Koen olevani etuoikeutettu, kun ihmiset lähettävät minulle tällaisia kysymyksiä. Kiitos, Herra P., kun annoit luvan julkaista tämän blogissani.

Kysymykseni on: miten innostaa ja motivoida hamstraava ja tavaraan takertuva puolisoni luopumaan tavarasta? Syyllistäminen, valittaminen ja marmattaminen ovat käytännössä osoittautuneet huonoiksi keinoiksi. Keskustelunavaukseni ajautuvat yleensä keskinäiseksi kinasteluksi siitä mitä, miten paljon ja millä keinoin tavaraa pitäisi vähentää. Ne syövät käytännössä meiltä molemmilta energiaa, jota lapsiperheessä ei arjen rumban keskellä tunnetusti ole liikaa.

Ongelman ydin on seuraava: koen itse että nimenomaan puolisollani on ihan tajuttoman paljon turhaa tavaraa joista suurinta osaa hän ei koskaan käytä. Häntä ei tavaran runsaus ei selvästikkään samalla tavoin ärsytä, vaikka toki hänkin toisinaan kipuilee sisustuksen ikuista keskeneräisyyttä ja ihan vapaaehtoisesti vastikään karsi sadoista kirjoistaan noin neljäsosan (odottamaan ullakolle sitä kaunista päivää kun on aikaa myydä ne). Itse ahdistun kotimme runsaasta tavaramäärästään tavattomasti, en koe kotiamme kovinkaan viihtyisäksi. Toki minulla itsellänikin on vähennystarpeeni, mutta jos pitäisi antaa jonkinlainen veikkaus henkilökohtaisen tavaran jakosuhteesta puolisoni ja itseni välillä niin sanoisin että se on siinä 7-3 tai 8-2 paikkeilla.

Hyviä tapoja motivoida puolisoani mukaan karsimaan lyhyessä ajassa / kertarysäyksellä kotimme tavarat sekä osoittaa ahdistukseni syy puolisolleni otetaan ilolla vastaan.

Herra P.

Voi voi sentään. Kuulostaa varsin kimurantilta tilanteelta. Enpä lupaa, että viisasten kiveä tässä löydän, mutta voin kertoa muutamia asioita, joita tulee mieleeni.

Jos olet seurannut Himohamstraajat-ohjelmaa (minä olen katsonut vain yhden jakson ;)) siellä näyttää olevan sellainen tilanne, että tavaraa tullaan raivaamaan väkisin ja pakottamalla toinen siihen. Seuraukset eivät ole hyviä. Mielestäni luopumisen vapaaehtoisuus on kaiken lähtökohta. Jos ihminen pakotetaan luopumaan sellaisesta, mikä on hänelle tärkeää, kävellään hänen ylitsee. Raivauksen tuloksetkaan eivät jääne pysyviksi.

Toisaalta taas, parisuhteessa eläminen tällaisen ihmisen kanssa verottaa voimia ja henkistä energiaa. Liika tavara itsessään jo imee energiaa ja kun asiasta tulee vielä riitaa, on elämä varmaan molemmilla osapuolilla hankalaa. Tilanteesta kärsii koko perhe, myös lapset. En usko, että vaimosikaan varsinaisesti nauttii tavaramäärästä. Hän vain tarvitsee sitä johonkin.

Itse kyselen asiakkailtani, mitä tavara heille antaa. Aika usein tavarat antavat turvallisuutta tai oikeammin turvallisuuden tunteen. Tai niihin liittyy ”sukuvelvoitteita” eli suvun tavarat on ”pakko” säästää. Jotkut eivät raaski heittää pois käyttökelpoista ja ehjää tavaraa, vaikka se olisi tarpeetonta. Toisille taas shoppailu antaa mielihyvää, jota pitää kokea kerta toisensa jälkeen. Seuraukset näkyvät jossain eli kotina kasoina ja tilillä miinuksena. Olen myös huomannut ja lukenut, että masennus voi olla syynä tavaran kertymiseen. Masentuneen ihmisen päätöksentekokyky on heikentynyt ja voimat vähissä. Toisilla tavaramäärä on vain optinen harha, joka johtuu huonosti järjestetyistä kaapeista. Näissä tapauksissa kaappien järjestäminen vähentää tasoilla näkyvää tavaraa huomattavasti.

Sen tarkemmin perheenne tilannetta tuntematta, en esitä mitään ratkaisuvaihtoehtoja, vaan pikemminkin kyselisin vähän.

Oletko tarjonnut vaimollesi apua? Häntä voisi ilahduttaa, jos ottaisit asiaksesi laittaa vaikkapa Huutonetiin myyntiin ullakolle viedyt kirjat. Tai jospa tekisitte sen yhdessä? Voisitko ajatella, että auttamalla vaimoasi kirjojen laitossa voisit osoittaa, että välität hänestä ja kodistanne? Voisitko ehdottaa, että jos kirjat eivät mene kaupaksi, ne lahjoitettaisiin johonkin? Kirjoista voi tehdä paketteja esim. kaikki dekkarit yhteen kuvaan päällekäin siten, että selkämyksestä näkyvät nimet. Näin pääsee kerralla eroon useammasta kirjasta. Huutonetissä on oma osasto kirjapaketeille.

Voisitko samalla jutella vaimollesi tunteistasi (että sinua harmittaa, suututtaa ja jopa ehkä hävettää), että kotiinne ei voi kutsua ihmisiä tai kuinka olisit iloinen ja helpottunut, jos tavaraa vähennettäisiin? Olisiko kodissanne huone tai nurkkaus, joka julistettaisiin kamavapaaksi vyöhykkeeksi ja sinä olisit vastuussa sen pysymisestä siistinä?

Nämä ovat hankalia asioita. Toisen yli ei voi kävellä, eikä väkisin muuttaa. Puhumalla avoimesti ja minä-muodossa tavaran aiheuttamista tunteista, voisi olla jotain vaikutusta. Mutta viime kädessä sokeasta ei saa näkevää kuin ihmeellä.

Ja omia tavaroitaanhan voi raivata. Ehkä toinen huomaa, miten mukavaa se on, kun tavara vähenee…

Voimia ja tsemppiä sinulle ja perheellesi!

Maria

PS. Kysymyksestäsi inspiroituneena mietin joululahjaideaa heille, joilla on jo kaikkea – liikaa. Minulta voi ostaa raivauslahjakortin siten, että teen ensin Tupatarkastuksen. Siinä voimme yhdessä lahjanantajan ja -saajan kanssa selvittää, haluaako saaja ottaa lahjakortin vastaan. Jos saaja ei halua tai tarvitse apua, en veloita Tupatarkastuksesta. Mutta olen aika hyvä houkuttelemaan raivauksen aloittamiseen 😉

Advertisement