuva: Miia Salmi

Nyt pari vuotta myöhemmin minulla oli ilo törmätä blogin kirjoittajaan Miiaan Habitare-messuilla. Juttutuokiomme aikana kävi ilmi, että Miia on tehnyt pitkän matkan ja kokenut valtavan muutoksen vaatehamstraajasta minimalistiksi. Miian tarina oli niin uskomaton, että kysyimme saisimmeko haastatella häntä Tavararemontin blogiin.

Miia Salmi kirjoittaa siis CASA Blogit -sisustusblogiportaalissa oman kodin sisustukseen painottuvaa blogia Oma Koti Valkoinen. Skandinaaviseen designiin ja suomalaisiin sisustusbrändeihin keskittyvässä blogissa sisustetaan 80m2 kokoista kerrostalokolmiota, suositaan valkoista väriä ja inspiroidutaan minimalismista sekä käytännöllisestä arkiestetiikasta. Minimalistisesti sisustetusta kodistaan tunnettu Miia aloitti tavaran karsimisprojektin 6 vuotta sitten, ja istahdin hetkeksi hänen seuraansa juttelemaan aiheesta.

 

Millainen oli lähtötilanne? Mikä oli viimeinen pisara joka sysäsi projektin käyntiin?

Elettiin vuotta 2008 ja kahden aikuisen jakama yhteinen koti oli tavarakaaoksen vallassa. Kaapit olivat ääriään myöten täynnä, vaatteita lojui myttyinä lattioilla ja tavarat olivat hukassa. Työskentelin tuolloin muodin parissa ja muotialan ja trendien seuraaminen oli riistäytynyt käsistä usein tapahtuvina laukku-, kenkä-, asuste-, sekä vaatehankintoina. Kodin siivoaminen oli muuttunut viikonlopun mittaiseksi kaksipäiväiseksi raivausoperaatioksi, johon ryhtyminen oli työn ja tuskan takana. Emme viihtyneet kotona, välttelimme kaappien availua, ja lopulta tilanne kulminoitui siihen, että myöhästyin töistä hukuksissa olleiden avaimien vuoksi. Pieni sisäinen raivo alkoi nostamaan päätään ja eräänä syksyisenä aamuna tein päätöksen, että kaaoksen keskellä eläminen saa loppua…

TavaraRemontti_OmaKotiValkoinen_kuvat

Tässä raivausta on jo tapahtunut, ”aallonpohjasta” ei edes ole olemassa kuvamateriaalia. Kuva: Miia Salmi

Mistä aloitit?

Turhautumisen aiheuttaman kiukun vallassa tyhjensin vaatekaappien sisällöt lattialle, nappasin jätesäkin käteeni ja viskasin kaikki vääränkokoiset, väärän väriset, risat ja epäsopivat vaatteet sekä tavarat säkkiin. Yli puolet vaatteistani lähti sen sileän tien, enkä ole kertaakaan kaivannut eteenpäin pistettyjä vaatekappaleitani takaisin. Alkusysäys oli kuin napanuoran katkaisu – kerrasta poikki, ja tästä alkoi vuosien mittainen matkani kohti järjestelmällisyyttä ja hallittua arkea.

Näetkö syitä, mitkä johtivat tavarapaljouteen?

Tavarat ja niiden ostaminen olivat itselleni useamman kerran viikossa tapahtuva hemmotteluhetki. Jotakin pientä piti tekosyiden varjolla aina ostaa, eikä kaupasta voinut koskaan poistua tyhjin käsin, sehän olisi ollut hukkaan heitettyä aikaa. Mitään kallista en raaskinut kuitenkaan hankkia, vaan keskityin ostamaan mahdollisimman paljon mahdollisimman halvalla. Kuvittelin että määrä korvaa laadun ja kolme edullista takkia on parempi investointi kuin yksi arvokkaampi. Kaikkea piti olla paljon, ja perustelin sen itselleni sillä että elämässä pitää olla vaihtoehtoja. Saatoin haaveilla upeasta 200 euron hintaisesta mekosta kuukauden päivät, mutta päätyä hankkimaan kaksi parinkympin ”melkein yhtä upeaa” –mekkoa sen sijaan. Tästä kuitenkin seurasi ikävä kierre; en ollut täysin tyytyväinen mekkoihini, joten ostin uusia edullisia ja muka parempia vaihtoehtoja, kunnes olin kuluttanut saman verran rahaa kuin alkuperäisen upean mekon ostoon olisi mennyt. Hinta ei aina korreloi laadun kanssa, mutta halvalla saa harvoin hyvää, tämä minun piti oppia kantapään kautta.

Nyt 6 vuotta myöhemmin ajattelen asioista täysin toisin – mieluummin yksi hyvä kuin kymmenen huonoa.

Mikä oli vaikeinta?

Tavaroiden säästämiseen löytyi aina tuhat ja yksi syytä, se teki karsimisesta välillä erittäin haasteellista, eikä turhautumiselta ja kyyneliltä vältytty. Ulkoisia tekijöitä, kuten säilytystilanpuutetta, oli helpompi pitää syyllisenä sotkuun ja epäjärjestykseen, kuin kohdata omat heikkoutensa silmästä silmään ja opetella henkistä irtautumista tavarasta. Raivaamista vaikeutti myös se, etten raaskinut heittää roskikseen mitään korjaus- tai kierrätyskelpoista, ja kierrätystavaran kysyntä oli tuohon aikaan lähes olematonta. Aktiivisia nettikirpputoreja oli vain muutamia ja hyväntekeväisyyskeräykset keskittyivät pääasiassa joulunalusaikaan. Tämä hidasti tavaran kierrätysprosessia, ja varastoon sekä työhuoneena käytettyyn makuuhuoneeseemme alkoi kertyä tavaravuoria. Huomasin ahdistuvani turhan tavaran säilyttämisestä ja lopulta häpeää tuntien pyysin siskoltani apua niiden eteenpäin toimittamiselle. Vaatteet sekä kengät kannoimme yhteistuumin UFF:lle, kodin tavarat sekä pienet kalusteet Helsingin Työ & Toiminta ry:n työpajalle ja kirjat sekä cd-levyt lahjoitin kirjastoihin sekä divareihin.

Vaikeaa oli myös vähentää uuden ostamista, sillä vanhat tavat olivat pinttyneet pahasti kiinni. Itsensä hillitseminen kaupoilla käydessä oli haastavaa mutta myös palkitsevaa. Uusien vaatteiden ja tavaroiden ostaminen oli pitkään aiheuttanut koukuttavan euforisen hyvänolontunteen, joka kuitenkin muutamassa päivässä vaihtui epämääräiseksi pettymykseksi ja harmistukseksi. Ostamatta jättäminen saa aikaan saman efektin, mutta käänteisessä järjestyksessä – aluksi harmittaa kun ihana tavara jääkin kauppaan, mutta lopulta päällimmäisenä tunteena on ilo siitä ettei sortunut ostamaan mitään turhaa.

Kolmas ongelmakohtani oli lahjaksi saamani tavarat. Monet ajattelevat että lahjoista ei koskaan saa luopua ja on epäasiallista ja loukkaavaa toimintaa jos niin tekee. Itse olin aikaisemmin samaa mieltä ja siitä syystä varastoin lahjaksi saamiani tavaroita kellarivaraston uumeniin, jotta en pahoita kenenkään mieltä. Varastokopista tuli hylättyjen tavaroiden hautausmaa ja lopulta tulin siihen tulokseen, ettei sekään palvele lahjanantajan alkuperäistä kaunista ajatusta lahjan tarpeellisuudesta, ja pistin ne surutta kierrätykseen. Tavaramäärän pienentyessä olen alkanut suosimaan tavaralahjojen sijasta elämyslahjoja, kuten ravintolailtoja, yhteistä aikaa sekä elokuvissa käyntiä. Näin ehkäisen lahjaongelman syntymisen ja sen eteenpäin kierrättämisen.

Mikä oli helppoa?

Noin vuosi aloittamiseni jälkeen, huomasin ensimmäisen suuremman muutoksen itsessäni. Aloin viihtymään enemmän kotona ja tavaroiden läpikäymisestä ja karsimisesta oli tullut tapa. Myös ystäväpiirini innostui raivaamaan omia nurkkiaan ja ensimmäistä kertaa minulla oli ympärilläni ihmisiä, joiden kanssa sain jakaa tunteitani ja ajatuksiani tavarakaaoksen aiheuttamasta ahdistuksesta. Mietimme yhdessä erilaisia kierrätyskeinoja ja jaoimme arkisia vinkkejä kodin siisteyden ja järjestyksen ylläpitoon. Positiiviseen kierteeseen pääseminen ja vertaistuen saaminen teki kaikesta paljon helpompaa ja mukavampaa.

Miten mies/perhe suhtautui asiaan?

Mieheni oli lähes yhtä turhautunut kotimme kaaokseen ja hän oli tyytyväinen nähdessään pieniäkin tuloksia. Siivoaminen helpottui, tavarat alkoivat löytyä niille varatuilta paikoilta ja kodin toiminnallisuus parani. Hän innostui itsekin käymään läpi tavaroitaan ja vaikka hänen tilanteensa olikin parempi, sai hänkin iloa pienentyvästä tavarakuormasta. Muutamia yhteenottoja kävimme läpi tavaroiden tärkeyden suhteen, mutta löysimme yhteisen sävelen ja molemmille sopivan kompromissin niiden osalta.

Millaisia tunnesiteitä sinulla oli tavaroihin?

Ensimmäisen raivausoperaationi jälkeen alkoi todellinen tulikoe, sillä jäljelle jääneiden vaatteiden ja tavaroiden joukossa oli lukuisia turhia, mutta tärkeitä tuotteita.  Olin sitkumutku-ihminen ja odotin tuohon aikaan parempaa huomista, kivempaa päivää ja loistavampaa hetkeä. Ensimmäisestä karsintakierroksestani selviytyi mm. ikivanhoja hajuvesiä, joista en halunnut luopua sen vuoksi että niissä oli niin kaunis pullo. Myös 8-vuotta vanhoja ”sitku olen 5 kiloa kevyempi”-vaatteita säästin kaksi kassillista, odottamaan päivää jota ei ole tullut vieläkään. Joitakin vaatteita ja meikkejä säästin vain sen vuoksi, että ne olivat olleet hinnaltaan arvokkaita. Muistan säästäneeni tyhjän puuterirasiankin, ihan vain siksi koska se oli niin nätti…

Vein varastoon säilöön muutamia kassillisia vaatteita ja tavaroita, joista en raaskinut suoraan luopua. Puoli vuotta myöhemmin kävin nekin läpi, enkä säästänyt niistä mitään. Varasto toimi minulle henkisenä välietappina, jonka avulla opin päästämään tunnesiteistäni irti.

Oletko kaivannut jotain, mitä laitoit pois?

Kuulostaa varmasti kliseiseltä, mutta en ole kertaakaan kaivannut pois laittamaani tavaraa tai vaatetta. Muutaman kerran on tullut tunne, että jokin kierrätetty vaate olisi sopinut tiettyyn tilaisuuteen tai tavara sisustukseen, mutta todellisia kaipauksia tai tarpeita ei ole ilmaantunut.

Mihin olisit kaivannut apua ja millaista apua?

Alku on aina vaikein ja siihen olisin kaivannut sekä henkistä tukea että konkreettisia käytännön vinkkejä tavaroiden läpikäymiseen ja kierrätystapoihin. Yksinään päätyy helposti kierteeseen, jossa epäonnistumisen tunne valtaa mielen ja henkinen kuorma kasvaa liian suureksi. Meinasin useasti heittää hanskat tiskiin ja jättää projektin kesken juuri tuosta syystä, tuntui kuin olisin pyörinyt ympyrää vailla päämäärää. Raskaan työviikon päätteeksi olisin tahtonut hautautua sohvalle vaatekasan alle, pessimistisen ”ei tästä tule mitään”-tunteen ottaessa ajatuksistani vallan. Tällaisina hetkinä annoin itselleni luvan pitää taukoa, mutta tauosta huolimatta etsin sinnikkäästi itselleni uutta motivaatiota jatkamiseen. Joskus inspiraatio iski nopeastikin, toisinaan saattoi mennä useampia viikkoja kun en ajatellut kotia tai sen raivaamista.

Olisitko ollut valmis maksamaan avusta?

 Olisin mieluusti turvautunut ammattilaisen palveluihin ja helpottanut alkuun pääsemistä. Soitin muutamaan siivousalan yritykseen kysyäkseni löytyisikö heiltä minulle sopivaa palvelua, mutta suursiivouksina tunnettuun perusteellisempaan kodinhoitoon kuului vain pintojen puhdistusta ja pesua. Tavaroiden järjestely- ja säilytystilan organisointipalveluita ei Suomessa silloin vielä tunnettu.

Millaista Miian elämä on nyt, se selviää viikon kuluttua osassa 2.

Mainokset