Mietimme kollegani Anne Te Velde-Luoman kanssa seminaarin pitämistä. Hänen luentonsa Helsingin työväenopistossa ovat olleet tupaten täynnä. Kysyin Facebookissa, millainen on unelmienne seminaari. Paras vastaus oli: Osallistujat huomioiva, yllätyksellinen, kokemuksellinen, miellyttävästi ja hauskasti osallistava, erilaisuutta arvostava, uutta synnyttävä, virikkeellisessä ympäristössä ja tarjoaisi jotain kaikille aisteille.

Siinäpä oiva lähtökohta. Helsingissä on muutama sellainen paikka, joka vastaa omaa käsitystäni virikkeellisestä ympäristöstä. Viikissä sijaitseva Gardenia on yksi niistä. Siksi Leppoisa seminaari pidetään siellä.

Annen lisäksi tarvitsimme toisen puhujan. Olen seurannut pidempään Ritva Rajander-Juustin Simpilicitas-blogia ja lisäksi häneltä ilmestyi juuri Kohtuus kaikessa -kirja. Ritvan kanssa olemme tutustuneet toisiimme Facebookissa alkunsa saaneessa Friendtrepreneur-Ystäväyrittäjyys -ryhmässä tai heimossa, joiksi tällaisia yhteenliittymiä tai ihmisryhmiä myös voidaan kutsua. Kysyin Ritvaa ja hän sanoi tulevansa mielellään.

Annen aiheena on tavarat ja paperit sekä niiden vähentäminen. Ritva puhuu elämän kohtuullistamisesta, downshiftingista. On kovin muodikasta haaveilla oravanpyörän jättämisestä ja muuttamisesta mummonmökkiin maalle. Useimmille se on mahdotonta, mutta Ritva kannustaakin muutokseen korvien välissä. Miten voi elää leppoisampaa elämää, vaikka asuisi lähiössä kerrostalokaksiossa?

Jotta ilta olisi täydellinen, ainakin meidän naisten mielestä, sekä ennen seminaaria että sen jälkeen on varattu aikaa uusien ja vanhojen tuttavuuksien kanssa jutusteluun ja verkostoitumiseen. Käytössä on ”Twitter-etiketti” eli kenen kanssa vain saa heittäytyä jutustelemaan ja mihin tahansa keskusteluun osallistua. Usein näkee, että seminaareissa ja tapahtumissa ihmiset seisoskelevat seinänvierustoilla yksinään, vaikka varmasti mieluummin vaihtaisivat ajatuksia vieruskaverin kanssa. Leppoisassa seminaarissa ”viereiseen pöytään huutelu” täysin sallittua, jopa toivottavaa. Toisaalta, jos haluaa olla ihan rauhassa ja nauttia olostaan, sekin on mahdollista.

Ruumiin ravinnostakin on huolehdittu. Pimeää ja kylmää iltaa lämmittää kasviskeitto tuoreiden sämpylöiden kera. Lisäksi luvassa on pari yllätystä, jotka selviävät vasta paikan päällä. Mukavia yllätyksiä ei tässä elämässä ole koskaan liikaa.

Halusin järjestää sellaisen tapahtuman, josta olisi iloa ja hyötyä osanottajille. Sellaisen, joka kannattelisi pitkään ja antaisi eväitä ajatteluun. Halusin tarjota mahdollisuuden tavata uusia ihmisiä. Halusin osallistua tällaiseen itse!

Tuletko sinä?

Ilmoittaudu heti tästä.

Lisätietoja: www.leppoisa.fi

Lataa tulostettava PDF-kutsu.

Mainokset